Emil Cedercreutzin museo
| Emil Cedercreutzin museo | |
|---|---|
 Museon pääsisäänkäynti. |
|
| Tyyppi | taide- ja kulttuurihistoriallinen museo |
| Sijainti | Museotie 1, 29200 Harjavalta |
| Perustettu | 1916 |
| Ylläpitäjä | Harjavallan kaupunki |
| Johtaja | Henry Flinkman |
| Kotisivut |
www |
| Koordinaatit | |
 Emil Cedercreutzin museo |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Emil Cedercreutzin museo on Harjavallassa sijaitseva taide- ja kulttuurihistoriallinen museo, jonka kokoelmien pohjana on kuvanveistäjä Emil Cedercreutzin tuotanto ja hänen keräämäänsä esineistö. Vuonna 1916 perustettu museo käsittää 1914 valmistuneen Taiteilijakoti Harjulan, 1916–1942 rakentuneen Maahengen temppelin sekä myöhempinä vuosikymmeninä valmistuneita laajennusosia. Lisäksi museon pihamaalla on Cedercreutzin veistoksista koostuva veistospuisto, jonka ensimmäiset teokset paljastettiin vuonna 2013.
Museo ympäristöineen kuuluu Museoviraston luetteloimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.[1] Emil Cedercreutzin museo on myös Satakunnan Historiallisen Seuran kotipaikka.[2]
Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Emil Cedercreutzin museo oli avautuessaan Suomen seitsemäs maaseudulla toiminut museo,[3] ja myöhemmin laajentumisensa jälkeen Satakunnan ensimmäinen taidemuseo.[1] Museon omistaa vuonna 1945 perustettu Emil Cedercreutzin säätiö, ja sitä hallinnoi Harjavallan kaupungin sivistyslautakunta.[2] Vuodesta 2009 lähtien samaan tulosyksikköön on kuulunut myös Huittisten museo.[4]
Museon taidekokoelmat käsittävät Cedercreutzin veistosten ja siluettien lisäksi lukuisten muiden merkittävien koti- ja ulkomaisten taiteilijoiden töitä. Kulttuurihistoriallisen esineistön painopiste on Cedercreutzin eri puolilta Ala-Satakuntaa keräämässä kansanhistoriallissa esineistössä, jonka lisäksi nähtävillä on myös esihistoriallista esineistöä. Perusnäyttelyiden lisäksi museon tiloissa on vaihtuvia taidenäyttelyitä, ja se toimii erilaisten kulttuuritapahtumien ja seminaarien näyttämönä.[5]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taiteilijakoti Harjula[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Kuvanveistäjä Emil Cedercreutz rakennutti 1900-luvun alussa Ilmilinna-nimisen ateljeen sukunsa maille Köyliön Ilmiinjärven rannalle. Hän ei kuitenkaan ollut tyytyväinen arkkitehti Gustaf Strengellin työhön ja päätti vuonna 1913 rakennuttaa uuden ateljeen Harjavallan Merstolan kylään Kokemäenjoen Havinginkosken partaalle. Cedercreutz löysi paikan sattumalta kuultuaan kosken pauhun vieressä kulkevalle maantielle. Uuden taiteilijakotinsa suunnitteluun hän ei enää käyttänyt arkkitehtia, vaan piirsi kaiken itse. Taiteilijakoti Harjula valmistui Kokemäenjoen rantatörmälle vuonna 1914. Se rakennettiin vanhoista maalaisrakennuksista kierrätetyistä aineista, muun muassa talon runko siirrettiin paikalle parin kilometrin päästä Harjavallan kirkonkylästä. Päärakennukseen liitettiin vielä Köyliöstä tuotu vanha luhtiaitta.[6]
Kaksikerroksiseen taiteilijakotiin tuli yhteensä kymmenen huonetta, jotka Cedercreutz sisusti omiksi kokonaisuuksikseen eri puolilta maailmaa peräisin olevilla huonekaluilla ja esineillä. Rakennuksessa on muun muassa Cedercreutzin oma työhuone, vierashuone ja kirjasto. Harjulan seiniä koristavat lukuisat maalaukset sekä ryijyt, joita Cedercreutz keräsi vuodesta 1904 alkaen noin 70 kappaleen kokoelman.[6]
Maahengen temppeli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Museotoiminta alkoi vuonna 1916, jolloin Harjulan viereen valmistui niin ikään kierrätysmateriaaleista rakennettu Maahengen temppeli.[3] Cedercreutzin ajatuksena oli tolstoilaisen ajatusmaailmansa mukaisesti tehdä siitä ”ylistyslaulu maan, auringon ja ihmisen hedelmälliselle yhteistyölle". Näytteille tuli hänen Harjavallasta ja lähipitäjistä keräamäänsä esineistöä, joihin kuuluvat myös kokonaiset sepän, nahkurin ja puusepän verstaat. Cedercreutz apulaisineen hankki esineet Ala-Satakunnasta kulkien ovelta ovelle etsimässä arvokasta esineistöä.[3] Kerääminen tapahtui aluksi polkupyörällä tai hevosella, mutta myöhemmin myös autokyydillä. Pienemmät esineet otettiin heti mukaan, mutta suuremmat toimitettiin perille junalla tai kuorma-autolla.[7] Maahengen temppelin kokoelmat koostuivat aluksi pääosin erilaisista maanviljelys- ja kotitaloustöissä käytetyistä työkaluista. Joukossa oli myös paljon Cedercreutzin kotipaikasta Köyliönkartanosta peräisin olleita veneitä ja hevosajoneuvoja.[7]
Vuodesta 1922 lähtien Cedercreutz asui talvet Helsingissä, jonka vuoksi museotoiminta jäi vähemmälle huomiolle. 1930-luvun alussa hän innostui jälleen Maahengen temppelistä liittäen kokoelmiin nyt myös naisten töitä, kuten erilaisia käyttötekstiilejä, kansanpukuja ja ryijyja.[7] Vuosikymmenen aikana museota laajennettiin kuudessa eri vaiheessa niin, että vuoteen 1942 mennessä siitä muodostui kymmenkunta eri rakennusta ja 12 osastoa käsittävä 140 metrin pituinen kokonaisuus, jonka pinta-ala oli lähes 600 m².[3] 1940-luvun lopussa museon luetteloissa oli noin 1 500 esinettä.[7]
Vuonna 1936 Harjulan viereen valmistui uusi tiilirakenteinen ateljee, jota Cedercreutz käytti myös veistostensa varastona.[1] Lisäksi Harjulan pihapiirissä oli useita muita rakennuksia, joista osa on vuosien saatossa hävinnyt museon uudisrakennusten tieltä.[6]
Myöhemmät laajennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Vuonna 1945 Cedercreutz perusti nimeään kantavan säätiön, jolle hän luovutti museon kiinteistöt ja kokoelmat.[7] Cedercreutzin kuoltua vuonna 1949 perustettiin kaksi vuotta myöhemmin kotiseutuyhdistys Harjulan kilta, joka otti vastuun museon toiminnasta. Vanhan ateljeerakennuksen yhteyteen valmistui vuonna 1957 lämmitetty 250 m²:n suuruinen taidehalli, jonka suunnitteli arkkitehti Toivo Anttila. Suurimman osan 10 miljoonan markan arvoisesta hankkeesta kustansi Emil Cedercreutzin säätiö, mutta rahoitukseen osallistuivat myös valtio veikkausvoittovaroin sekä muun muassa Harjavallan kunta. Uudesta näyttelytilasta tuli samalla Satakunnan ensimmäinen taidemuseo.[4]
Maahengen temppeli oli Cedercreutzin kuolemaan mennessä jo pahoin rappeutunut vanhimmista osistaan, ja se todettiin soveltumattomaksi kansatieteellisen kokoelman säilyttämiseen.[4] Säätiö päätti korvata sen uudella museorakennuksella, mutta ajatuksen toteuttaminen venyi niin, että Cedercreutzin veljenpojan arkkitehti Jonas Cedercreutz piirtämät uuden Maahengen temppelin suunnitelmat valmistuivat vasta 1963.[3] Ensimmäiseksi päätettiin toteuttaa uudisrakennuksen C-osa, joka piti ottaa käyttöön jo kahden vuoden kuluttua, mutta rahoitusongelmien johdosta se valmistui vasta 1971. Hankkeen päärahoittajana toimi Harjavallan kauppala, ja lisäksi mukana oli useita muita tahoja, kuten Satakuntaliitto.[4]
Samana vuonna säätiö ja Harjavallan kauppala tekivät sopimuksen, jonka mukaan tuolloin Harjulan museoksi kutsuttu kokonaisuus siirtyi kunnan haltuun 50 vuoden ajaksi. Omistus säilyi edelleen säätiöllä, mutta kunta sitoutui sen ylläpitämiseen ja kokoelmien kartuttamiseen. Elokuussa 1972 nimi vaihdettiin virallisesti Emil Cedercreutzin museoksi, ja seuraavan vuoden alussa perustettiin ensimmäinen museonjohtajan virka, johon valiittiin Ritva Kava. Harjavallan kaupungin rahoittama arkkitehti Marianne Cedercreutzin päivittämä B-osa valmistui 1977, ja kolmas kokonaan hänen uudelleen suunnittelemansa C-osa eli uusi Maahengen temppeli 1996. Viimeisimpään hankkeeseen Emil Cedercreutzin museo sai Euroopan unionin rahoitusta ensimmäisenä museona Suomessa.[4] Museorakennusten nykyinen näyttelypinta-ala on yli 3 300 m².[8]
Veistospuisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Vuonna 2013 Emil Cedercreutzin museon ympäristöön perustettiin MA-arkkitehdit-arkkitehtitoimiston suunnittelema veistospuisto, johon on tarkoitus sijoittaa parikymmentä Cedercreutzin veistosta.[9][10] Lisäksi museon pihamaalla on nähtävissä jo aikaisemmin pystytetyt veistokset Tyttö ja Hyveen kaivo,[11] sekä Cedercreutzin Porissa sijaitsevaan Juseliuksen mausoleumiin suunnittelemia pronssireliefejä.[12]
Veistospuiston veistokset
- Auringonlaskun aikaan (Au Crépuscule), 1903 (2013)
- Työn jälkeen (Après la tâche), 1904 (2013)
- Ensi kertaa mallina (Première pose), 1903 (2014)
- Puun kaatoon, 1920 (2014)
- Apollo jännittää jousta (Arcum tendit Apollo), 1924 (2015)
- Rannalla, 1920 (2016)
- Sirkushevonen, 1946 (2017)
- Ojankaivaja, 1935 (2017)
- Verikoiria, 1937 (2017)
- Vahti-Pekka, 1932 (2018)
- Satakunnan karhu, 1938 (2018)
Museonjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ilmari Kuula 1933–1971 (museon hoitaja)[7]
- Marketta Huitu 1971–1972 (museon hoitaja)[4]
- Ritva Kava 1973–2009
- Henry Flinkman 2009–
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Vartiainen, Vesa: Maatalouspitäjästä teollisuuskaupungiksi : Harjavallan historia 1860-luvulta 2010-luvulle. Harjavalta: Harjavallan kaupunki ja seurakunta, 2011. ISBN 978-951-97142-2-6. Teoksen verkkoversio (PDF).
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Emil Cedercreutzin Harjula ja Maahengen temppeli Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 22.12.2014.
- ↑ a b Hallinto ja yhteistyötahot Emil Cedercreutzin museo. Harjavallan kaupunki. Arkistoitu 22.12.2014. Viitattu 22.12.2014.
- ↑ a b c d e Maahengen Temppeli Emil Cedercreutzin museo. Harjavalta. Arkistoitu 22.12.2014. Viitattu 22.12.2014.
- ↑ a b c d e f Vartiainen 2011, s. 405–408.
- ↑ Kokoelmat Emil Cedercreutzin museo. Harjavallan kaupunki. Arkistoitu 6.6.2014. Viitattu 4.6.2014.
- ↑ a b c Taiteilijakoti Harjula Emil Cedercreutzin museo. Harjavalta. Arkistoitu 22.12.2014. Viitattu 22.12.2014.
- ↑ a b c d e f Vartiainen 2011, s. 219–221.
- ↑ Emil Cedercreutzin museo Museoraitti. Viitattu 4.6.2014.
- ↑ Veistospuisto rakentuu 19.12.2014. Emil Cedercreutzin säätiö. Viitattu 6.12.2018.
- ↑ Veistospuisto rakentuu 15.6.2016. Emil Cedercreutzin säätiö. Viitattu 6.12.2018.
- ↑ Veistoksia Harjavallassa Harjavallan kaupunki. Arkistoitu 2.4.2012. Viitattu 6.12.2018.
- ↑ Elämän kulku- ja Ihmisen elämä -reliefisarjat Emil Cedercreutzin museo. Harjavallan kaupunki. Arkistoitu 6.12.2018. Viitattu 6.12.2018.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Emil Cedercreutzin museo Wikimedia Commonsissa
- Emil Cedercreutzin säätiön kotisivut
- Kansatiedettä ja kuvanveistotaidetta. Parooni Cedercreutzilla Suomen suurin yksityinen etnografinen museo, Kuva, 16.02.1938, nro 4, s. 18, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| ||||||||||
