Einar Runeberg

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Einar Runeberg (16. syyskuuta 1877 Helsinki4. toukokuuta 1938 Tammisaari) oli suomalainen lääkäri.[1][2]

Runebergin vanhemmat olivat professori, valtioneuvos Johan Wilhelm Runeberg ja Edith Alexandra Levón. Hän pääsi ylioppilaaksi Nya svenska läroverket i Helsingforsista 1895 ja valmistui Helsingin yliopistosta lääketieteen kandidaatiksi 1902 ja lääketieteen lisensiaatiksi 1907.[1]

Runeberg oli Lappeenrannan kaupunginlääkärinä 1908–1914 ja vuonna 1906 perustetun Kauniaisten parantolan (Bad Grankulla) ylilääkärinä 1913–1923.[1][2] Munuaistuberkuloosista kärsinyt venäläinen poliitikko Aleksandr Kerenski oli vuonna 1916 hoidettavana Runebergin johtamassa Kauniaisten parantolassa. Keväällä 1917 maaliskuun vallankumouksen jälkeen Venäjän oikeusministeriksi noussut Kerenski yritti Runebergin kautta saada neuvotteluyhteyttä suomalaisiin aktivisteihin. Kerenski tapasikin 14. huhtikuuta 1917 Bad Grankullassa suomalaisten aktivistien lähetystön johon kuuluivat tohtori Yrjö Kajava, maisteri Erik Grotenfelt sekä ylioppilaat Vilho Setälä ja Kaarlo Ruuskanen. Aktivistien lähetystö ilmoitti Kerenskille jättämässään kirjelmässä jatkavansa politiikkaa, jonka tavoitteena oli Suomen täysi riippumattomuus. [3][4][5]

Runeberg oli Suomen Kööpenhaminan-lähetystön avustajana 1918-1919 ja hän oli jo aikaisemmin Suomalaisen yhdistyksen puheenjohtajana Kööpenhaminassa ennen Suomen sisällissodan puhkeamista kunnes Suomen lähetystö perustettiin kaupunkiin. Runeberg toimi sittemmin vt. kaupunginlääkärinä Porvoossa 1921–1922, Kristiinankaupungissa 1922–1930 ja Tammisaaressa 1930–1938. Runeberg oli myös Lappeenrannan ja Kristiinankaupungin kaupunginvaltuustojen jäsenenä. [1][2]

Einar Runeberg oli naimisissa vuodesta 1902 Enni Selinin kanssa. [1] Heidän poikansa oli rehtori ja historiantutkija Carl Michael Runeberg. Einar Runebergin veljiä olivat professori Birger Runeberg ja metsänhoitaja Lars Runeberg.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]