Harry Wahl

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa: Suomen vuosina 1809–1858 ja 1883–1914 käytössä ollut lippu. Suomi
Miesten kilpapurjehdus
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Tukholma 1912 10mR

Harry August Wahl (17. heinäkuuta 1869 Hamina31. heinäkuuta 1940 Viipuri) oli suomalainen kilpapurjehduksen olympiamitalisti ja arvosoitinten keräilijä.[1]

Harry Wahl oli viipurilaisen kauppaneuvos Paul Wahlin (1797–1872) pojanpoika. Perhe oli vaurastunut muun muassa Saimaan kanavan rakennustöihin liittyvällä liiketoiminnalla kauppahuoneensa Paul Wahl & Co avulla.[2]

Kilpapurjehduksen olympiamitalisti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wiborgs Läns Segelföreningiä edustanut Wahl kuului suomalaisen Nina-veneen miehistöön sen voittaessa 10mR-luokan olympiahopeaa Tukholmassa 1912.[3] Seuraavana vuonna Wahl voitti Sinebrychoffin pokaalin Aurora-veneellä.[4]

Jousisoitinten keräilijä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harry Wahl omisti 1930-luvulla yhden Euroopan merkittävimmistä soitinkokoelmista, johon kuului useita Stradivarius-, Guarneri- ja Amati-viuluja. Viulujen lisäksi kokoelmassa oli myös alttoviuluja ja selloja. Kokoelman arvo oli nykyrahassa mitaten jopa yli 50 miljoonaa euroa. Kun venäläiset valtasivat Viipurin, valtaosa Wahlin kokoelmasta jäi venäläisille. Wahlin suojatin, viulisti Onni Suhosen onnistui kuitenkin pelastaa 32 arvokkainta soitinta ensin pois Viipurista ja sitten Suomen puolelle.[5]

Vuonna 2007 helsinkiläinen Maija-Stiina Roine löysi Wahlin testamentin omasta kirjahyllystään. Roineen isä, diplomi-insinööri Voitto Valdemar Kolho oli ollut Wahlin luottohenkilö viuluhankinnoissa. Testamentin soitinluettelosta selvisi, että venäläisten käsiin olivat arvosoittimista jääneet Santo Serafin -viulu 1700-luvulta sekä Lorenzo Storionin rakentama alttoviulu. Testamentista, joka luovutettiin Suomen Kulttuurirahastolle, selviää myös muut venäläisille joutuneet ja sitä kautta ympäri maailmaa kulkeutuneet soittimet.[5] Harry Wahl kuoli 1940, ja valtaosa hänen omaisuudestaan oli viipurilaisissa kiinteistöissä, jotka jäivät rajan taakse. Wahlin perilliset joutuivat luopumaan alhaisin kauppahinnoin kaikista Suomeen pelastetuista arvosoittimistaan päästäkseen uuden elämän alkuun Suomessa. Testamenttiluettelon perusteella Maija-Stiina Roine on jäljittänyt kymmeniä niistä maailmalta ja julkaisi niistä vuonna 2008 omakustannekirjan Harry Wahlin viulut.[6]

Wahlin perillisten hallussa ollut, irlantilaishistoriansa takia ”iiriläiseksi” kutsuttu Stradivarius on ainoa Suomessa nykyisin oleva Wahlin kokoelman soitin. Se kuuluu nykyisin Pohjola-pankin taidesäätiölle, joka hankki sen lainattavien arvosoitintensa kokoelmaan Japanista 1986. Soitin on kiertänyt 2000-luvun vaihteen jälkeen Réka Szilvayn, Antti Tikkasen, Kasmir Uusituvan ja Rebecca Roozemanin käytössä noin kolmen vuoden jaksoissa.[7][8][9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jormito, Jorma: Kävelyllä Viipurissa I: Vesiportinkadulla, Peegee hydatoon -blogi 24.11.2013. Viitattu 1.9.2014.
  2. Koski, Mikko-Oskari: Paul Wahlin perintö, Maritime Forum 18.1.2005. Viitattu 1.9.2014.
  3. Harry Wahl Biography and Olympic Results Olympics at Sports-Reference.com. Viitattu 1.9.2014.
  4. Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 306. Otava, 1970.
  5. a b Testamentti vei sodassa kadonneiden arvosoitinten jäljille, Yle Kulttuuri 10.3.2008. Viitattu 1.9.2014.
  6. Harry Wahlin viulut, Maija-Stiina Roine, o.s. Kolho, kopio sivusta Internet Archivessa, viitattu 1.9.2014.
  7. Valtonen, Veikko: Stradivarius ei paljasta salaisuuttaan, Turun Sanomat 25.8.2009. Viitattu 1.9.2014.
  8. OP Ryhmän Taidesäätiön arvosoittimia lainaksi lupaaville nuorille muusikoille 22.2.2019. OP Ryhmän Taidesäätiö. Viitattu 13.12.2019.
  9. ”Iiriläinen” Stradivarius Antti Tikkaselle amfion.fi. 20.3.2009. Viitattu 13.12.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.