Gentle Giant

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Gentle Giant
(1970–1980)
Tiedot
Tyylilaji: progressiivinen rock
Kotipaikka: Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Iso-Britannia
Laulukieli: englanti
Sivusto: Viralliset sivut
Entiset jäsenet
Derek Shulman  
Phil Shulman  
Ray Shulman  
Kerry Minnear  
Gary Green  
Martin Smith  
Malcolm Mortimore  
John Weathers  

Gentle Giant oli englantilainen progressiivisen rockin yhtye, joka toimi vuosina 1970-1980. Gentle Giant julkaisi 11 studioalbumia ja yhden konserttiäänitteen. Suurimpia menestyksiä olivat levyt Octopus (1973) ja Free Hand (1975).

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gentle Giantin klassiseen peruskokoonpanoon (vv. 1972-1980) kuuluivat veljekset Ray (s. 8.12.1949, Portsmouth), Derek (s. 11.2.1947, Glasgow) ja Phil Shulman (s. 27.8.1937, Glasgow, laulu, ), Kerry Minnear (s. 2.1.1948), Gary Green (s. 20.11.1950) ja John Weathers (s. 7.2.1947).

Shulmanit olivat esiintyneet yhdessä jo usean vuoden ajan Simon Dupree and the Big Sound -yhtyeessä, jolla oli yksi merkittävä singlehitti (Kites, 1967), jonka Kirka on levyttänyt suomeksi nimellä "Leijat" (1969). Minnear puolestaan oli Lontoon Royal School Of Musicissa kouluttautunut säveltäjä ja kosketinsoittaja. Saksofonisti ja laulaja Phil Shulman erosi yhtyeestä Octopus-albumin jälkeen, kun taas lyömäsoittaja John Weathers liittyi kokoonpanoon ennen ko. levytyksen tekoa. Häntä olivat edeltäneet Martin Smith (1970-1971, 17.12.1946-2.3.1997) ja Malcolm Mortimore (1972, s. 16.6.1953).

Tyyli ja instrumentaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gentle Giantin jäsenet olivat epätavallisia laulu- ja soitinvirtuooseja: yhtyeen albumeilla kuullaan yhteensä 46:ä eri instrumenttia. Gentle Giantin musiikin tärkeimpiä vaikuttajia olivat klassinen musiikki, jazz, kansanmusiikki, renessanssimusiikki ja rock. Erityisen merkille pantavaa on yhtyeen soveltama monikerroksinen vokaalipolyfonia, jota monet suurempaa suosiota nauttineet yhtyeet, kuten Yes tai Queen pyrkivät jäljittelemään.

Esimerkiksi Ray Shulman soitti yhtyeen konserteissa sähköbasson lisäksi runsaasti viulua, kitaraa, nokkahuilua, trumpettia ja eri lyömäsoittimia. Samoin Kerry Minnearin soitinvalikoimiin kuului lukemattomien kosketinsoitinten lisäksi nokkahuilu, sello ja vibrafoni. Yhtyeen jäsenet kehittivät itse jopa uuden kielisoittimen, shulberryn, joka oli viulua ja kitaraa muistuttava näppäilysoitin.

Toisin kuin useimmat 1970-luvun suurista progeyhtyeistä, Gentle Giant ei erityisemmin suosinut pitkiä, eeppisiä sävellyksiä, vaan se mahdutti kaikki kappaleensa selvästi alle 10 minuutin kestoon. Gentle Giant ei kuitenkaan julkaissut menestyneitä singlelevyjä, vaan sen luova työ keskittyi albumeiden ja lavaesiintymisten ympärille.

Gentle Giantin sanoitukset käsittelivät hyvin monenlaisia elämänilmiöitä, mutta ilman varsinaista poliittista sanomaa. Yhtyeen nimi viittaa renessanssikirjailija Rabelais'en Gargantua-jättiläisen hahmoon. Myös Gargantuan ystävät Pantagruel ja Panurge esiintyvät joidenkin kappaleiden teksteissä. Inspiraatio joihinkin lauluihin tuli kirjailijoilta ja filosofeilta, kuten Albert Camus'lta (Cry For Everyone) ja R.D. Laingilta (Knots), mutta vastaavasti laulut saattoivat käsitellä myös arkisia asioita kuten yhtyeen roudarien epäsiisteyttä (A Dog's Life).

Suosio ja uran loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gentle Giant ei koko toimintansa aikana päässyt nauttimaan suuresta suosiosta kotimaassaan Isossa-Britanniassa, mutta oli hyvin suosittu mm. Saksassa ja Italiassa sekä myös Yhdysvalloissa, missä etenkin The Power and the Glory (1974) ja Free Hand (1975) olivat kohtalaisen suuria menestyksiä. Kotimaisen menestyksen puutetta kuvaa hyvin se, että Gentle Giant esiintyi tammikuussa 1978 ensimmäisen kerran liki kahteen vuoteen Britanniassa BBC:n taltioimassa konserttiohjelmassa, mutta toimi vielä yli kaksi vuotta tämän jälkeen esiintyen kuitenkin pelkästään ulkomailla. Gentle Giant ei esiintynyt koskaan Suomessa.

1970-luvun loppua kohden Gentle Giantin edustama progressiivinen tyylisuunta jäi pahasti punk-rockin jalkoihin ja yhtye myös itse yksinkertaisti tyyliään yrittäessään tavoittaa laajempaa yleisöä. Tulos oli päinvastainen, sillä yhtyeen omaperäiseen musiikkiin mieltynyt yleisö ei enää kokenut uutta tyyliä omakseen. Kiinnostus Gentle Giantia kohtaan heräsi uudelleen 1990-luvulla ja vanhoja äänitteitä on julkaistu runsaasti uudelleenmasterointeina, minkä lisäksi niukkoja tv-taltiointeja on julkaistu dvd-tallenteina. Yhtyeen jäsenet ovat pyynnöistä huolimatta kuitenkin yksiselitteisesti torjuneet ajatuksen come-backistä.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studiolevyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livelevyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]