Filosofisen kirjallisuuden suomennokset
Filosofisen kirjallisuuden suomennokset ovat olleet 1800-luvulta alkaen osa suomennoskirjallisuutta. Teologian ohella filosofialla on pisin suomentamisen perinne. Filosofialle on ominaista vanhojenkin teosten kääntäminen, mikä ei ole yleensä tietokirjallisuudelle tyypillistä.[1]
Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäiset filosofiaa sivuavat suomennokset olivat pari opiskelutarkoituksia varten käännettyä Ciceron puhetta 1860-luvulla. Varsinaisten filosofisten teosten suomentaminen alkoi 1871, kun Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi J. W. Calamniuksen käännöksen Aristoteleen Runousopista. Alkulauseessa Calamnius toteaa: ”Olen ottanut suomentaakseni Aristoteleen Runous-opin, arvellen ett’ei tämä yritys olisi niinkään turha, vaikka kyllä sen käytöllinen merkitys ei voi olla suuri. Paljas käytöllisyys ei olekaan pantava kirjallisuus-tuotteiden korkeimmaksi määrääjäksi, eipä edes meidänkään, vähitellen kehkiävässä, suomenkielisessä kirjallisuudessa.” Suomalaisuusmies Calamnius oli väitellyt filosofian tohtoriksi aiheenaan Aristoteleen estetiikka. Suomennoksen selityksiin hän käänsi suuren osan ruotsinkielistä väitöskirjaansa. Calamnius joutui keksimään itse useita taiteenfilosofian termien suomennoksia. Tuomo Aho on huomauttanut, että mimesis olisikin voitu kääntää jäljittelyn sijaan kuvailuksi, kuten Calamnius teki.[1]
Suomenkieliselle filosofiselle kirjallisuudelle ei 1870-luvun alussa ollut paljon yleisöä. Filosofian professori Thiodolf Rein ryhtyi kuitenkin vähitellen kirjoittamaan suomeksi. Filosofisen yhdistyksen pöytäkirjoihin suomen kieli ilmestyi vuonna 1877 ja tuli siellä pian vallitsevaksi. Vasta lähellä vuosisadan vaihdetta filosofisia suomennoksia alkoi ilmestyä enemmän.[2]
Maailmansotien välillä ilmestyi suomeksi vain muutamia uuden ajan filosofian perusteoksia. Empirismin klassikon David Humen Tutkimus inhimillisestä ymmärryksestä ilmestyi 1938 filosofian professori Eino Kailan käännöksenä. Kaila käänsi teoksen luentojensa tueksi ja ilmeisesti saksasta alkukielen sijaan. Suomennos on silti melko tarkka ja siihen liittyy Kailan laaja johdanto Humen ajatteluun.[3]
Denis Diderot’n filosofinen romaani Rameaun veljenpoika (Edwin Hagfors, 1921) oli arvokas näyte paitsi 1700-luvun filosofiasta myös yleensä sen ajan ranskalaisesta proosasta. Kaunokirjallisesti kiinnostava oli myös La Rochefoucauld’n Mietelmät (J. V. Lehtonen 1924). Suomennos on kuitenkin mielivaltaisesti toimitettu.[4]
Harvojen käännösten kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sodan jälkeen filosofisen kirjallisuuden suomennokset vähenivät huomattavasti. Bertrand Russellin kaksiosainen Länsimaisen filosofian historia (J. A. Hollo 1948) osoittautui kuitenkin suuren yleisön suosikiksi. Gunnar Aspelinin Ajatuksen tiet (J. A. Hollo 1963) oli pitkään tutkintovaatimuksissa filosofian historian oppikirjana.[5]
Vuonna 1964 ilmestyi kokoelma Senecan Tutkielmia ja kirjeitä, jälleen Hollon suomentamina. Marja Itkonen-Kaila suomensi 1967 kolme Ciceron tutkielmaa: Vanhuudesta, Ystävyydestä, Velvollisuuksista. Latinisti Paavo Numminen julkaisi suomennoksen Lucretiuksen suurteoksesta Maailmankaikkeudesta vuonna 1965. Heksametrikäännös on kuitenkin lukijalle vaikea.[5]
Nykyaikaista filosofiaa julkaistiin vain vähän. Bertrand Russellin Filosofian ongelmat (Pellervo Oksala, 1969) oli opiskelijoille kauan perusesimerkki anglosaksisesta filosofisesta proosasta, mutta suomennos sisältää virheitä. Vielä vaikutusvaltaisempi oli G. H. von Wrightin Logiikka, filosofia ja kieli (Jaakko Hintikka, 1958). Muun muassa uuden kielifilosofian suomenkielistä termistöä on osaksi luotu sitä käännettäessä tekijän ja suomentajan yhteistyönä. Uudesta logiikasta ilmestyi 1970-luvulla myös alkeiskirja opintojen tueksi.[6]
Nykyaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1980-luvulla uudet kustantajat kuten Gaudeamus, Vastapaino ja Tutkijaliitto alkoivat julkaista filosofiaa. Yleisön kiinnostus alaan kasvoi. Mannermainen filosofia, etenkin ranskalaiset filosofit saivat paljon huomiota julkisuudessa. Suomennokset vaikuttivat siihen, että suuren yleisön saama kuva filosofiasta oli varsin erilainen kuin alan tutkijoilla.[7] Myöhemmin 1900-luvun filosofian valikoima on monipuolistunut.[8]
Nykyaikaisen anglosaksisen filosofian suomennoksia on vain muutamia. Vuonna 1997 ilmestyi valikoima Ajattelu, kieli, merkitys: analyyttisen filosofian avainkirjoituksia. Karl Popperin Arvauksia ja kumoamisia (Eero Eerola 1995) on harvinainen esimerkki suomeksi ilmestyneestä tieteenfilosofiasta. Jaakko Hintikan artikkeleista on koottu kaksi suomennoskokoelmaa.[9]
Klassikkofilosofeja alettiin suomentaa 1990-luvulta alkaen enemmän, tosin melko satunnaisesti.[10]
Cicerolta on saatu Laeista ja Keskusteluja Tusculumissa (Veli-Matti Rissanen, 2004 ja 2009) Marke Ahosen suomennos Diogenes Laertioksen teoksesta Merkittävien filosofien elämät ja opit sai J. A. Hollo -palkinnon.[8] Tuomo Aho suomensi Thomas Hobbesin Leviathanin kokonaisuudessaan 1999. Montaignen esseet ovat saaneet huolellisen kokonaissuomennoksen (Renja Salminen 2003, 2008, 2015). Kääntäjäryhmä on suomentanut Humelta kokoelman Esseitä (2006)[10] ja Tapani Kilpeläinen teoksen Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta (2015).
Kääntämisen ongelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomennosten laatu on vaihdellut, mutta joukossa on ollut hyvin kielitaitoisten asiantuntijoiden tekemiä käännöksiä.[7] Filosofisia käännöksiä joudutaan joskus tekemään ilman varsinaista kääntäjänkokemusta. Kokeneempikaan suomentaja taas ei välttämättä tunne filosofisten käsitteiden ja viittausten koko sisältöä, jolloin suomennoksesta voi tulla harhaanjohtava.[11]
Puuttuvia suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuomo Aho kirjoittaa Suomennetun tietokirjallisuuden historiassa, että filosofian historiasta tarvittaisiin suomeksi hyvä laaja kokonaisesitys. Klassikoista tarvittaisiin ensiksi kokoelma kreikkalaisia esisokraatikkoja.[11] 1700-luvun ajattelun osalta suuri puute on David Humen A Treatise of Human Naturen suomennoksen puuttuminen.[10] Gottlob Fregen keskeiset teokset olisivat Tuomo Ahon mukaan välttämättömät. Jotta 1900-luvun filosofiasta saataisiin ajantasaisempi kuva, olisi käännettävä sellaisia 1900-luvun tutkimuksia, joiden merkitys on osoittautunut keskeiseksi.[11]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aho, Tuomo: Filosofinen kirjallisuus. Teoksessa Paloposki, Outi & Riikonen, H. K. (toim.): Suomennetun tietokirjallisuuden historia: 1800-luvulta 2000-luvulle. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2013. ISBN 978-952-222-216-9.