Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto on itäisen Suomenlahden rannikolla toimiva kalatalouden neuvontajärjestö. Toimisto sijaitsee Kotkan keskustassa. Liitto on perustettu vuonna 1932. Tuolloin toimipaikkana oli Koivisto ja nimenä Viipurin läänin Merikalastajain Liitto.

Etelä-Suomen Merikalastajain Liittoon kuuluu mm. 4 kalastusseuraa, 42 kalastuskuntaa ja 4 kalastusaluetta. Liitto kuuluu jäsenenä Kalatalouden Keskusliittoon. Liiton puheenjohtajana toimii Jukka Hakala Kotkasta ja toiminnanjohtajana Teemu Tast Kotkasta.

Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto suorittaa tilauksesta kalanpoikasten istutuksia. Tilaajina ovat muun muassa kalastuskunnat, kalastusalueet, teollisuus ja kunnat. Tärkeimpiä istukaslajeja ovat meritaimen, merilohi, vaellussiika, saaristosiika, kuha, ankerias ja karppi. Liitto harjoittaa myös vaellussiian mädin haudontaa Kantturankosken hautomossa Virolahdella ja Ahvenkosken hautomossa Pyhtäällä. Liitto on hoitanut myös Virolahdella Huovarin saarella sijaitsevaa kalastajien pelastusasemaa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viipurin läänin Merikalastajain Liitto perustettiin 22. huhtikuuta 1932 Viipurissa. Toimipaikaksi tuli Koivisto. Talvisodan jälkeen liitto muutti vuonna 1940 Haminaan ja vuonna 1941 Kotkaan.

Liiton toiminnanjohtajat:

A. F. Aalberg (1932–74), Sauli Lehto (1974–84), Pentti Tasa (1985–96), Teemu Tast (1997–)

Projektit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Risa – harmaahylje riesasta resurssiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Suomen Merikalastajain Liitolla on vuosina 20042006 ollut käynnissä Leader-rahoitteinen hyljeprojekti nimeltä Risa – harmaahylje riesasta resurssiksi. Projektin aikana on järjestetty kursseja muun muassa hylkeen metsästyksestä, saaliin käsittelystä, hylkeenkestävistä rysistä, traanimaalin valmistamisesta ja hyljematkailusta. Projektilla on ollut myös vuokralla ruotsalaisia hylkeenkestäviä ponttoonirysiä (push up -rysä) vuosina 2004–2006. Kyseinen kalastustekniikka tuli itäiselle Suomenlahdelle tämän projektin kautta.

Rysä 2007[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto on käynnistänyt projektin nimeltä Rysä 2007. Projektin tarkoituksena on elvyttää vannerysäkalastusta, järjestää kalastajille koulutusta rysien rakentamisessa ja järjestää muutakin kalatalousaiheista koulutusta.

Hylkeen metsästys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto on huolehtinut harmaahylkeen eli hallin metsästyksen järjestämisestä Riistakeskus Kaakkois-Suomen merialueella syksystä 2002 alkaen. Viime vuosina metsästyskiintiö on ollut 36 hallia.

Kotkan kalamarkkinat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotkan kalamarkkinat järjestetään kahdesti vuodessa, toukokuussa ja lokakuussa. Markkinat järjestetään yhteistyössä Kymen Sanomien, Kotkan kaupungin ja Kotka Maretariumin kanssa. Markkinapaikkana on Sapokan ranta Kotkansaaren etelälaidalla Maretariumin ja Tulikukon luona. Kotkan kalamarkkinat on yksi kaupungin suurimmista yleisötapahtumista. Kävijöitä on kahden päivän aikana ollut keskimäärin 10 000–15 000.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • A. F. Aalberg: Lannistettu kotiseutu. Toimittanut ja tekijän elämäkerralla varustanut Timo Yrjölä. Neirol-kustannus 2012. 218 s.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]