HMCS Micmac

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
HMCS Micmac
Canadian Blue Ensign (1957–1965).svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Halifaxin telakka
Kölinlasku 20. toukokuuta 1942
Laskettu vesille 18. syyskuuta 1943
Palveluskäyttöön 18. syyskuuta 1945
Palveluskäytöstä 31. maaliskuuta 1964
Tekniset tiedot
Uppouma 1880 t (kuiva)
2560 t (max)
Pituus 115 m
Leveys 11,13 m
Syväys 2,7 m
Koneteho 44000 hv
Nopeus 36 solmua (67 km/h)
Miehistöä 190
Aseistus 6 4,7"/L45 QF Mk XII tykkiä kaksiputkisina LA asennuksina
2 4"/L45 QF Mk XVI tykkiä kaksiputkisena asennuksena
4 kaksinaulaista neliputkisena asennuksena
12 20 mm Oerlikon ilmatorjuntatykkiä kaksiputkisina asennuksina
4 21" (533 mm) torpedoputkea Mk IX
2 syvyyspomminheittäjää ja 1 kisko, joihin 40 syvyyspommia

HMCS Micmac (viirinumerot R10 ja vuodesta 1950 alkaen DDE214) oli Kanadan laivaston toisen maailmansodan jälkeen valmistunut Tribal-luokan hävittäjä, joka palveli Korean sodassa.

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksen palvelukseen oton jälkeen se oli koululaivana eikä koskaan käyttänyt aseitaan sodassa. Alus kuljetti lokakuussa 1945 toisessa maailmansodassa Kanadan joukkojen komentajan kenraali Creerin tarkastuskäynnille Kanadaan. HMCS Micmac vaurioitui lievästi HMCS Iroquoisin ollessa ankkurissa aluksen kyljessä.[1]

Korjaukset kestivät alle kuukauden, minkä jälkeen alus aloitti palveluksensa Atlantin rannikolla. Se oli ensimmäiset kuukaudet koulutettavana Bermudalla. Alus hinasi 14. helmikuuta 1946 konerikosta kärsineen LCI 164:n takaisin Bermudalle. Alus saattoi SS Aquitaniaa, joka kuljetti kenraalikuvernööriksi saapuvaa sotamarsalkka Alexanderia. Myöhemmin alus saattoi RMS Mauretaniaa, joka kuljetti sotamarsalkka Montgomeryn Kanadaan.[1]

HMCS Micmacin koulutustehtäväst jatkuivat, kunnes se siirrettiin 27. maaliskuuta 1947 huollettavaksi Halifaxiin. Se aloitti 9. heinäkuuta koeajot, joiden aikana se kolaroi tiheässä sumussa rahtialus Yarmouth Countyn kanssa. Alus vaurioitui pahoin kymmenen miehistönjäsenen saadessa surmansa ja viidentoista loukkaantuessa. Alus poistettiin palveluksesta ja se siirrettiin reserviin, jossaa ollessaan alus muutettiin saattuehävittäjäksi.[1]

Aluksella korvattiin A-tykki Squid sukellusveneentorjuntaheittimellä ja B-tykki korvattiin neliputkisella 40 millimetrin tykillä. Kaksi kaksiputkista nelituumaista sijoitettiin takakannelle, minkä lisäksi alukselle asennettiin neljä 40 millimetrin Bofors ilmatorjuntatykkiä sekä neljä 21 tuuman torpedoputkea. Aluksen muutostyöt valmistuivat 16. marraskuuta 1949, jolloin se otettiin uudelleen palvelukseen.[1]

Alus lähti 9. tammikuuta 1950 Bermudalle koulutukseen sekä toimiakseen lentotukialus HMCS Magnificentin lennonvarmistusaluksena. Alus pelasti 25. helmikuuta Fairey Fireflyn tähystäjän ja toisen koneen lentäjän 7. kesäkuuta. Syksyllä alus kuului Kanadan laivaston osastoon HMCS Magnificentin ja HMCS Huronin kanssa eikä se palannut kotimaahan ennen kuin 27. marraskuuta.[1]

Aluksella havaittu pienehkö ongelma korjattiin tammikuussa 1951, minkä jälkeen se lähti Karibianmerelle. Alus hinasi 4. huhtikuuta pienehkön matkustaja-aluksen Gilbert Jr.:n", jolta oli loppunut polttoaine, Willemstadiin.[1]

HMCS Micmac oli huollettavana Halifaxissa toukokuusta elokuuhun 1951 ennen lähtöään Välimerelle HMCS Magnificentin lennonvarmistusalukseksi. Se pelasti 24. lokakuuta Sea Furyn lentäjän, kun matkaa oli tehty vasta kolme päivää. Alus saattoi 8. marraskuuta risteilijä HMCS Ontariota, joka kuljetti prinsessa Elizabethia ja Edinburghin herttuaa Charlottetownista St. Johnsiin Newfoundlandiin.[1]

Alus poistettiin 30. marraskuuta palveluksesta, jotta sen muutostyöt saattuehävittäjäksi saatettaisiin loppuun. 14. elokuuta 1953 palvelukseen palatessaan aluksen pääaseina olivat neljä nelituumaista (A- ja B-tykit), kaksi kolmiputkista Squid sukellusveneentorjuntaheitintä takakannella, kaksiputkinen kolmen tuuman 50 pituuskaliiperin ilmatorjuntatykki kansirakenteiden takaosassa, neljä 40 millimetrin Bofors ilmatorjuntatykkiä sekä neljä 21 tuuman torpedoputkea. Aluksen uppouma oli nyt 2200 tonnia ja sille oli asennettu verkkorakenteinen masto.[1]

Alus osallistui koulutuspurjehduksiin, joiden aikana se vieraili kesäkuussa 1954 Britteinsaarilla ja se saattoi elokuussa kuninkaallisen jahdin Britannian Quebeciin. Aluksella todettiin lokakuussa 1953 vuoto polttoainetankkien viisi ja kuusi liitoksessa sekä aluksella sattui sähköpalo 3. huhtikuuta 1954, mikä vaati kahdeksan päivän telakoitumisen Halifaxissa. Alus palasi 25. huhtikuuta telakalta. Se oli huollettavana Halifaxissa joulukuusta 1954 huhtikuuhun 1955, minkä jälkeen alus oli toukokuuhun 1956 saakka koulutuksessa Bermudalla, Yhdysvaltain itärannikolla sekä Karibianmerellä.[2]

HMCS Micmac oli huollettavana toukokuusta syyskuuhun 1956, minkä jälkeen se liittyi sisaraluksiinsa HMCS Huroniin ja HMCS Iroquoisiin matkalle Britteinsaarille, Ranskaan ja Portugaliin seuraavaksi pariksi kuukaudeksi. Alus kärsi lukuisista pienistä vioista matkan kuluessa muun muassa ohjaushäiriöstä 12. joulukuuta, kondenssiveden aiheuttamasta ongelmasta Puerto Ricossa ja vaikeasta tärinästä potkurin osuttua Bermudan edustalla koralliriuttaan. Vaurioitunut potkuri irrotettiin ja suoristettiin. Vuosien 1957 ja 1958 kuluessa alus suoritti lukuisia tehtäviä ja vuonna 1959 se saattoi kuninkaallista jahtia St. Lawrencen reitin avajaisiin. Aluksen ikä alkoi näkyä ja 24. marraskuuta 1959 se vaurioitui liinan vaihdossa HMCS Cayugan kanssa. Alus oli helmikuusta 1961 kalastusalueen valvonnassa Newfoundlandin vesillä.[3]

Alus huolto St. Johnsissa viivästyi telakkalakon, tulipalon ja varaosien hankinnan vuoksi, minkä seurauksena se palasi Halifaxiin vasta 21. joulukuuta 1961. KOulutujakso keskeytyi mekaanisten ongelmien, peräsimen murtumisen, pumppujen rikkoutumisen ja jäähdyttimien ongelmien vuoksi ja alus palasi maaliskuussa 1962 Halifaxiin, jossa korjauksia jatkettiin. Alus vieraili 1962 ja 1963 Euroopassa kärsien lisää vikoja.[3]

HMCS Micmac poistettiin 13. joulukuuta 1963 palveluksesta Halifaxissa ja se sijoitettiin varaosiksi. Lopulta alus myytiin sisaralustensa HMCS Cayugan ja HMCS Nootkan kanssa Port Colborneen Marine Salvage Limitedille, joka myi alukset edelleen Shipbreaking Industriesille. Alus saapui 14. lokakuuta 1964 hinattuna Faslaneen romutettavaksi.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • English, John: Afridi to Nizam - British Fleet Destroyers 1937-43. Kent: World Ship Society, 2001. ISBN 0-905617-95-9. (englanniksi)
  • Whitley M J: Destroyers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)
  • Gardiner Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h English, John s. 57
  2. English, John s. 57-58
  3. a b c English, John s. 58