Norsu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee elävää eläintä. Artikkelissa norsut kerrotaan norsu-heimosta, mukaanlukien sukupuuttoon kuolleet lajit.
Norsu
Norsu Kruger Parkista, Etelä-Afrikasta.
Norsu Kruger Parkista, Etelä-Afrikasta.
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Norsueläimet Proboscidea
Heimo: Norsut Elephantidae
Gray, 1821
Katso myös
 Commons-logo.svg Norsu Commonsissa

Norsut eli elefantit ovat suurimpia maalla eläviä nisäkkäitä. Elossa olevia norsulajeja ovat aasiannorsu eli intiannorsu (Elephas maximus), savanninorsu eli pensasnorsu (Loxodonta africana) ja metsänorsu (Loxodonta cyclotis).

Savanninorsua ja metsänorsua pidettiin aiemmin saman afrikannorsuksi kutsutun lajin alalajeina, mutta DNA-tutkimukset ovat osoittaneet niiden olevan erillisiä lajeja. Aasiannorsua kutsutaan joskus intiannorsuksi, mutta aasiannorsu on kuvaavampi nimitys, koska laji elää kolmentoista Aasian valtion alueella.

Norsut ovat painavimpia maanisäkkäitä. Ne ovat myös toiseksi korkeimpia, vain kirahvit ovat niitä korkeampia. Norsun poikasen sikiönkehitys on pisin maaeläimillä tunnettu, 20–22 kuukautta. Syntyessään norsunpoikanen painaa noin sata kilogrammaa. Norsu elää normaalisti 60–70 vuoden ikäiseksi, jollei sitten kuole ennenaikaisesti esimerkiksi salametsästäjien surmaamana. Suurin koskaan punnittu norsu ammuttiin Angolassa vuonna 1975. Tuo yksilö painoi 12 tonnia. Tyypillisesti savanninorsu-uros kasvaa neljä metriä korkeaksi ja 7 500 kilogramman painoiseksi. Naaras painaa noin puolet uroksen painosta.

Tuntomerkit ja lajityypilliset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norsujen näkyvin ulkoinen tuntomerkki on kärsä, joka on nenän ja ylähuulen pidentymä. Norsun kärsä voi painaa jopa 140 kilogrammaa. Se on herkkä tunto- ja tartuntaelin. Biologien mukaan norsun kärsässä voi olla jopa neljäkymmentä tuhatta erillistä lihasta,[1] joidenkin mukaan jopa lähempänä sataa tuhatta.[2] Norsun kärsä onkin erityisen monikäyttöinen ja muuntuva. Aasiannorsun kärsän päässä on sormea muistuttava ja samaan tapaan käytettävä uloke, afrikannorsulla näitä on kaksi.

Osalla norsuista on myös yläleuassa syöksyhampaat. Jopa 50 kilogramman painoiset syöksyhampaat ovat norsunluuta, jonka hankkiminen on ollut pääsyy norsujen metsästykseen. Norsujen harvinaistumisen myötä norsunluukauppa on kielletty kaikkialla maailmassa, mutta norsuja voi metsästää laillisesti mm. Etelä-Afrikassa. Metsästäjä voi tuoda ampumansa norsun syöksyhampaat laillisesti Suomeen, jos hänellä on siihen tarvittavat Cites-luvat.

Norsujen hampaistossa on kussakin neljänneksessä kolme välihammasta (premolaaria) ja kolme poskihammasta (molaaria). Hampaat puhkeavat edestä alkaen taaksepäin ja kuluvat norsun syödessä. Kun viimeinen poskihammas on kulunut loppuun, norsu kuolee luonnossa aliravitsemukseen. Vankeudessa norsu voi elää pidempään, jos sille annetaan valmiiksi hienonnettua ruokaa. Afrikkalaisten norsujen suku on saanut nimensä (Loxodonta) poskihampaiden loxodontiksi kutsutusta muodosta, jossa hampaassa on joukko samansuuntaisia harjanteita.

Ihosairaudet ovat norsuilla yleisiä. Norsut suojaavat sen vuoksi ihoaan ottamalla mutakylpyjä, suihkuttamalla päälleen vettä kärsällä ja kieriskelemällä tomussa. Mudan ja tomun väristä riippuen norsun iho saattaa näyttää ruskealta tai punertavalta, mutta ihon oma väri on vaaleanharmaa. Norsujen iho on karkea, ryppyinen ja yli kahden senttimetrin paksuinen. Norsujen silmät ovat tavallisesti ruskeat ja pitkäripsiset. Iholtaan valkoiset, sinisilmäiset norsut ovat harvinaisia.

Norsuilla on suuret ohuet korvat, jotka jäähdyttävät elimistöä. Häntä on lyhyt ja päättyy karvatupsuun.

Norsu kävelee normaalivauhtia 3–6 kilometrin tuntivauhtia, mutta pystyy juoksemaan jopa 40 kilometrin tuntivauhtia. Norsu ei voi hypätä ilmaan.

On väitetty, että metsästyskauden alkaessa metsästyksen kohteena olevat norsut varoittavat muita norsuja satojen kilometrien päässä, mikä johtaa ketjureaktioon, jonka seurauksena koko mantereen norsut muuttavat käyttäytymistään. Sittemmin tutkimuksissa on todettu, että norsun tuottamat ääniaallot voivat kantaa ilmassa enintään 10 kilometriä.[3] Joka tapauksessa ääniaallot siirtyvät ilmassa olennaisesti heikommin kuin vedessä. Norsut käyttävät ilmeisesti pitkillä etäisyyksillä seismistä viestintää, jossa jalat ovat tavallaan lähettimiä ja vastaanottimia. Tutkijoiden malleissa seisminen signaali voi siirtyä maaperän kautta 16 tai 32 kilometriä.[4] Norsut havaitsevat laumojen rauhattomuuden ohella mahdollisesti myös luonnonilmiöitä seismisesti.

Norsuilla ei ole luontaisia vihollisia, eivätkä ne, toisin kuin joskus väitetään, pelkää hiiriä. Sen sijaan norsut eivät tarkan kuuloaistinsa takia siedä ampiaisten surinaa. Esimerkiksi mehiläispesät saavat norsut kiertämään asutetun puun tai muuttamaan kulkureittiään. Tästä on hyötyä vaikkapa maanviljelijöille, sillä mehiläiset saavat norsut kiertämään pellot. [5]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norsut ovat kasvinsyöjiä. Ne kuluttavat syömiseen jopa 16 tuntia päivässä. Vähintään puolet norsujen ravinnosta on ruohoa. Lisäksi ne syövät lehtiä, oksia, puiden kuoria ja juuria sekä vähäisiä määriä hedelmiä, siemeniä ja kukkia.

Norsujen ruuansulatuselimistö pystyy hyödyntämään vain noin 40 prosenttia ravinnosta; noin 60 prosenttia poistuu elimistöstä sulamattomana. Norsujen on korvattava ruuansulatuksen tehottomuus ravinnon suurella määrällä. Aikuinen norsu syö 150–300 kilogrammaa päivässä.

Aasiannorsu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Aasiannorsu

Aasiannorsu (Elephas maximus) on yksi kolmesta nykyisestä norsulajista. Se on Aasian suurin maanisäkäs, joka painaa 2 700–5 000 kilogrammaa, on kuutisen metriä pitkä ja lähes kolme metriä korkea. Aasiannorsu on pienempi ja karvaisempi kuin afrikannorsu, ja sillä on pienemmät korvat. Naarailla ei ole suuria syöksyhampaita, ja ne voivat puuttua myös uroksilta.

Aasiannorsun elinalue on pienentynyt ja pirstaloitunut alkuperäisestä alueesta, joka ulottui Iranin rannikolta Kiinaan Jangtse-joelle.[6] WWF:n arvion mukaan luonnonvaraisia aasiannorsuja arvioidaan olevan 30 000–35 000 yksilöä.[7] IUCN:n arvion mukaan noin puolet maaiman aasiannorsuista elää Intiassa. Kanta on pienentynyt vuosisatojen ajan, ja laji on kadonnut Aasian länsiosista. Nykyisin pääasiallinen uhka on sopivan elinympäristön väheneminen ja pilkkoutuminen. Myös salametsästystä esiintyy.[6]

Aiemmin lajia kutsuttiin intiannorsuksi, mutta nykyään lajista käytetään yleensä nimeä aasiannorsu,[8] koska sitä tavataan Intian lisäksi myös muissa Aasian valtioissa. Nykyään intiannorsu onkin käytössä aasiannorsun alalajin Elephas maximus indicus nimityksenä.

Afrikannorsu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Afrikannorsu

Afrikannorsut[9] (Loxodonta) on afrikkalainen nisäkkäiden suku, joka kuuluu norsujen heimoon. Savanninorsua ja metsänorsua kutsuttiin ennen yhteisnimellä afrikannorsu, mutta ne on sittemmin todettu omiksi lajeikseen.[10] Afrikannorsut ovat maalla elävistä nisäkkäistä suurimpia: afrikannorsu voi saavuttaa kuudesta kahdeksaan metrin pituuden ja monen tonnin painon.[11]

Afrikannorsut ovat uhanalaisia, ja niitä on jäljellä arvioista riippuen muutama sata tuhatta yksilöä.[12] Ennen afrikannorsuja oli Afrikassa yli 27 miljoonaa, mutta ihmisen toiminta on pienentänyt kantaa huomattavasti.[13] WWF:n arvion mukaan norsut voivat kadota täysin osasta Afrikkaa 50 vuodessa, mikäli niihin ei kohdisteta tehokkaita suojelutoimia.[14]

Eläintieteilijät kutsuvat norsuja avainlajeiksi, sillä ne pitävät asuinalueensa avoimena, kaivavat maasta itselleen tarpeellisia kivennäisaineita ja levittävät samalla siemeniä.[13] Jos norsut häviävät tietyltä alueelta, niiden mukana häviää monia muitakin lajeja ja elinympäristö muuttuu suotuisaksi toisille lajeille.

Savanninorsu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Savanninorsu

Savanninorsu eli pensasnorsu (Loxodonta africana) on suurin nykyisin elävä maaeläin.

Savanninorsu on yksi kolmesta afrikannorsulajista. Muita lajeja ovat metsänorsu (Loxodonta cyclotis) ja sukupuuttoon kuollut Loxodonta adaurora. Metsänorsua ja savanninorsua pidettiin aikaisemmin yhtenä lajina, jota kutsuttiin nimellä afrikannorsu. DNA-testit kuitenkin osoittivat niiden olevan eri lajit.

Afrikannorsu voi kasvaa 3,5 metriä korkeaksi ja seitsemän tonnia painavaksi. Syöksyhampaat voivat olla yli kolme metriä pitkät. Suurin tunnettu hammas painoi 117 kilogrammaa. Otsa on kupera, selkä hieman kovera ja kärsä poikkiharjainen. Korvat ovat jopa 1,5 metriä korkeat ja miltei yhtä leveät.

Metsänorsu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Metsänorsu

Metsänorsu (Loxodonta cyclotis) on afrikannorsun alalejeista pienempi ja tummempi kuin savanninorsu. DNA-tutkimusten jälkeen sitä pidetään nykyisin omana lajinaan; aiemmin se oli afrikannorsun alalaji (Loxodonta africana cyclotis).[6][15]

Metsänorsu-uroksen säkäkorkeus on noin 250 senttimetriä, naaraan 210 senttimetriä. Painoa on 2,7–6 tonnia. Metsänorsu on tummempi kuin savanninorsu ja sillä on pyöreämmät korvat. Toisin kuin aasiannorsulla, molemmilla sukupuolilla on syöksyhampaat, mutta ne ovat suoremmat ja selvemmin alaspäin suuntautuneet kuin savanninorsuilla.[16]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.upali.ch/anatomy_en.html
  2. http://elephant.elehost.com/About_Elephants/Anatomy/The_Trunk/the_trunk.html
  3. National Geographic, Elephants May "Talk" Via Vibrations
  4. Stanford, Elephants pick up good vibrations through their feet
  5. Norsut kiertävät ampiaiset
  6. a b c Choudhury, A., Lahiri Choudhury, D.K., Desai, A., Duckworth, J.W., Easa, P.S., Johnsingh, A.J.T., Fernando, P., Hedges, S., Gunawardena, M., Kurt, F., Karanth, U., Lister, A., Menon, V., Riddle, H., Rübel, A. & Wikramanayake, E. (IUCN SSC Asian Elephant Specialist Group): IUCN IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature. 2008. IUCN. Viitattu 17.9.2016. (englanniksi)
  7. Aasiannorsu WWF.fi. 13.10.2014. Viitattu 11.11.2014.
  8. Koivisto, I., & Sarvala, M. & Liukko, U-M.: Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 2: Nisäkkäät, s. 282 ja 289. Weilin + Göös, 1991. ISBN 951-35-4687-X.
  9. Suku Loxodonta Nisäkkäiden suomenkieliset nimet. Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotus 2008. koivu.luomus.fi - viitattu 25.11.2015
  10. Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Loxodonta Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 22.12.2010. (englanniksi)
  11. Savannah elephant BBC. Viitattu 13.6.2008. (englanniksi)
  12. IUCN 2008 Red List IUCN. Viitattu 11.11.2008. (englanniksi)
  13. a b Warwick, J.: African elephant (Loxodonta africana) Edge of Existence. Viitattu 13.6.2008. (englanniksi)
  14. Threats to African elephants WWF. Viitattu 24.9.2013. (englanniksi)
  15. Steenhuysen, Julie: Africa has two species of elephants, not one 2010. Reuters. Viitattu 6.5.2012. (englanniksi)
  16. Forest elephant (Loxodonta cyclotis) ARKive. Viitattu 6.5.2012. (englanniksi)