Hangon vuokra-alue

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Moskovan rauhansopimuksen liitteenä ollut kartta Hangon vuokra-alueen rajoista. Kartassa Suomen ja Neuvostoliiton valtuuskuntien allekirjoitukset.

Hangon vuokra-alue oli talvisodan jälkeen Suomen Neuvostoliitolle vuokraama alue Hankoniemellä.

Neuvostoliitto oli vaatinut Suomelta jo ennen talvisodan syttymistä osana aluevaihtovaatimuksiaan sotilastukikohdan vuokraamista Hankoniemeltä. Sodan kestäessä kevättalvella 1940 käynnistyneiden rauhanneuvotteluiden aikana Neuvostoliitto toisti vaatimuksensa tukikohdan vuokraamisesta. Suomen neuvotteluvaltuuskunta joutui myöntymään Neuvostoliiton vaatimiin rauhanehtoihin mukaan luettuna Hankoniemen tukikohdan vuokraus. 12. maaliskuuta 1940 allekirjoitetussa rauhansopimuksessa Suomi sitoutui vuokraamaan Neuvostoliitolle 30 vuodeksi 115 neliökilometrin laajuisen vuokra-alueen johon kuului Hankoniemen ja Hangon kaupungin lisäksi niemeä ympäröiviä merialueita sekä noin 400 saarta. Hankoniemen vuokraus ja vieraan armeijan joukkojen päästäminen omaan selustaan oli yksi vaikeimmin hyväksyttävistä rauhanehdoista Suomen valtuuskunnalle. Alueen luovutuksen yhteydessä noin 8 000 suomalaista menetti kotinsa.

Hangon vuokra-alue luovutettiin neuvostoliittolaisille 22. maaliskuuta 1940 kello 24. Aikaa alueen suomalaisväestön evakuoimiseen saatiin vain kymmenen päivää, mikä aiheutti suuria haasteita. Evakuointia varten auto- ja rautatiekalustoa haalittiin nopealla aikataululla ympäri Lounais-Suomea ja linja-autoja jopa Ruotsista asti.[1] Evakuoinnin yhteydessä siirrettiin myös mm. Russarön saarella sijainneet järeät lähes 50 tonnin painoiset 234/50 Be -tykit mantereelle, koska sotakalustoa haluttiin jättää neuvostoliittolaisille mahdollisimman vähän. Tykit kuljetettiin ensin jäänmurtaja Avun kannella Hankoon, josta edelleen rautateitse Turkuun.[2] Myöhemmin Hangon alueen palauduttua Suomelle tykit palautettiin takaisin Russaröhön.

Ensimmäiset neuvostoliittolaiset laskeutuivat kahdella lentokoneella meren jäälle tehdylle väliaikaiselle kiitotielle itapäivällä 22. maaliskuuta ja samoihin aikoihin viimeiset siviilit poistuivat alueelta junalla. Viimeiset suomalaiset vartiosotilaat poistuivat saman päivän iltana. Hankoon jäi kuitenkin vielä tämänkin jälkeen suomalaisia sotilaita huolehtimaan sähkö- ja vesilaitoksen toiminnasta siihen asti, kunnes neuvostoliittolaiset saivat omat henkilönsä hoitamaan kyseisiä tehtäviä.[3]

Neuvostoliitto rakensi Hankoniemeen vahvan sotilastukikohdan. Tukikohdan tehtävänä oli valvoa Suomenlahden meriliikennettä, mutta siltä kaavailtiin myös avattavan lounaisrintama Suomen mantereelle hyökkäyssodassa Suomea vastaan. Niinpä tukikohtaan sijoitettiin myös runsaasti jalkaväkeä sekä ilma- ja panssarivoimia. Neuvostoliitto ryhtyi välittömästi tukikohdan haltuun saatuaan linnoittamaan tukikohdan ja Suomen välistä rajaa ja vastaavasti suomalaiset varustivat rajaa omalta puoleltaan. Venäläisiä sotilaita arvioidaan olleen alueella enimmillään noin 30 000.[4] Tukikohdan viimeisenä komentajana toimi toukokuusta 1941 alkaen kenraalimajuri Sergei I. Kabanov, joka toimi myöhemmin myös Porkkalan vuokra-alueen komentajana.[5]

Venäläinen panssarintorjuntatykki M-32 45 K Hangon Rintamamuseon pihalla.

Jatkosodan tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Hangon rintama 1941

Jatkosodan sytyttyä käytiin vuokra-alueen rajoilla joitakin yksittäisiä ja varsin rajattuja taisteluita. Suomalaiset eivät ryhtyneet missään vaiheessa suuroperaatioon Hangossa majailevia neuvostojoukkoja vastaan. Neuvostoliitto veti kuitenkin joukkonsa vuokra-alueelta 2. joulukuuta 1941. Joukot jättivät vuokra-alueelle runsaasti miinoitteita, jotka hankaloittivat siviiliväestön paluuta Hankoniemeen.

Jatkosodan jälkeen Neuvostoliitto vaati Hangon vuokra-alueen sijasta itselleen Porkkalan vuokra-alueen ja Hankoniemi jäi siten suomalaisten haltuun. Lopullisesti Hangon vuokra-alueen jääminen Suomelle sinetöityi Pariisin rauhansopimuksen solmimisen yhteydessä vuonna 1947.

Rintamamuseo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lappohjassa, alkuperäisen rintaman kohdalla sijaitsee vuonna 1981 perustettu Rintamamuseo.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Silvast, Pekka: Hanko ja Porkkala: Neuvostoliiton meritukikohdat, s. 23. AtlasArt, 2015. ISBN 978-952-5671-45-2.
  2. Silvast 2015, s. 26-27.
  3. Silvast 2015, s. 28.
  4. Silvast 2015, s. 32.
  5. Silvast 2015, s. 29.