Göteborgin kasvitieteellinen puutarha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puutarhan toimistorakennus
Näkymä ulkoalueelta
Näkymä kasvihuoneesta

Göteborgin kasvitieteellinen puutarha on Ruotsin Göteborgissa sijaitseva kasvitieteellinen puutarha. Puutarha sijaitsee Änggårdenin kaupunginosassa, entisen Stora Änggårdenin alueella. Kasvitieteellinen puutarha vihittiin käyttöön 8. heinäkuuta 1923 Göteborgin kaupungin 300-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä, mutta puutarhaa pidettiin täysin valmiina vasta vuonna 1948. Puutarhan tunnuskasvi on valkovuokko. Göteborgin kasviteteelliselle puutarhalle on annettu kaksi tähteä Michelin-matkaoppaassa. Lisäksi puutarha on valittu Ruotsin kauneimmaksi puistoksi vuonna 2003.[1]

Kasvitieteellisen puutarhan alue kattoi alun perin vain 37 hehtaarin alueen, mutta nykyään pinta-ala on 175 hehtaaria. Pinta-alaan on laskettu myös osia Änggårdsbergenin luonnonsuojelualueesta, jossa sijaitsee muun muassa kasvitieteellisen puutarhan arboretum eli puu- ja pensaskokoelma. Puutarha hallinnoi luonnonsuojelualuetta yhdessä Mölndalin kunnan kanssa.[2] Varsinainen puutarha on kooltaan 40 hehtaaria, josta noin puolet koostuu yhtenäisistä istutuksista. Puutarhan luonnonpuisto ja ulkoalue ovat olleet rauhoitettuja vuodesta 1975 lähtien. Vuonna 1998 vastuu puutarhasta siirrettiin Göteborgin kunnalta Länsi-Götanmaan aluehallinnolle. Puutarhan ylipuutarhuriksi valittiin kesällä 2014 Anders Stålhand.[3]

Göteborgin kasvitieteellisessä puutarhassa kasvatetaan noin 16 000 erilaista lajia. Lajeista noin 4 000 kasvaa puutarhan kasvihuoneessa, josta löytyy Ruotsin suurin 1 500 lajikkeen orkideakokoelma sekä luonnosta jo sukupuuttoon kuollut toromirohelmipalko (Sophora toromiro). Osaksi Göteborgin kasvitieteellisen puutarhan ansiosta kasvi on kuitenkin pystytty säilyttämään viljeltävänä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stora ja Lilla Änggårdenin puutarhat ennen kasvitieteellistä puutarhaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvitieteellinen puutarha on perustettu Änggårdenin alueelle, joka on tunnettu jo 1600-luvulta lähtien. Alue jaettiin 1700-luvun lopulla Stora ja Lilla Ängårdeniin. Vuonna 1807 tukkukauppias Gabriel Gréen osti Stora Änggårdenin. Stora Änggårdenin päärakennus korvattiin nykyisellä prefektintalolla, joka valmistui vuonna 1812. Gabrielin poika Arvid Gren osti Lilla Änggårdenin vuonna 1840 ja äitinsä kuoleman jälkeen hän otti hoitaakseen myös Stora Änggårdenin.

Siitä lähtien Arvid Grenin pyrkimyksenä oli yhdistää alueet jälleen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Hän oli erittäin kiinnostunut puutarhanhoidosta. Gren palkkasi Anders Jonssonin puutarhuriksi vuonna 1840 ja he istuttivat yhdessä tiluksille tuhansittain erilaisia ​​puita. Ajatuksena oli perustaa maisemapuutarha aluetta ympäröiville paljaille kallioille. Suurin osa puista istutettiin 1860- ja 1870-luvuilla. Esimerkiksi vuonna 1866 istutettiin 1 857 taimea, vuonna 1867 1 000 taimea, vuonna 1868 1 844 taimea ja vuonna 1869 1 605 taimea. Gren halusi istuttaa monenlaisia puulajeja korostaakseen lehtipuiden lehtien värinvaihdosta eri vuodenaikoina. Suurin osa kasveista istutettiin Lilla Änggårdeniin, jonka laitamat kuuluvat nykyisin kasvitieteelliselle puutarhalle.

Alustavat keskustelut kasvitieteellisen puutarhan rakentamisesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1892 Göteborgin kaupunki osti alueen, joka myöhemmin muodostaisi Änggårdenin kaupunginosan. Alue liitettiin Göteborgin kaupunkiin kahdessa vaiheessa vuosina 1904 ja 1918. Ensimmäinen kaupunkisuunnitelma laadittiin 1907–1908 alueelle, joka sijoittui "maantietä" pitkin etelään (Frölundagatan, nykyinen Dag Hammarskjöldsleden). Koko alue varattiin tuolloin asuinalueiden rakentamiseen, mutta suunnitelmaa muutettiin vuonna 1915, jotta myös kasvitieteelliselle puutarhalle jäisi tilaa.

Helmikuussa 1912 Göteborgin kouluyhdistys ehdotti Slottsskogen-kaupunkipuiston johtokunnalle koulupuutarhan perustamista Slottsskogenin alueelle ja pyysi rahoitusta Charles Felix Lindbergin lahjoitusrahastolta. Perusteluna oli tarve kasvitieteelliselle opetukselle. Samana vuonna 12. syyskuuta journalisti Sigurd Hansson toimitti Göteborgin kaupunginvaltuustolle aloitteen kasvitieteellisen puutarhan perustamisesta Göteborgiin. Lindbergin rahaston komitea oli vakuuttunut siitä, että kasvitieteellisen puutarhan perustaminen olisi arvokas tapa kunnioittaa C.F. Lindbergin muistoa. Komitea painotti 10. joulukuuta 1912 antamassaan mietinnössä, että aikaisempi ehdotus koulujen kasvitieteellisestä näyttelyalueesta tulisi nähdä osana suurempaa kasvitieteellistä puutarhaa, minkä vuoksi komitea ryhtyisi toimeen asian selvittämiseksi. Suunnitellun selvitystyön aloittamisesta päätettiin kaupunginvaltuustossa 9. tammikuuta 1913.

Huhtikuun 4. päivänä 1914 Charles Felix Lindbergin lahjoitusrahasto antoi valmistelevalle työryhmälle tehtäväksi tehdä aloite kasvitieteellisen puutarhan rakentamisesta. Työryhmän puheenjohtajaksi valittiin Hjalmar Wijk ja professori Rutger Sernanderille Uppsalasta sai asiantuntevana eksperttinä tehtäväkseen valita sopivan paikan puutarhalle. Muita työryhmän jäseniä: ensimmäinen kaupungininsinööri Albert Lilienberg, professori Leonard Jägerskiöld ja taidemuseon intendentti, professori Axel Romdahl. Sihteerinä toimi Henning Beyer.

Sernander oli harkinnut sekä Trädgårdsföreningenin että Slottsskogenin kaupunkipuistoja, mutta päätti kuitenkin, että rakentaminen tapahtuisi uudella alueella. Hän harkitsi Lilla Torpin ja Änggårdenin välillä. Luonnonpuiston, Göteborgin yliopiston läheisyyden ja alueen sijainnin vuoksi valinta osui Änggårdeniin. Alue rajattiin kesällä 1914 yhteistyössä työryhmän kanssa.

Synty ja perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aloitteen mukaan puutarhaan sisältyisi "kokeellinen alue, biologinen esittelyalue ja luonnonpuisto". Kaupunginvaltuusto kuitenkin peruutti 10. kesäkuuta 1915 aikaisemman päätöksensä kasvitieteellisestä näyttelyalueesta ja osoitti kaupunginviraston ehdottaman alueen Änggårdenissa kasvitieteelliselle puutarhalle. Samanaikaisesti päätettiin myös antaa rakennusvaliokunnan tehtäväksi tehdä aloite Änggårdenin kaupunkisuunnitelman ja rakennusmääräysten muuttamiseksi (kaupunginvaltuuston asiakirjat 1915, nro 183).

Rakennustyöt alkoivat vuonna 1916. Luonnonpuisto avattiin yleisölle 2. toukokuuta 1919 ja viljelyalueet 8. heinäkuuta 1923 Göteborgin 300-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä. Puutarhan nimeä ehdotettiin vuonna 1912 ja nimestä päätettiin vuonna 1915. Kaupunginvaltuusto hyväksyi puutarhan hallintoa koskevat säännöt 14. marraskuuta 1918. Prefektin ohjeistukset hyväksyttiin 23. huhtikuuta 1919 ja puutarhanjohtajan 17. syyskuuta 1920.

Puutarha rakennettiin Carl Skottsbergin johdolla. Hän oli mukana projektissa jo syksyllä 1915. Skottsbergistä tuli myös puutarhan ensimmäinen johtaja ja prefekti 1. heinäkuuta 1919 ja hän toimi asemassaan aina vuoteen 1948 asti. Rakennuksen kustannukset maksettiin pääasiassa Charles Felix Lindbergin lahjoitusrahaston avustuksella erityisenä muistona lahjoittajasta. Avustuksen suuruus oli yhteensä noin 677 000 kruunua (1915: 52 000 kruunua, 1918: 189 000 kruunua, 1921: 130 000 kruunua, 1924: 59 000 kruunua, 1927: 81 000 kruunua 1930: 62 000 kruunua, 1933: 111 000 kruunua ja 1936: 27 000 kruunua). Lindberg mainitsi testamentissaan lahjoituksensa käyttötarkoitusten joukossa nimenomaisesti "kasvi- ja eläintieteelliset puutarhat sekä kaikki tilat ja laitokset, joiden yhteydessä tällaiset puutarhat voivat olla". Göteborgin kaupunki on antanut käyttöön puutarhan tontin ja joitakin vanhempia rakennuksia. Merkittäviä alueita on myöhemmin lisätty yksityishenkilöiden lahjoitusten avulla.

Puutarha koostuu vanhan Stora Änggårdenin maatilan avoimesta maa-alasta sekä raivatusta maaperästä, jolla sen talousrakennukset sijaitsivat. Vuonna 1948 alue kattoi yhdessä toisaalla sijaitsevan kivikkoryhmän kanssa yhteenlaskettuna noin 11 hehtaarin alueen, mikä riitti juuri ja juuri tarkoitukseensa. Alue on jaettu sisä- ja ulko-osaan niin kutsuttua Håberget-kalliota jatkavan, pohjoisesta etelän suuntaan kulkevan harjun mukaisesti. Harjun huipulla puut muodostavat tuulensuojan, joka päättyy koristeellisiin, myrskynmuovaamiin vuoristolampiin.

Puutarhan alkuperäinen tehtävä on kuvailtu kaupungin julkaisemassa kunnalliskalenterissa vuonna 1938: "Puutarhan tehtävänä yhteiskunnassa on herättää ja pitää yllä kiinnostusta kasvimaailmaan sekä kasvitieteelliseen tutkimukseen ja puutarhanhoitoon. Tätä tehtävää varten puutarhassa tulee harjoittaa tieteellistä toimintaa sekä tuoda tämän kasvitieteellisen tutkimuksen tulokset ja toiminta mahdollisimman laajasti suuren yleisön ja opiskelevien nuorten saataville, erityisesti kaupungin oppilaitoksissa."

Lilla Änggården -puisto lahjoitettiin kasvitieteelliselle puutarhalle vuonna 1963.

Puutarhan tilat ja profiilin kehittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puutarhuri ja myöhemmin puutarhanhoidon intendentti Henrik Zetterlund on vaikuttanut suuresti puutarhan ja sen rakennusten kehittämiseen 1970-luvun puolivälistä lähtien.

Zetterlund on myös ollut vastuussa kasvihuonekompleksin niin kutsutun Bergshusenin suunnittelusta sekä sen monimuotoisista viljelmistä. Hän johti sipulipuutarhan (ruots. Lökträdgården) rakentamista sekä sen peruskorjausta ja uudistamista vuonna 2006. Korjaustyö oli omistettu Per Wendelbon muistolle. Per oli entinen prefekti, joka toi mukanaan puutarhaan suuren kiinnostuksen sipulikasveja kohtaan.

Rigmor Celander toimi puutarhavastaavana vuosina 2001–2013. Hän oli erikoistunut viljelykasveihin ja niiden istutusten suunnitteluun. Hän on suunnitellut esimerkiksi perennapuutarhan (ruots. Perennträdgården), yrttitarhan (ruots. Örtagården) ja "Gramina et flores" -puutarhan. Celander suunnitteli puutarhan kesäkukkaohjelman 1980-luvun puolivälistä vuoden 2013 eläköitymiseensä asti. 1990-luvulla Celander ja hänen silloinen kollegansa Mona Holmberg esittelivät uuden tavan sommitella kesäkukkia. Celander ajoi myös puutarhan sisäänkäynnin uudelleenrakentamista, jotta se vastaisi paremmin 2000-luvun vaatimuksia ja puutarhan kävijämääriä. Toimeksiannon sai maisema-arkkitehti Ulf Nordfjell, joka loi sisäänkäynnille uuden ilmeen. Uusi sisäänkäynti vihittiin käyttöön vuonna 2007.

Rakennusten rakentaminen puutarhaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitosrakennuksen rakentaminen rahoitettiin yksityishenkilöiden lahjoituksilla. Herbaario-siipi maksettiin sekä Charles Felix Lindbergin lahjoitusrahastosta että valtion avustuksella, ja siipi valmistui vuonna 1936.

Puutarhan uuden sisäänkäynnin rakentaminen aloitettiin vuonna 1961. Sisäänkäynnin akselista, joka muodostaisi sisäänkäynnin jatkeen, oli aiemmin toteutettu vain 30 metriä pitkä Spegeldammen, jota koristi Carl Millesin "Najad". Lisäksi harjulle oli rakennettu rakennuksen perustus, joka oli edelleen tyhjänä. Sisäänkäynnin väliosa koostui muun muassa sivukivestä, joka oli peitetty ohuella maakerroksella, joka soveltui vain maksaruoholajien ja muiden yksinkertaisempien kasvien viljelyyn. Kallioperän räjäytyksiin käytettiin 5 000 kruunua, minkä vuoksi suurempia maaperäkerroksia voitiin täyttää. Sen jälkeen koivusta tehtyjen rappusten molemmin puolin istutettiin alppiruusuja, atsaleoja, kanervakasveja ja pensasangervoja. Carl von Linnén patsas siirrettiin uuden rakennuksen perustuksille toisaalta puutarhasta. Alapuolelle istutettiin pyramiditammea, japanilaisia ​​kirsikkapuita, okakuusia sekä kaksi suurta pyramidikatajaryhmää.

Kasvitieteiden laitos, jossa opetettiin kasvitieteitä, rakennettiin puutarhaan vuonna 1926 ja se liitettiin 1930-luvun alkupuolella Göteborgin yliopistoa edeltäneeseen Göteborgs högskolaan ja myöhemmin Göteborgin yliopistoon. Lyhyitä keskeytyksiä lukuun ottamatta opetus on jatkunut perustamisesta lähtien ja laitoksen kasvitieteilijät ovat tehneet tutkimusta dendrologiassa, taksonomiassa, yleisessä kasvimaantieteessä ja soveltavassa kasvitieteessä. Vuodesta 1924 lähtien Göteborgin kasvitieteellinen puutarha on julkaissut omaa julkaisusarjaansa nimeltään Acta Horti Gotoburgensis, jossa julkaistaan ensisijaisesti työntekijöiden tieteellisen tutkimuksen tuloksia. Laitosrakennuksessa oli vuonna 1961 noin miljoonan lajin herbaario.

Vuonna 1962 Göteborgin kaupunki luovutti Göteborgin yliopiston kasvitieteellisen laitoksen käyttöön alueen kasvitieteellisestä puutarhasta tilojen rakentamista varten. Samana vuonna kaupunki luovutti laitosrakennuksessa sijaitsevat kirjaston ja herbaarion Ruotsin valtiolle.

Ylläpitovastuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1998 vastuu puutarhasta siirrettiin Göteborgin kunnalta Länsi-Götanmaan aluehallinnolle. Näin ollen aluehallinto on nykyisin vastuussa myös Slottsskogenin tähtitieteellisestä observatoriosta.

Puisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koko puutarhan pinta-ala on 175 hehtaaria, josta itse puiston osuus on noin 40 hehtaaria. Loput 135 hehtaaria alueesta kuuluu Änggårdsbergenin luonnonsuojelualueeseen. Puistossa kasvatetaan noin 12 000:ta eri kasvilajia eri tyyppien mukaisesti ryhmiteltynä. Alue rajautuu kaakossa Bortre Änggårdeniin, luoteessa Carl Skottbergs Gataan, koillisessa Främre Änggårdeniin, Sahlgrenskan sairaala-alueeseen idässä ja Änggårdsbergeniin idässä ja etelässä.

Puiston korkein kohta on puiston itäosassa sijaitseva Österberget, joka on 91 metriä merenpinnan yläpuolella. Länsiosassa sijaitseva, alueen toiseksi korkein kohta, Håberget on 80 metriä merenpinnan yläpuolella. Sisäänkäyntialueen korkeus on 17 metriä merenpinnan yläpuolella ja se on alueen matalin kohta.

Puutarha on erittäin monipuolinen ja se on rakennettu kumpuilevaan maastoon, minkä vuoksi istutuksia on voitu asetella korostamaan ja rajaamaan toisiaan. Puutarhassa on muun muassa kalliopuutarha (ruots. Klippträdgården), jossa on yli 5 000 lajia ja joka on saanut Michelin-matkaoppaan huomionosoituksen. Lisäksi puutarhassa on japaninlaakso (ruots. Japandalen), jonka perusti 1950-luvulla silloinen intendentti Tor Nitzelius, ja jossa on mm. kerättyä aineistoa Itä-Aasian luonnonvaraisista kasveista; alppiruusulaakso (ruots. Rhododendrondalen), jossa on noin 500 alppiruusulajia ja -viljelylajiketta; sipulipuutarha, joka käsittää suuren kokoelman kerättyjä luonnonvaraisia sipulikasveja; yrttitarha sekä perennapuutarha.

Puutarhan luonnonpuistoalue ja sen laitamat ovat olleet rauhoitettuna vuodesta 1975. Carl Skottberg oli jo vuodesta 1925 yrittänyt saada kaupunginvaltuustoa rauhoittamaan koko luonnonpuiston. Kasvitieteellisen alueen rauhoitus kattoi vuoden 1975 suojeluohjelmassa (Bevaringsprogram) sisäänkäynnin rakennukset, toimistorakennuksen, Stora Änggården -tilan, makasiinin, pursimiehentalon (ruots. Båtsmanshuset) ja huvimajan. Luonnon- ja kulttuurinhoito-ohjelmaan (Natur- och kulturvårdsprogram 1979) esitettiin puutarhan pohjoinen osa, arvokkaana ympäristönä. Valtio on sittemmin suojellut koko alueen lain (Naturresurslagen) voimalla.

Monet puutarhan nimistä on vanhoja, säilytettyjä nimiä. Esimerkiksi Håberget-nimessä alkuosa on vanha sana korkealle. Knollen on murteellinen norjalainen sana kukkulalle ja Stampeberget-nimi juontaa juurensa sarkakankaan valmistukseen kyseisen mäen lähellä. Luonnonpuistossa sijaitsee pari pienempää järveä, joiden suoalueista Finnsmossen-nimi juontaa juurensa alueella asuneisiin suomalaisiin ja Trindemosse kuvaa suon pyöreää (ruots. trind) muotoa. Torbjörns mosse ja Lille-Jons damm ovat saaneet nimensä nyt jo unohdettujen henkilöiden mukaan. Axlemossen on mahdollisesti saanut nimensä suoalueeseen työntyvästä akselin muotoisesta kielekkeestä.

Arboretum[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arboretum käsittää noin 15 hehtaaria ja sijoittuu pääasiassa puiston eteläosaan, Änggårdsbergeniin. Arboretumissa on noin 6 000 erilaista eksoottista puuta ja pensasta, 500:tä eri kantaa. Kaiken kaikkiaan siellä on noin 300 eri lajia. Arboretum on jaettu kolmeen eri alueeseen: Aasia, Pohjois-Amerikka ja Eurooppa. Aasian alue alkaa puiston yläosasta japaninlaaksolla, sitä seuraa eurooppalainen alue ja kauimpana idässä on amerikkalainen alue.

Arboretumia alettiin istuttaa vuonna 1953 silloisen prefektin Bertil Lindquistin ansiosta, ”jotta voitaisiin kokeilla sekä kotimaisten että eksoottisten puiden kasvu- ja kestävyysominaisuuksia, jotka voivat kiinnostaa ruotsalaista metsätaloutta”. Nykyisin tarkoituksena on lähinnä todeta puiden ja pensaiden merkitys puutarhoille ja puistoille. Rakentamisen alkaessa istutettavia kasveja oli noin 40 000. Se tarkoitti teiden perustamista ja maan raivaamista, mikä toi mukanaan tiettyjä vastalauseita. Työ rahoitettiin mm. Wilhelm ja Martina Lindgrenin rahastosta.

Erityisen vaikutuksen Arboretumin kehitykselle on antanut Tor Nitzelius, joka toimi myös johtajana vuoteen 1976. Hän teki useita keräysmatkoja ennen kaikkea Etelä-Eurooppaan ja Kaukoitään. Hän toi mm. korealaisen tuurenpihlajan (Sorbus 'Dodong', ruots. Ullungrönnen), jonka voi löytää puutarhan sisäänkäynnin edustalta.

Bambulehto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bambulehdossa (ruots. Bambulunden) kasvatetaan lähinnä itäaasialaisia kasveja, kuten japaninvaahteraa, kalmioita ja kellopensaita. Erityisenä vetonaulana mainitaan toinen puiston kyyhkyspuista eli nenäliinapuista, joka on 50-vuotias. Kuten alueen nimi kertoo, kasvatetaan siellä myös eri bambulajeja, kuten kiinalaista vuoriruokobambua (Arundinaria fargesii, ruots. kinesisk bergbambu).

Kalliopuutarha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalliopuutarha (ruots. Klippträdgården) on perustettu vanhalle kivilouhokselle ja se valmistui vuonna 1929. Siellä kasvaa noin 6 000 eri lajia eri puolilta maailmaa. Lisäksi siellä on vesiputous ja lampi. Kalliopuutarha on jaettu eurooppalaiseen, aasialaiseen ja amerikkalaiseen osastoon, ja siellä on sekä metsäisiä että kuivia alueita. Istutusalue on saanut kolme tähteä Michelin-matkaoppaassa.

Eurooppalainen osasto on kaikkein alimpana, lähimpänä alppiruusulaaksoa, amerikkalainen osasto on sijoittunut ylemmäs vuorelle ja aasialainen osasto on japaninlaaksoon johtavan reitin varrella. Eurooppalaisessa osastossa kasvaa esimerkiksi näsiä, erilaisia katkerokasveja ja kurjenpolvia. Amerikkalaisessa osastossa kasvaa esimerkiksi kolmilehti, pirunnuija ja avomaan kaktus. Aasialaisessa osastossa kasvaa esimerkiksi unikko, varjohiippa ja uuvanakasveja.

Vuodesta 2012 on kalliopuutarhassa ollut skandinaavinen alue, jossa on villejä, uhanalaisia tai kauniita skandinaavisia lajeja. Etupäässä siellä kasvatetaan tunturikasveja, lehtokasveja, merenrantakasveja sekä kasveja Öölannista, Gotlannista ja Västgötabergenin alueelta.

Japaninlaakso[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japaninlaakso (ruots. Japandalen) on saanut inspiraationsa zen-meditaatiosta ja perustettu vuonna 1952 esittelemään puutarhan kasveja, jotka ovat peräisin siementenkeräämismatkoilta Japanista. Siellä on myös joitakin kiinalaisia puita esimerkiksi toinen puutarhan kahdesta kyyhkyspuusta eli nenäliinapuusta.

Japaninlaaksossa on noin 160 eri puulajia ja vähintään yhtä monta eri pensaslajia. Puutarhassa on korostettu tiettyjä japanilaisia piirteitä tuomalla sinne esimerkiksi vanhan japanilaisen kivilyhdyn (ishidoro) ja kivilähteen (tsukubai), sekä tekemällä sinne sammalpäällysteisiä kiveyksiä ja mutkittelevia portaita.

Japaninlaaksossa on koreanlaakso, jota alettiin perustaa 1970-luvulla. Nimi annettiin 1980-luvun loppupuolella, jolloin alueelle istutettiin useita kasveja alkuperältään Koreaan suuntautuneelta tutkimusmatkalta.

Valkovuokkolaakso[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkovuokkolaaksoa (ruots. Vitsippsdalen) pidettiin 1900-luvun alussa yhtenä harvoista esimerkeistä länsiruotsalaisesta aarniometsästä. Tämän vuoksi puutarhalle oli ratkaisevan tärkeää sijoittaa valkovuokkolaakso alueelleen. Sieltä on myös lähtöisin puutarhan tunnuskasvi, valkovuokko. Nykyisin mukulaleinikistä on kuitenkin tullut yhä enemmän valkovuokon kilpailija. Valkovuokkolaakso on luonnonpuisto ja siellä tehdään vain pienehköjä toimenpiteitä (kuten polkujen kulkukelpoisuuden ylläpitoa).

Perennapuutarha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perennapuutarha (ruots. Perennträdgården) sijaitsee keskellä puistoa, ravintolan vieressä ja käsittää noin 400 neliömetriä. Suurin osa siellä kasvatettavista kasveista on jalostettuja tai valikoitu niiden erityisen runsaan kukinnan tai helpon kasvatuksen takia. Keskellä perennapuutarhaa on vanha japanilainen pronssisuihkulähde, jonka ympärille on istutettu kukkia noudattaen englantilaista traditiota, liukuvan väriskaalan mukaisesti. Perennapuutarhan perusajatuksena on toimia esimerkkinä sille, kuinka myymälästä ostettuja kasveja voidaan yhdistellä. Huomionarvoisia lajeja ovat herttahuisku-unikko (Macleaya cordata), syyskimikki (Actaea simplex 'Brunette') ja syyshohdekukan (Helenium autumnale) eri lajikkeet.

Perennapuutarhan uudistivat vuonna 1989 Rigmor Celander ja Mona Holmberg, jotka ovat toimineet aiemmin Kasvitieteellisen puutarhan puutarhamestareina. Perennapuutarhan perusajatuksena on esitellä, kuinka monipuolisesti kasveja on saatavilla myymälöistä ja kuinka niitä voidaan yhdistellä keskenään. Perennapuutarhan keskimmäinen alue käsittää loisteliaita kukkaistutuksia, joissa kukkii keskikesän perennat. Kasvit on ryhmitelty liukuvan väriskaalan mukaisesti ulkoreunojen vaaleista pastelliväreistä vahvoihin lämpimiin väreihin keskelle, pronssisuihkulähteen ympärille. Muurin kiviosia pitkin ja suuren nurmikentän rinnereunamalla olevalla kaltevalla kivipinnalla kasvaa enimmäkseen matalakasvuisia mattokasveja. Kiviosien kasvit kukkivat pääasiallisesti keväällä ja alkukesällä.

Gramina et flores[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rinteessä, heti puutarhan pääsisäänkäynnin yläpuolelta löytyy lisäksi osasto, jossa viljelymuotona on käytetty perennoja yhdisteltynä suureen koristeheinien lajivalikoimaan. Istutus esittelee nelisenkymmentä eri koristeheinää miehenkorkuisista yksilöistä mataliin mattoihin ja suunnilleen yhtä monta perennaa. Alue valmistui vuonna 2012 ja sen suunnitteli entinen puutarhamestari Rigmor Celander.

Istutuksen huippuaika osuu loppukesään ja alkusyksyyn, jolloin suurin osa heinistä kukkii kauneimmillaan. Täyteläisissä väreissään myöhään kukkivat perennat, kuten päivänhattu, syyshohdekukka, punahattu, mäkimeirami, anisiisoppi ja asteri, täydentävät heiniä. Väriskaala lähtee kullankeltaisesta, oranssin kautta mahonginpunaiseen, ja ruskeammista sävyistä haaleaan lilaan ja siniseen.

Istutuksen nimi Gramina et flores tarkoittaa yksinkertaisesti ”heiniä ja kukkia”.

Yrttitarha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrttitarhaa (ruots. Örtagården) alettiin rakentaa toukokuussa 1999 ja se vihittiin käyttöön elokuussa 2000. Se oli Kasvitieteellisen puutarhan osuus Göteborgin kaupungin millenium-juhlintaan.

Yrttitarha sijaitsee 1700-luvun puolivälistä olevan huvimajan yhteydessä, alun perin Kärralunds gård -tilaan kuuluneena. Huvimaja siirrettiin vuonna 1959 Röhsska[4]-museon puutarhasta. Istutus on rakennettu kalkkikiviperustukselle, ja istutuspenkit on sommiteltu vapaammin kuin yrttitarhoissa yleensä on tapana. Koko istutus käsittää paitsi yrttejä ja lääkekasveja, myös parikymmentä vanhanajan pensasruusua.

Yhdeltä osaltaan yrttipuutarha on rakennettu perinteisesti kivetyksi puutarhaksi, jonka keskellä on klassinen ristikäytävä ja pieni, soliseva, alas laskettu suihkulähde. Suihkulähteen molemmin puolin on neljä korkeaa amforaa, joiden ympärillä kasvatetaan etenkin ruoka- ja viinayrteiksi käytettäviä kasveja. Puutarhahuoneen pohjoisosaa rajaa kaaren muotoinen pergola, jonka ovat piirtäneet puutarhamestarit Einar Hessman Larsson ja Rigmor Celander.

Muutama porrasaskelma johtaa kivetystä puutarhasta yrttipuutarhan toiseen osaan, johon on istutettu kokoelma lääke- ja tuoksukasveja perinteestä poikkeavalla tavalla. Niitä on yhdistelty klassisten perennapenkkien tapaan osittain sen takia, että nähtäisiin, kuinka lukuisasti tavallisimpia koristekasvejamme on käytetty lääkinnällisiin tarkoituksiin. Käytävien yli kaartuvat ruusukehykset on ajateltu luomaan tähän osaan tilan tuntua.

Raja lääke- ja maustekasvien välillä on ollut aina häilyvä, ja monia kasveja on käytetty molempiin tarkoituksiin ja moniin erilaisiin vaivoihin. Sen vuoksi yrttitarhan kylteissä lukee kasvin pääasiallinen käyttökohde mutta myös joitakin vaihtoehtoisia käyttötapoja.

Yrttitarhan kekseliäistä kivitöistä vastaa puutarhamestari Einar Hessman Larsson.

Sipulipuutarha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sipulipuutarha sijaitsee kasvihuoneitten vieressä, sisäänkäynnistä itään. Sipulipuutarhassa on noin 1 600 istutettua kasvia, enimmäkseen sipuli- ja mukulakasveja. Sipulipuutarha sai lasikaton vuonna 2006, jonka myötä saivat myös istutukset uutta ryhtiä uusista muureista ja uusista istutuksista. Uudistamisen kustansi Botaniskas vänner -yhdistys, ja sipulipuutarha vihittiin uudelleen käyttöön 22. huhtikuuta 2006. Se on omistettu Per Wendelbolle, joka toimi prefektinä 1965–1981 ja pani alulle sipulikiinnostuksen kasvitieteellisessä puutarhassa.

Kasvihuoneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet sisältävät noin 4 000 eri lajia. Niiden joukossa on Ruotsin suurin kokoelma orkideoita, joita on saatu pääasiassa vaihtoina muilta kasvitieteellisiltä puutarhoilta. Kasvihuoneiden pinta-ala on kaikkiaan 1 900 neliömetriä, ja ne on jaettu yhteentoista eri osastoon. Ne rakennettiin vuonna 1981, paitsi mehikasvihuone (ruots. Suckulenthuset), joka rakennettiin vuonna 1973 korvaten aiemman vuonna 1923 rakennetun kasvihuoneen. Vuonna 1982 peruskorjattiin kasvihuoneita yhteensä 1 500 neliömetrin edestä. Yhdestätoista eri osastosta on osa kasvuhuoneita.

Osa kasvihuoneista oli jo olemassa, kun puutarhaa perustettiin, koska maa-alue oli vuokrattu Axel Anderssonin kauppapuutarhalle. Kasvihuoneet vaihdettiin uusiin, jotka olivat valmiina avajaisissa 1923. Ne alkoivat olla vaihtamisen tarpeessa 1960-luvulla, ja 1973 rakennettiin mehikasvihuone (ruots. Suckulenhuset). Keväällä 1980 kunnanhallitus myönsi 2 850 000 kruunun avustuksen kasvihuoneiden saneeraukseen, joka tehtiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa saneerattiin idän puolelta vuoristohuoneet (ruots. Bergshusen), Australia – Etelä-Afrikkahuone ja työhuone, lämmönjakokeskus sekä toimisto. Toisessa vaiheessa korjattiin lännen puolelta sisäänkäynti, tropiikkihuone (ruots. Tropikhuset), orkideahuoneet (ruots. Orkidéhusen), begoniahuone (ruots. Begoniahuset) ja näyttelyhuone (ruots. Utställningshuset). Kaiken kaikkiaan perusparannus kaksinkertaisti kasvihuoneiden lattiapinta-alan. Kokonaiskustannukset olivat 3,9 miljoonaa kruunua. Harjannostajaiset pidettiin 22. elokuuta 1981.

Tropiikkihuone[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tropiikkihuone (ruots. Tropikhuset) on osasto, jossa katto on korkeimmalla, yhdeksän metrin korkeudessa, ja sinne pääsee suoraan sisäänkäynnistä. Lämpötila on aina yli 20 celsiusastetta ja ilmankosteus noin 80–95 prosenttia. Tropiikkihuoneessa on erilaisia sademetsäpuita, liaaneja ja suurilehtisiä yrttejä, erilaisia hyötykasveja kuten kaakao, kaneli ja kardemumma sekä useita koristekasveja kuten limoviikuna, marmorimaija ja pesäraunioinen. Tropiikkihuoneessa on myös kaksi lampea, joissa on erilaisia kaloja ja punakorvakilpikonnia.

Orkideahuoneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orkideahuoneet käsittävät neljä eri osastoa, joissa kussakin on erilainen ilmasto. Lämpimin ja kostein osasto on vaniljahuone (ruots. Vanillahuset), jossa lämpötila pidetään yli 20 asteessa, jota seuraavat katleijahuone (ruots. Cattleyahuset) lämpötilaltaan yli 15 astetta, puikkokämmekkähuone (ruots. Dendrobiumhuset) lämpötilaltaan yli 12 astetta, ja viilein on disahuone (ruots. Disahuset), jossa lämpötila pidetään yli 10 asteessa. Orkideahuoneissa on orkideakokoelma, johon kuuluu noin 1 500 lajiketta, ja sen kehittivät 1920- ja 1930-luvuilla puutarhayhdistys Trädgårdsföreningen sekä eräät saksalaiset ja hollantilaiset yritykset. Erityisen hyvin ovat esillä lajikkeet Bulbophyllum, Dendrobium ja Masdevallia, joista kutakin on noin 80 lajiketta, sekä Paphiopedilum ja Dracula , joita kumpaakin on noin 30 lajiketta.

Orkideoista nimettäköön erityisesti Disa uniflora, jota on kasvatettu vuodesta 1932, ja joka sijaitsee muiden orkideoiden ja erilaisten lihansyöjäkasvien kanssa disahuoneessa.

Begoniahuone[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Begoniahuoneessa on noin 100 begonialajiketta ja muita kasveja kuten riisi, kahvi sekä puuvilla. Lämpötila pidetään yli 15 asteessa. Sieltä löytyy myös toromirohelmipalko (Sophora toromiro, ruots. Påsköträd), joka on peräisin oksan siemenistä, jonka Thor Heyerdal kävi hakemassa Pääsiäissaarelta tutkimusmatkallaan 1955–56.

Mehikasvihuone[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mehikasvihuone (ruots. Suckulenhuset) on vanhin kasvihuoneista ja se rakennettiin vuonna 1973. Mehikasvihuoneessa kasvatetaan erilaisia kaktuksia ja muita mehikasveja sekä osaa sipuli- ja mukulakasveista. Yhteensä siellä kasvatetaan noin tuhatta lajiketta. Lajeja on lähinnä Amerikasta ja Afrikasta, mutta Madagaskar ja Kanariansaaret ovat myös edustettuina. Siellä on esimerkiksi hottentottijamssi eli hottentottileipä (Dioscorea elephantipes), jota siellä on viljelty puiston avajaisista 1923 lähtien. Kasveja kasvatetaan alustalla, jossa on kevytsoraa ja päällä on punainen pintakerros Islannista tuotua laavasoraa. Joillakin alustoilla on talvilämmitys, ja lämpötila pidetään talviaikaan yli 10 asteessa. Kesäaikaan tämä kasvihuone on ainoa, jota ei peitetä auringolta, joten siellä voi tulla valtavan kuuma. Kukkiminen alkaa huhtikuun puolessa välissä ja on parhaimmillaan keskikesällä.

Vuoristohuoneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoristohuoneet käsittävät kaksi osastoa, kuivan ja kostean. Kuivalla osastolla viljellään kalkkikiven päällä, ja ilmasto muistuttaa Välimeren ympäristöä. Kostealla osastolla viljellään turpeen ja silikaattikiven päällä, joissa on alempi pH. Siellä kasvatetaan kasveja pääasiassa Itä-Aasiasta ja Himalajalta. Molemmilla osastoilla pidetään lämpötila yli 2 asteessa, ja niissä on monia kasmofyyttejä[5] (kallionraoissa kasvavia kasveja). Vuoristohuoneissa kukkii eniten kevättalvella ja keväällä.

Australia – Etelä-Afrikka -talo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australia – Etelä-Afrikka -talossa kasvatetaan kasveja eteläiseltä pallonpuoliskolta. Lämpötila pidetään yli 8 asteessa. Siellä kasvaa akaasia, heinäpuu, pelargoni ja kanervakasveja Australiasta sekä punasarja ja tähkälilja (Phormium tenax) Etelä-Afrikasta.

Näyttelyhuone[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelyhuoneessa pidetään useimmiten erityisnäyttelyitä, mutta myös osaksi omia näyttelyitä, jotka ovat merkityksellisiä kasvitieteelliselle puutarhalle ja sen tekemälle työlle.

Rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Punatiilikattoinen toimistorakennus sijaitsee sisäänkäynnillä. Rakennus valmistui vuonna 1926 ja sen on suunnitellut arkkitehti Arvid Bjerke. Vuonna 1936 rakennukseen valmistui siipiosa.
  • Pursimiehentalo, jota kutsutaan myös Siniseksi taloksi, on yksikerroksinen hirsitalo, jossa on mansardikatto ja poikkipääty. Se rakennettiin vuonna 1794 Gamla Varvetiin, Stigsbergstorgetin eteläpuolelle. Vuonna 1917 rakennus purettiin, mutta kaksi vuotta myöhemmin se uudelleenrakennettiin kasvitieteelliseen puutarhan bambulehtoon (ruots. Bambulunden) Sigfrid Ericsonin piirustusten mukaan. Nykyään rakennus toimii työasuntona.
  • Yrttitarhan huvimaja (ruots. Örtagarden) on 1700-luvun loppupuolelta ja sen on suunnitellut Göteborgin kaupungininsinööri ja arkkitehti Bengt Wilhelm Carlberg. Carlberg suunnitteli huvimajan omalle puutarhalleen Kärralundin tilalle. Silloinen Röhsska Konstslöjdsmuseet (nykyään Röhsska museet) lahjoitti huvimajan puutarhalle vuonna 1959. Nykyisen sijaintinsa huvimaja sai oltuaan jonkin aikaa Röhsska-museon ja silloisen käsityökoulun välissä.
  • Stora Änggården (prefektintalo, ruots. Prefektbostaden) on keltainen, yksikerroksinen huvila, joka rakennettiin vuonna 1812. Rakennus sijaitsee kasvihuoneen yläpuolella. Rakennus korvasi vanhan Gabriel Gréenin rakennuksen, joka ostettiin vuonna 1807. Vuonna 1919 rakennus kunnostettiin ja sen alkuperäinen ulkoasu palautettiin arkkitehti Sigfrid Ericsonin näkemyksen mukaan. Nykyään rakennus toimii työasuntona.
  • Merikasvitieteellinen laitos, jonka ovat suunnitelleet arkkitehdit Ragnar Ossian Swensson ja Mandus Mandelius. Rakennus valmistui vuonna 1954.
  • Kasvitieteellinen laitos, joka kuuluu Göteborgin yliopiston biologian ja ympäristötieteiden laitokseen. Rakennus valmistui vuonna 1971 ja sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Stig Hansson ja Walter Kiessling.
  • Stolpboden on vanha puinen viljavarasto. Rakennuksessa järjestetään useita näyttelyitä kuten omenanäyttely joka syksy.

Patsaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Flora on Gioaccihino Frullin suunnittelema marmoripatsas. Patsas valmistettiin 1790-luvulla Gunnebossa John Hallille (vanhempi).  Patsas myytiin ensin Kristinelundin tilalle (nykyiselle Kungsportsavenynille) ja myöhemmin vuonna 1918 kasvitieteelliselle puutarhalle. Patsas sijaitsee putiikissa näyttelyhallin ulkopuolella.
  • Carl von Linnén pronssinen rintakuva, jonka Smålands Gille lahjoitti puutarhalle 18. toukokuuta 1923. Rintakuva sijaitsee Spegeldammenista lounaaseen yliopiston vastapäisessä rinteessä.
  • Najad, jonka on suunnitellut Carl Milles, on sijainnut Spegeldammenissa vuodesta 1931 lähtien. Patsas on toinen kahdesta patsaasta, jotka suunniteltiin Slottskogeniin. Toinen patsas sijaitsee Keillers park-puistossa.
  • Växtkraft, jonka on suunnitellut Kjell Friberg. Patsas tehtiin Botaniskas Vänner-yhdistykselle vuonna 27. lokakuuta 2011 ja se sijaitsee lähellä puutarhan sisäänkäyntiä. Veistos on 51 cm korkea, 69 cm leveä, 23 cm syvä, painaa noin 60 kg ja lepää Näsingen Bohus-graniittikiven päällä. Patsas on valettu Bergmanin taidevalimossa Karlskogassa.
  • Tulpan, jonka on suunnitellut Eva Lange vuonna 1995.
  • Ljusbåge on Erik Åkerlundin vuonna 1996 suunnittelema graniittiveistos.
  • Vårens huldra on Gunnar Nilssonin suunnittelema patsas. Patsas esittää alastonta nuorta tyttöä. Torsten Odqvist, joka oli Elof Hanssons-kauppahuoneen johtaja, lahjoitti patsaan puutarhalle vuonna 1954. Patsas sijaitsee tien oikealla puolella kahvilan sisäänkäynnistä katsottuna.
  • Carl Skottsberg on Gunnar Lybeckin suunnittelema muotokuva vuodelta 1944. Kerstin Wijk Broströmin säätiö lahjoitti patsaan puutarhalle vuonna 1988.
  • Berguv, jonka on suunnitellut Pål Svensson. Stiftelsen Skogssällskapet-säätiö lahjoitti patsaan puutarhalle.

Vierailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puutarha on avoinna joka päivä vuorokauden ympäri. Kasvihuone on avoinna klo 10–17 joka päivä toukokuusta elokuuhun ja muina kuukausina klo 10–16 joka päivä. Kasvihuone on suljettuna jouluaattona ja uudenvuodenaattona. Putiikki on avoinna kaikkina päivinä klo 10–19 huhtikuusta syyskuuhun. Lokakuusta maaliskuuhun putiikki on arkipäivinä avoinna klo 11–17 ja lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12–16. Putiikki on kiinni jouluaattona ja uudenvuodenaattona. [6]

Puutarhan pääsymaksu on 20 kruunua. Kasvihuoneen pääsymaksu on 20 kruunua aikuisilta ja alle 18-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Vuosikortti puutarhaan ja kasvihuoneeseen maksaa 150 kruunua. Tietyt näyttelyt ja muut aktiviteetit voivat olla maksullisia.

Vessat sijaitsevat ennen sisäänkäyntiä oikealla, kasvihuoneen sisäänkäynnillä, ravintolassa sekä kukkulan alapuolella alppiruusulaaksossa (ruots. Rhododendrondalen). Kaikkialla paitsi alppiruusulaaksossa on liikuntarajoitteisille sopivia WC-tiloja.

Puistossa saa olla koiria hihnassa 1. lokakuuta alkaen helmikuun loppuun saakka, mutta ei muulloin. Opaskoirat ovat kuitenkin aina tervetulleita.

Saavutettavuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puistossa saa liikkua vapaasti ja isoimmilla teillä ei ole rappusia. Putiikista voi lainata sähkörullatuoleja, mutta ne täytyy kuitenkin varata etukäteen. Sisäänkäynnillä, kasvihuoneen sisäänkäynnillä ja ravintolassa on liikuntarajoitteisille WC-tilat.

Liikuntarajoitteisten hissi vierailukeskukseen ja hallintorakennukseen löytyy putiikista.

Kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Michelin-matkaopas on antanut kalliopuutarhalle (ruots. Klippträdgården) kolme tähteä turistiosiossa ja koko puutarhalle kaksi tähteä.

Göteborgin kasvitieteellinen puutarha valittiin vuonna 2003 Ruotsin kauneimmaksi puistoksi Ruotsissa järjestetyssä äänestyksessä. Äänestys oli osa kansainvälistä äänestystä, jonka järjesti Briggs & Stratton, yksi maailman johtavista puutarhakoneyrityksistä. Kilpailu järjestettiin tuolloin ensimmäistä kertaa Ruotsissa.

Näyttelypuutarha A tribute to Linnaeus sai kultamitalin Chelsea Flower Showssa vuonna 2007. Puutarhan maisema-arkkitehti oli Ulf Nordfjell.

Botaniskas Vänner[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Botaniskas Vänner on yhdistys, joka perustettiin vuonna 1987. Yhdistyksen tavoitteena on ”vaikuttaa siihen, että Göteborgin kasvitieteellinen puutarha kukoistaa ja kehittyy”. 1980-luvun alussa puutarhan budjetti pieneni valtion määrärahojen loppuessa. Puutarhan tulevaisuudesta heräsi huoli, jonka vuoksi yhdistys perustettiin. Nykyään yhdistyksellä on noin 7 000 jäsentä.

Botaniskas Vänner-yhdistyksen symboli on vesikannu. Se symboloi taloudellista ja aatteellista tukea puutarhalle. Puutarhan sisäänkäynnin ja kasvihuoneen välisellä tiellä sijaitsee Kjell Fribergin pronssinen vesikannupatsas, joka on tehty yhdistykselle.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistys tukee kulttuurirahastostaan erilaisia projekteja vuosittain noin miljoonalla kruunulla. Botaniskas Vänner on esimerkiksi rahoittanut putiikin, sisäänkäynnin, kompostilaitoksen ja kalliopuutarhan (ruots. Klippträdgården) skandinaavisen osaston. Yhdistys auttaa myös vapaaehtoisilla ”puutarhaisännillä”, jotka auttavat vierailijoita.

Yhdistys jakaa rahastostaan kaksi erilaista stipendiä. Stipendit ovat tutkimuslähtöinen Carl Skottbergs-stipendi ja Uno Wibell-stipendi, jonka tarkoituksena on “luoda edellytykset kasvitieteelliselle puutarhanhoitosivistykselle sekä herättää kiinnostus nuorissa”.

Yhdistyksen kaikki toiminta on aatteellista.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Odla.nu: Göteborgs Botaniska Trädgård (ruotsiksi) Viitattu 27.1.2015.
  2. Länsstyrelsen Västra Götalands län: Änggårdsbergen (ruotsiksi) Viitattu 27.1.2015.
  3. Skövde Nyheter: Han tar över känd park i Göteborg (ruotsiksi) Viitattu 27.1.2015.
  4. Röhsska museet, Museum of Design and Craft rohsska.se. Viitattu 7.4.2021.
  5. Kasmofyytti tieteentermipankki.fi. Viitattu 7.4.2021.
  6. Göteborgs botaniska trädgård: Besök oss 19.1.2017. Göteborgs botaniska trädgård. Viitattu 6.4.2021.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv: Göteborgs botaniska trädgård

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Göteborgin kasvitieteellinen puutarha.
Tämä Ruotsiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.