Fosforipentafluoridi
| Fosforipentafluoridi | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | 7647-19-0 |
| PubChem CID | 24295 |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | PF5 |
| Moolimassa | 125,97 |
| Ulkomuoto | Väritön kaasu[1] |
| Sulamispiste | -83 °C [1] |
| Kiehumispiste | -75 °C [1] |
| Tiheys | 5,805 g/dm3[1] |
| Liukoisuus veteen | Reagoi veden kanssa |
Fosforipentafluoridi (PF5) on fosforin ja fluorin muodostama epäorgaaninen molekyyliyhdiste.
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fosforipentaluoridi on huoneenlämpötilassa väritön ja epämiellyttävän hajuinen kaasu. Se reagoi veden kanssa hydrolysoituen ensin fosforyylifluoridiksi, joka hajoaa edelleen fluorifosforihapoiksi ja fosforihapoksi sekä vetyfluoridiksi. Yhdiste on Lewis-happo eli se kykenee vastaanottamaan elektroniparin. Se muodostaa komplekseja Lewis-emästen, kuten amiinien, eettereiden, sulfoksidien ja nitriilien ja fluoridi-ionin kanssa. Rakenteeltaan fosforipentafluoridi on trigonaalinen bipyramidi.[1][2][3][4]
Valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tyypillisin tapa valmistaa fosforipentafluoridia on fosforipentakloridin fluoraus käyttäen arseenitrifluoridia, kalsiumfluoridia, vetyfluoridia, lyijyfluoridia, antimonitrifluoridia tai hopeafluoridia.[2][3][4]
- 3 PCl5 + 5 AsF3 → 3 PF5 + 5 AsCl3
Muita tapoja valmistaa yhdistettä ovat fosforipentoksidin tai fosforihapon ja alkali- tai maa-alkalimetallifluoridin, fosforyylifluoridin ja vetyfluoridin tai rikkiheksafluoridin ja fosforitrifluoridin välisellä reaktiolla.[2]
Fosforipentafluoridin käyttö on melko vähäistä. Sitä voidaan käyttää mietona fluorauskemikaalina tai katalyyttinä polymerointireaktioissa tai fosforin lähteenä puolijohteita valmistettaessa.[2][3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 160. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
- ↑ a b c d Charles B. Lindahl & Tariq Mahmood: Fluorine Compounds, Inorganic, Phosphorus, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000 Viitattu 04.10.2012
- ↑ a b c Gerhard Bettermann, Werner Krause, Gerhard Riess & Thomas Hofmann: Phosphorus Compounds, Inorganic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000 Viitattu 04.10.2012
- ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 706. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 04.10.2012. (englanniksi)