Eläinten karnevaali

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Eläinten karnevaali (Le carnaval des animaux) on ranskalaisen säveltäjä Camille Saint-Saënsin 14-osainen sarja pienelle orkesterille. Teoksen alaotsake on ”eläintieteellinen fantasia”. Eläinten karnevaali on sävelletty helmikuussa 1886, kun Saint-Saëns oli lomalla pienessä itävaltalaisessa kylässä.

Kuten teoksen nimestä voi päätellä, on kyseessä eläinaiheista ohjelmamusiikkia. Jokainen osa kuvaa tiettyä eläintä. Saint-Saëns epäili humoristisen teoksen vahingoittavan mainettaan vakavan musiikin säveltäjänä, joten hän kielsi esittämästä teosta kantaesityksen jälkeen. Kielto ei koskenut Joutsen-osaa, ja esityskielto oli tarkoitettu raukeavaksi säveltäjän kuoleman jälkeen. Saint-Saënsin kuoltua teoksesta tulikin hänen suosituimpiaan.

Eläinten karnevaalia käytetään paljon klassisen musiikin opettamisessa lapsille.

Teoksen osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Introduction et marche royale du Lion (Johdanto ja leijonan kuninkaallinen marssi) – tässä osassa kuullaan leijonan karjuntaa
  2. Poules et Coqs (Kanat ja Kukot) – tässä osassa puhaltimet kiekuvat
  3. Hémiones (animaux véloces) (Villiaasit) – erittäin nopea piano-osuus
  4. Tortues (Kilpikonnat) – osan melodia on muunnelma Jacques Offenbachin operetin Orfeus manalassa kuuluisasta can-canista, mutta nopeutta on hidastettu huomattavasti
  5. L’Éléphant (Norsut) – tämä melodia taas on Hector Berliozin ”Dances des sylphes” kontrabassolle sovitettuna
  6. Kangourous (Kengurut) – pianot kuvaavat kenguruiden loikkimista
  7. Aquarium (Akvaario) – puhaltimien ja pianojen osuus kuvaa välkehtivää akvaariota
  8. Personnages à longues oreilles (Pitkäkorvaiset olennot) – tämä epäsovinnainen osa kuvastaa Saint-Saënsin huumorintajua
  9. Le coucou au fond des bois (Käki metsän syvyydessä) – klarinetti kukkuu pianojen säestäessä rauhallisesti
  10. Volière (Lintuhäkki) – puhaltimien hallitsema osa
  11. Pianistes (Pianistit) – pianistit soittavat yksitoikkoisia sormiharjoituksia (Saint-Saëns oli itsekin pianisti)
  12. Fossiles (Fossiilit) – tässä hilpeässä, ksylofoni-voittoisessa osassa lainataan säveltäjän omaa Dance macabrea (Kalmantanssia) sekä ranskalaisia kansansävelmiä
  13. Le Cygne (Joutsen) – teoksen kuuluisin osa: sello soittaa kaunista melodiaa pianoiden säestyksellä. Tämä on tunnetuimpia sellosävellyksiä.
  14. Finale – finaalissa on uusi melodia, jota kuulee nykyään kännyköiden soittoäänenä, ja aikaisempien osien teemat kertautuvat nopeasti.

Orkesterin kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään teos esitetään usein suurella orkesterilla, ja yleensä kellopeli korvaa harvinaisen lasiharmonikan. Teoksen esitys kestää noin 20 minuuttia.

Teos populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]