Kreationismin opetus kouluissa

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Evoluutio kouluissa)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kreationismin opetus kouluissa on aiheuttanut oikeudellisia kiistoja erityisesti Yhdysvalloissa, jossa julkisissa kouluissa ei lain mukaan saa olla uskonnonopetusta. Kreationistit ovat joissakin maissa pyrkineet saamaan kreationismia osaksi kouluopetusta.

Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliittolaisen Sputnikin laukaisu 1957 järkytti yhdysvaltalaiset 1960-luvulla panostamaan tehokkaammin tieteeseen ja sen laadukkaaseen opetukseen. Evoluutioteorian opetusta vastustavia lakeja kumottiin, koska ne asettivat uskonnollisia rajoituksia akateemiselle vapaudelle ja opetukselle. Luomiseen uskovien piirien vastustuksen herätti tilanne, että kouluun tuotiin evoluution opetus, muttei uskonnonopetusta. Yhdysvalloissa valtio on erotettu kirkosta eikä valtion julkiseen opetukseen kuulu uskonnon tunteja, kuten Suomessa. Reaktiona tälle Yhdysvalloissa syntyi uusi liike, joka pyrki tieteen keinoin osoittamaan evoluution virheelliseksi, jolloin heidän mukaansa jäljelle jäisi ainoastaan luomisoppi. Yhdeksi keskeisimmistä lähtölaukauksista tässä osoittautui "nuoren maan kreationismia" ja Nooan tulvaa puolustava Morrisin ja Whitcombin kirja The Genesis Flood (1961), josta lähtivät liikkeelle nykyaikaisen kreationismin suuntaukset. Pian tämän jälkeen Morris ja Gish perustivat Institute for Creation Research (ICR) -järjestön. Kreationistisia suuntauksia on syntynyt useita muitakin, myös niin sanottuja "vanhan maan" hyväksyviä suuntauksia.

Uusimpia kampanjoita evoluutioteoriaa vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska Yhdysvalloissa julkisten koulujen oppitunneilla ei saa opettaa varsinkaan minkään tietyn kirkkokunnan uskontoa ja koska oikeusasteet ovat torjuneet pyrkimyksiä tuoda uskonnollisia oppeja kouluihin, ovat kreationistit pyrkineet muuttamaan järjestöjensä oppikirjoja tieteellisemmältä näyttävään suuntaan välttäen samalla mainitsemasta esimerkiksi Jumalaa ja Raamattua nimeltä. Yhdysvalloissa kreationismia ovat pyrkineet tuomaan kouluihin lähinnä republikaanipuolue ja uskonnollinen oikeisto. Esimerkiksi Texasin republikaanien puolueohjelmaan on kirjattu vaatimus opettaa kouluissa älykästä suunnittelua.lähde?

Maailmanlaajuista huomiota sai 11. elokuuta 1999 Kansasin osavaltio, jossa kreationistit onnistuivat rajoittamaan evoluution opetusta kouluissa. Viittaukset aurinkokunnan syntyyn, luonnonvalintaan ja evoluutioon poistettiin osavaltion virallisista opetussuunnitelmista. Elokuun 2000 vaaleissa kansasilaiset osoittivat tukensa myös evoluution opetuksen puolesta, ja helmikuussa 2001 evoluutioteoria palautettiin virallisesti kansasilaisten koulujen oppitunneille.lähde?

Keväällä 2002 Georgian osavaltiossa Cobbin piirikunnassa koululautakunta otti käyttöön uudet oppikirjat, joissa käsiteltiin paljon evoluutiota, mutta ilmeisesti vanhempien reaktion pelossa se lisäsi niihin tarrat, joissa sanottiin muun muassa että "Evoluutio on teoria, ei tosiasia". Asiasta nostettiin syyte marraskuussa 2004 ja keväällä 2005 tuomari määräsi tarrat poistettavaksi perustuslain vastaisena.lähde?

Joulukuussa 2002 Ohiossa sallittiin kreationistisen teorian opetus koulujen luonnontieteen opetuksen yhteydessä. Louisianan, Teksasin, Ohion, Oklahoman ja Alabaman osavaltiossa kreationistit ovat pyrkineet tuomaan esille kantaansa vaatimalla oppikirjoihin varoituksia evoluutioteorian mahdollisesta virheellisyydestä. Teksasissa määräys kumottiin 1990.lähde?

Tammikuussa 2004 Georgian osavaltion superintendentti Cathy Cox pyrki poistamaan 'evoluutio'-sanan osavaltion kurssisuunnitelmista. Kun tästä nousi arvostelumyrsky, myös entinen presidentti Jimmy Carter jyrähti evoluutio-opetuksen puolesta, minkä seurauksena Cox joutui perumaan ehdotuksena ja palauttamaan 'evoluutio'-sanan oppitunneille.lähde?

Syyskuussa 2004 Serbian opetusministeri Ljiljana Colić sai suurta julkista huomiota vaatimalla kouluja lopettamaan evoluution opetuksen, jollei myös "vanhatestamentillista" (”Nuoren Maan”) kreationismia oteta oppiaineeksi evoluutioteorian rinnalle. Tieteenharjoittajat, opettajat ja lasten vanhemmat nostivat arvostelumyrskyn. Pääministeri Vojislav Koštunica kutsui opetusministerin puhutteluun, hallitus kumosi ”evoluutio-kiellon” ja Colić erosi.lähde?

Tuomari John Jones johti Doverin evoluutio-oikeudenkäyntiä.

Lokakuussa 2004 Pennsylvanian osavaltion Doverin alueen koululautakunta teki päätöksen, jossa vaaditaan opettajia esittämään älykäs suunnittelu vaihtoehtona evoluutioteorialle: heitä muun muassa vaadittiin kertomaan, että koulun kirjastosta löytyy älykästä suunnittelua tukeva kirja Of Pandas and People. Joulukuussa 2004 osa lasten vanhemmista vei asian oikeuteen syyttäen älykkään suunnitelman teorian olemassaolon mainitsemista uskonnon opettamiseksi luonnontieteen nimissä. Oikeudenkäynti Kitzmiller v. Dover, jota jotkut tahot ovat sanoneet merkittävimmäksi sitten vuoden 1925 Scopesin "apinaoikeudenkäynnin", alkoi Harrisburgissa 26. syyskuuta 2005. Marraskuun 2005 alun koululautakuntavaaleissa Doverissa kaikki älykästä suunnittelua puoltaneet ehdokkaat putosivat ja tilalle tuli älykkäälle suunnittelulle kielteiset edustajat. 20. joulukuuta 2005 tuli tuomari John Jones III:lta päätös, jossa hän määräsi älykkään suunnittelun opetuksen poistamista biologian kurssista ja totesi, ettei älykäs suunnittelu ole luonnontiedettä vaan uskonnollinen näkökanta. Tuomari totesi, että koululautakunta oli rikkonut perustuslaissa olevaa uskonnon opettamisen kieltoa ottamalla älykkään suunnittelun mukaan opetusohjelmaan. Hän totesi älykkään suunnittelun pyrkimyksenä olevan tuoda kreationismia luonnontieteenä koululuokkaan. Älykäs suunnittelu ei ole tiedettä eikä sitä voida erottaa edeltäjästään kreationismista eli uskonnosta. Päätöksessään tuomari Jones myös korosti sitä, että koululautakunnan kristityt valehtelivat ja järjestelmällisesti salailivat asioita saadakseen älykkään suunnittelun koulun opetusohjelmaan. Vaikkei tämä tapaus edennytkään korkeimpaan oikeuteen, niin tätä päätöstä ja edellä mainittua äänestystulosta pidetään vakavana iskuna älykkään suunnittelun liikkeelle.lähde?

Toukokuussa 2005 Kansasin osavaltion koululautakunta piti kuulemistilaisuuden, jossa älykkään suunnittelun liikkeen edustajat esittelivät evoluution arvostelua. 8. marraskuuta 2005 Kansasin koululautakunta päätti äänin 6–4 ottaa käyttöön uudistetut tiedestandardit, joissa mahdollistetaan myös epäilyjen esittämistä darwinilaista evoluutiota kohtaan.lähde?

Elokuussa 2005 Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ilmaisi toimittajatapaamisessa kannattavansa älykkään suunnittelun mallin sisällyttämistä opetussuunnitelmiin. Bush puhui Texasin kuvernöörinä ollessaan avoimesti kreationismin puolesta. Myös republikaalipuolueen senaattorit John McCain ja senaatin johtaja William Frist antoivat elokuussa 2005 tukensa älykkään suunnittelun opettamiselle.lähde?

Tammikuussa 2006 Kaliforniassa El Tejonin alueella Frazier Mountain -lukiossa aloitettiin filosofisen ID-kurssin nimellä nuoren maan kreationismia opettava ohjelma. Vanhemmat haastoivat lukion oikeuteen. Kun lisäksi älykkään suunnittelun liikettä ajava Discovery-instituutti pyysi keskeyttämään kurssin tai muuttamaan sen nimen, lukio peruutti kurssin.lähde?

Helmikuussa 2006 USA:n Ohion osavaltion koululautakunta kumosi äänin 11-4 kreationistisen älykkään suunnittelun mahdollistavan opetussuunnitelman. Käytännössä tämä ID-opetuksen kieltävä äänestys oli kreationistiselle älykkään suunnittelun liikkeelle kova isku, johon Doverin oikeudenkäynnilläkin katsotaan olleen vaikutusta.lähde?

Elokuussa 2006 Kansasin osavaltiossa maltilliset republikaanit ottivat johto-aseman ja helmikuussa 2007 Kansasin osavaltion opetussuunnitelmasta poistettiin viittaukset älykkääseen suunnitteluun.

Joulukuussa 2006 Venäjän Pietarissa koulutyttö isänsä kanssa haastoi evoluutio-opetuksen oikeuteen. He saivat tukea Venäjän ortodoksikirkolta. Venäjän kasvatusministeriö tukee kuitenkin evoluutio-opetusta.

Marraskuussa 2007 Texasin opetusviraston (TEA) tiede-opetussuunnittelun johtaja Christine Comer pakotettiin eroamaan, koska hän oli lähettänyt sähköpostitiedotteen ilmoittaakseen ID-kielteisen Barbara Forrestin puheesta.

Helmikuussa 2008 Floridan opetuslautakunta omaksui uudet tiedestandardit, jotka erityisesti vaativat "tieteellisen evoluutioteorian opetusta". Aiemmat standardit olivat välttäneet mainitsemasta evoluutiota käyttäen sen sijalla sanontaa "muutos ajan myötä".

Huhtikuussa 2012 Tennesseessä hyväksyttiin laki, joka suojaa "opettajia jotka tutustuvat evoluution ja ilmastonmuutoksen tieteellisiin vahvuuksiin ja heikkouksiin". Tiedekasvatuksen puolestapuhujat valittavat, että laki antaa kreationismille ja ilmastonmuutosdenialismille tilaisuuden astua USA:n koululuokkiin.[1]

Evoluutio ohitetaan usein[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viime aikoina on myös tullut ilmi julkisuuteen tavallisten opettajien ja tiedevalistajien suulla kertomuksia, että varsinkin Yhdysvaltojen eteläosissa niin sanotulla raamattuvyöhykkeellä evoluution opettaminen on aina ollut vaikeaa. Monet aikuiset ovat kertoneet, etteivät nuorena ole saaneet lainkaan evoluutio-opetusta kouluissa. Joskus vanhemmat, koululaiset ja jopa rehtorit ja kouluviranomaisetkin painostavat opettajia ja kouluja suorastaan jättämään evoluution opetusosuuden pois biologian kurssilta, vaikka se olisi säädetty osavaltion tiedeopetus-standardeissa. Lisäksi osa opettajista ohittaa oppikirjan evoluutio-kappaleen jo etukäteen pelätessään painostusta tai kiistoja. Tässä kohden usein puhutaan niin sanotusta e-sanasta (engl. e-word), jota monet käyttävät karttaessaan lausumasta evoluutio-sanaa ääneen muuallakin kuin kouluissa, koska kaihtavat uskovaisten voimakkaita reaktioita. Myös miljardeja tai miljoonia vuosia ei saa aina mainita tai pyydetään karttamaan, jos esimerkiksi dinosaurusten harrastaja tai tutkija on kutsuttu kouluille esitelmöimään.

Eurooppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan neuvosto vastustaa kreationismin opetusta kouluissa, myös sen uusinta muotoa älykästä suunnittelua. Euroopan neuvoston mukaan älykäs suunnittelu ei täytä tieteen tunnusmerkkejä eikä se perustu tosiasioihin. Euroopan neuvosto kannustaa jäsenmaidensa opetusviranomaisia edistämään luonnontieteellistä tietämystä ja evoluution opetusta.[2]

Serbia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 2004 Serbian opetusministeri Ljiljana Colić sai suurta julkista huomiota vaatimalla kouluja lopettamaan evoluution opetuksen, jollei myös "vanhatestamentillista" (”Nuoren Maan”) kreationismia oteta oppiaineeksi evoluutioteorian rinnalle. Tieteenharjoittajat, opettajat ja lasten vanhemmat nostivat arvostelumyrskyn. Pääministeri Vojislav Koštunica kutsui opetusministerin puhutteluun, hallitus kumosi ”evoluutio-kiellon” ja Colić erosi.lähde?

Puola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2006 Puolassa opetusministerin sijainen Miroslaw Orzechowski tuomitsi evoluution "yhtenä monista valheista", joita opetetaan Puolan kouluissa. Hänen esimiehensä opetusministeri Roman Giertych totesi, että sitä opetetaan niin kauan kuin maan useimmat tiedemiehet pitävät sitä oikeana teoriana. Hänen isänsä MEP Maciej Giertych kuitenkin vastusti evoluution opetusta ja väitti dinosaurusten ja ihmisten eläneen samanaikaisesti.

Yhdistynyt kuningaskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyneessä kuningaskunnassa "Truth in Science" -kreationistiryhmä lähetti vuonna 2006 kouluihin opetuspaketteja, jotka sisälsivät älykästä suunnittelua ja kreationismia tukevaa ja evoluution kyseenalaistavaa opetusmateriaalia, kuten DVD:itä ja muuta materiaalia. Britannian opetusministeri Jim Knight kuitenkin kielsi tiukasti niiden käytön toteamalla: "Älykäs suunnittelu ja kreationismi eivät ole hyväksyttyjä tieteellisiä teorioita, eikä niitä sisällytetä tieteen oppitunneille".[3]

Canterburyn arkkipiispa ja Englannin kirkon nykyinen johtaja tohtori Rowan Williams on myös ilmaissut kantansa, ettei kreationismia pitäisi opettaa kouluissa.[4][5]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreationismi voimistui 1980-luvun alussa Suomessakin. Päivälehtiin tuli kreationismia puolustavia yleisönosastokirjoituksia ja 1980-luvun lopulla helluntailaisten johdolla kirjoitetussa, kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aholle osoitetussa 14 220 nimen adressissa vaadittiin luomisopin opetusta Suomen kouluihin evoluutio-opetuksen rinnalle.[6]

Kristillisten kansanedustaja Leena Rauhala teki 2003 kirjallisen kysymyksen, jossa hän totesi evoluutioteorian opetuksen parhaiten sopivan elämänkatsomustiedon tunneille, kommentoiden asiaa: "Onhan kysymys enemmänkin uskonnosta kuin tieteestä".[7]

Bioprosessitekniikan laboratorio sai vuonna 2004 Huuhaa-palkinnon[8]. Matti Leisola on myös suomentanut ja julkaissut Schererin ja Junkerin kirjan Evoluutio – Kriittinen analyysi.

Suomen evankelis-luterilaisen valtionkirkon mukaan luomisusko ei ole ristiriidassa evoluution kanssa, sillä luomisusko on uskonnollinen tulkinta ja evoluutio luonnontieteellinen selitysmalli. Arkkipiispa Jukka Paarma on sanonut Oulun kirkkopäivillä 2005 pitämässään saarnassaan: "Kun lähestymme luomiskertomuksen sanomaa, huomaamme, ettei Raamattu ole luonnontieteellisten tosiasioiden hakuteos."[7]

Helmikuussa 2006 tuli julkisuuteen, että kristillisissä kouluissa opetetaan kreationistista luomisoppia myös biologian tunneilla, muun muassa Helsingin Sanomissakin olleen oppilashaastattelun[9] ja opetusministeri Antti Kalliomäen STT:n haastattelun[10] ja Kotimaa-lehden[11] mukaan. Tämä vaikutti osaltaan kristillisten koulujen lupa-anomusten hylkäämiseen helmikuussa 2006.

Skepsis ry myönsi joulukuussa 2008 Kustannus Oy Uudelle Tielle Huuhaa-palkinnon kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkan kirjojen Usko,tiede ja Raamattu ja Usko, tiede ja evoluutio julkaisemisesta, joiden Skepsis ry katsoi sekoittaneen uskonnon ja tieteen ja tuoneen Suomeen luomisoppia amerikasta kiilastrategian muodossa, jonka pyrkimyksenä on ujuttaa luomisoppia kouluihin naamioituna "kriittiseen avoimuuteen" tarjoten kaiken selitykseksi yliluonnollisia voimia. Usko, tiede ja evoluutio oli vuoden kristillinen kirja 2008 -kilpailun yleisöäänestyksen voittaja.[12]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aamulehti 23.4.2012, Puheenaihe: Yhdysvalloissa hyväksytty uusi laki nostaa uskomusopit tieteen rinnalle. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Committee on Culture, Science and Education: The dangers of creationism in education assembly.coe.int. 8. kesäkuuta 2007. Viitattu 19.7.2007. (englanniksi)
  3. Guardian: Ministers to ban creationist teaching aids in science lessons
  4. BBC
  5. Guardian
  6. Seija Aunila: Elävä Arkisto: Kreationismi leviää Suomeen 18.08.1987. Yleisradio. Viitattu 01.06.2013.
  7. a b Olli Sulopuisto: Eikä me olla apinoita! 25.8.2007. Aamulehti. Arkistoitu 14.10.2008. Viitattu 01.06.2013.
  8. Huuhaa-palkinto kreationistisen opin esittämisestä luonnontieteellisenä seminaarina. Web Archive 2010 (Skepsis 1.12.2004). Viitattu 2.8.2019.
  9. Helsingin Sanomat', 26.1.2006 "Myös biologian opetuksessa esillä on enemmän luomiskertomus" (krist. koulun oppilaan haastattelussa).
  10. Piia Leino, STT, Iisalmen Sanomat', n.10.2.2006, opetusministeri Antti Kalliomäen haastattelu: "Opetus ei saisi olla tunnustuksellista, mutta Kalliomäen mukaan esimerkiksi kristillisten koulujen biologiantunneilla opetetaan myös evoluutioteorialle vaihtoehtoista kreationistista oppia. – Totuutta, miten evoluutio on kehittynyt, ei Raamatusta löydä, sanoo ministeri".
  11. Kristilliset koulut opettavat sekä kreationismia että evoluutiota, Jussi Rytkönen, Kotimaa 3.2.2006 s. 6 (Espoon luokanopettaja sekä Jyväskylän ja Kuopion kristillisten koulujen rehtorit sanovat kreationismia opetettavan biologian tunnilla).
  12. nettikirjakauppa.com - Usko, tiede ja evoluutio (Arkistoitu – Internet Archive)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Moran, Jeffrey P.: American Genesis: The Antievolution Controversies from Scopes to Creation Science. Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-518349-8.


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]