Ernst Rüdiger Starhemberg
Ernst Rüdiger Camillo Maria von Starhemberg (10. toukokuuta 1899 Eferding, Itävalta-Unkari – 15. maaliskuuta 1956 Schruns, Itävalta)[1][2] oli itävaltalainen ruhtinas ja poliitikko, jolla oli keskeinen rooli austrofasismiksi kutsutun diktatuurihallinnon perustamisessa ja joka oli yksi Itävallan vaikutusvaltaisimmista johtajista Engelbert Dollfussin ja Kurt Schuschniggin liittokanslerikausilla vuosina 1932–1936. Starhemberg oli puolisotilaallisen Heimwehr-järjestön johtaja vuosina 1930–1936 ja puolueiden korvaajaksi luodun Isänmaan rintaman puheenjohtaja vuosina 1934–1936.
Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Starhemberg kuului Ylä-Itävallasta lähtöisin olevaan Starhembergin vanhaan aatelissukuun, joka oli saanut valtakunnanruhtinaan arvon vuonna 1765.[3][2] Hänen vanhempansa olivat politiikassa vaikuttaneet Starhembergin 6. ruhtinas Ernst Rüdiger von Starhemberg (1861–1927) ja Fanny von Starhemberg (1875–1943).[2] Starhemberg liittyi 17-vuotiaana Itävalta-Unkarin armeijaan ja osallistui upseerina ensimmäiseen maailmansotaan.[2][3] Hän opiskeli vuodesta 1920 valtiotieteitä Innsbruckissa. Hänestä tuli Starhembergin 7. ruhtinas isänsä kuoltua vuonna 1927.[2] Aatelisarvot oli tosin virallisesti lakkautettu Itävallassa vuonna 1919.
Starhemberg oli 1920-luvun alusta lähtien aktiivinen saksalais-nationalistisissa järjestöissä[2][3] ja liittyi vuonna 1921 Saksan Ylä-Sleesiassa toimineisiin puolisotilaallisiin Freikorps Oberland -vapaajoukkoihin.[2] Hän osallistui vuonna 1923 Münchenissä Saksan kansallissosialistien epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen, mutta onnistui välttämään pidätyksen. Myöhemmin Starhembergista tuli Adolf Hitlerin ja kansallissosialismin tiukka vastustaja, mutta hän pysyi fasismin kannattajana.[1][2][4] Hän liittyi äärioikeistolaiseen Heimwehriin vuonna 1927 ja kohosi sen Ylä-Itävallan aluejohtajaksi vuonna 1929 ja valtakunnalliseksi johtajaksi syyskuussa 1930. Starhemberg oli 30. syyskuuta – 4. joulukuuta 1930 sisäministerinä Carl Vaugoinin hallituksessa, mutta joutui väistymään, kun Heimwehrin poliittinen siipi Heimatblock menestyi huonosti parlamenttivaaleissa.[1][3][2] Hän oli itse kansallisneuvoston edustajana pari kuukautta tammikuun 1931 loppuun.[2][5]
Liittokansleriksi vuonna 1932 tullut oikeistokonservatiivinen Engelbert Dollfuss nojasi Starhembergin ja Heimwehrin tukeen siirtyessään asteittain autoritaariseen ja diktatoriseen hallintoon.[1][3][2] Starhemberg auttoi Dollfussia luomaan hallituksen tukipuolueeksi Isänmaan rintaman (Vaterländische Front), josta tuli sittemmin ainoa sallittu puolue, ja hän toimi sen varapuheenjohtajana lokakuusta 1933 alkaen.[1][2] Starhembergin ja Heimwehrin Wienin-aluejohtajana toimineen varakansleri Emil Feyn välille syntyi vastakkainasettelu, mutta toukokuussa 1934 Starhemberg nimitettiin varakansleriksi Feyn tilalle. Kun Dollfuss surmattiin kansallissosialistien epäonnistuneessa vallankaappausyrityksessä heinäkuussa 1934, Starhembergista tuli Isänmaan rintaman puheenjohtaja.[1][3][2] Hän jatkoi myös varakanslerina,[2][5] ja oli Itävallan toiseksi mahtavin mies uuden liittokanslerin Kurt Schuschniggin rinnalla.[1] Schuschnigg syrjäytti Starhembergin hallituksesta toukokuussa 1936, minkä jälkeen tämä vetäytyi poliitikasta.[1][2][3] Heimwehr lakkautettiin samana vuonna.[3]
Starhemberg ihaili varsinkin fasistista Italiaa ja sen johtajaa Benito Mussolinia, johon hän piti yhteyttä ja jolta hän sai Heimwehrille sekä taloudellista että aseellista apua.[4][2] Starhemberg piti Hitlerin Saksaa vastenmielisenä ja halusi tukahduttaa kansallissosialismin Itävallassa kovin ottein, mutta Schuschnigg oli niiden suhteen sovittelevampi.[4] Hitlerin liittäessä Itävallan Saksaan vuonna 1938 Starhemberg oli Sveitsissä ja asettui maanpakoon.[3][2] Toisen maailmansodan aikana hän tuki liittoutuneita, soti jonkin aikaa Ison-Britannian sekä Vapaan Ranskan ilmavoimissa ja oli sijoitettuna Afrikkaan.[1][3][2] Hän muutti vuonna 1942 Argentiinaan ja sieltä vuonna 1949 Chileen, mutta palasi vuonna 1955 Itävaltaan, jossa kuoli seuraavana vuonna.[2][1] Hän julkaisi vuonna 1942 englanninkielisen muistelmakirjan Between Hitler and Mussolini.[3][2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j Ernst Rüdiger, prince von (prince of) Starhemberg (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 29.12.2023.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Ursula K. Mindler: Starhemberg, Ernst Rüdiger Camillo Maria Fürst von (saksaksi) Neue Deutsche Biographie (2013), Deutsche Biographie. Viitattu 29.12.2023.
- ↑ a b c d e f g h i j k Nordisk familjebok (1951), s. 899 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 29.12.2023.
- ↑ a b c Vesa Vares: Vieroksutut kohtalotoverit: Suomalaisten näkemyksiä itäisen Keski-Euroopan ja Balkanin kansoista maailmansotien välillä, s. 95–98. Historiallisia tutkimuksia 269. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2015.
- ↑ a b Ernst Rüdiger Starhemberg (saksaksi) Parlament Österreich. Viitattu 29.12.2023.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ernst Rüdiger Starhemberg Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||
