Erik Grotenfelt

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Erik Grotenfelt

Erik Herman Woldemar Grotenfelt (24. heinäkuuta 1891 Viipuri3. huhtikuuta 1919) oli suomalainen jääkäritaustainen reservin vänrikki ja filosofian maisteri.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erik Grotenfeltin vanhemmat olivat prokuraattori ja korkeimman oikeuden presidentti Berndt Julius Grotenfelt ja Aline Söderhjelm. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1917 Siri Matilda Studdin kanssa.[1][2]

Grotenfelt kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1909 Uudesta Ruotsalaisesta Oppikoulusta ja liittyi Nylands Nationiin. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla vuosina 1909–1914 ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1913 ja sai filosofian maisterin arvon vuonna 1914.[1][2]

Jääkäri ja aktivisti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grotenfelt liittyi yhtenä vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 5. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan, josta hän erosi heikon terveydentilansa vuoksi kesäkuussa 1915. Hän oleskeli seuraavaksi Tukholmassa ja Helsingissä ja alkoi syksyllä 1916 kirjoitella huomiota herättäneitä sotatilanneselostuksia Dagens Pressiin sekä aloitti Venäjän vallankumouksen puhjettua keväällä 1917 vilkkaan toimintajakson kirjoitellen sekä Svenska Presseniin että aktivistien äänenkannattajaksi toukokuussa 1917 perustettuun Svenska Tidningeniin päivittäin Suomen itsenäisyysvaatimuksia valaisevia kirjoituksia ja taisteli kiivaasti niitä sanomalehtiä ja poliitikkoja vastaan, joiden mielestä Suomelle olisi kuulunut vain laajennettu autonomia. Hän toimi sen osakuntien valitseman valtuuskunnan toimeliaimpana jäsenenä, joka keväällä 1917 johti ylioppilaspolitiikkaa ja tilanteen johdosta joutui kosketuksiin myös Venäjän vallan edustajien kanssa, esimerkiksi ministeri Kerenskin ja amiraali Maksimovin.[1][2]

Toiminta Suomen sisällissodan aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan aikana Grotenfelt toimi Punaisen Suomen hallinnassa olevassa Helsingissä ja kuului salaisen Vapaa Sana – Fria Ord -lehden toimituskuntaan, jossa hänen tehtävänään oli sotakatsauksien kirjoittaminen. Punaiset vangitsivat Grotenfeltinä erehdyksessä ruotsalaisen kauppaopiston rehtorin Oskar Rosenqvistin, joka oli lehden aputoimittaja. Jaakko Paavolaisen mukaan Rosenqvist ammuttiin matkalla esikuntaan ja ruumis heitettiin autosta kadulle.

Västankvarnin kenttäoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grotenfelt asetettiin Inkoossa sijainneen Västankvarnin kenttäoikeuden puheenjohtajaksi. Hän tuomitsi noin 60 punaista kuolemaan. Ensimmäiset tuomiot hän pani täytäntöön itse henkilökohtaisesti[3], koska hänen miehistönsä oli kokematonta kyseisten tuomioiden täytäntöönpanossa, mutta myöhemmin Länsi-Uudenmaan pataljoona osallistui myös tuomioiden täytäntöönpanoon Västankvarnissa. Joukossa oli ainakin kolme naista, Hilja Heino, Elsa Suomi ja Tekla Åhl.lähde? Grotenfelt kuvaili muistiinpanoissaan, kuinka muun muassa ammutti useita vihtiläisryöstäjiä, ja siitä kuinka vangit pelokkaasti avautuivat hänen johtamassaan tuomioistuimessa.

Erik Grotenfelt oli esikuvana kirjailija Leena Landerin Käsky-romaanissa Ruukkijoen kenttätuomioistuinta johtaneelle kirjailija ja toimittaja Emil Hallenbergille. [4]

Inkoon Västankvarnissa ammutuille pystytettiin vuonna 2011 muistomerkki.[5]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grotenfelt teki itsemurhan 3. huhtikuuta 1919 ja hänet haudattiin Helsinkiin.[1][2]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grotenfeltin sekä Kemijärvellä teloitetun maalarin Matti Ollankedon vaiheita seurataan Seppo Rustaniuksen vuonna 2007 valmistuneessa dokumenttielokuvassa Vuoden 1918 uhrit.[6]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dikter : runokokoelma. Schildt, Helsingfors 1914
  • Det röda vinets barn : runokokoelma. Schildt, Borgå 1915
  • Bengt Walters lycka : romaani. Holger Schildts förlag, Borgå 1916
  • Det nya fosterlandet : romaani. Schildt, Helsingfors 1917
  • Ätten Grotenfelt : anteckningar för släkten ; kirjoittajat N. Karl Grotenfelt, Erik Grotenfelt ja Kustavi Grotenfelt. N. B. Grotenfelt, Lovisa 1917
  • Silmät auki! : mietteitä englantilais-venäläisten aikeista Suomen itsenäisyyden kukistamiseksi ; kirjoittanut Juha Juhanpoika. Aktivistikomitea, Helsinki 1918
  • Valda dikter ; inledda och utgivna av Jarl Hemmer. Schildt, Helsingfors 1919
  • Grotenfetin sanomalehtikirjoitukset on julkaistu vuonna 1919 ilmestyneenä kirjassa nimeltä En pennas strid : ett urval uppsatser. Kirjan johdannon on kirjoittanut maisteri Thure Svedlin.[1][2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Paavolainen, Jaakko: Punainen terrori
  • Tukkinen, Tauno: Teloittajien edessä; kappale Västankvarnin teloitukset

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Tukkinen, Teloittajien edessä s. 102
  4. Jalo porvari ja työläistyttö - Leena Landerin romaanin esittely
  5. http://sammattiseura.vuodatus.net/blog/3023534
  6. Uotinen, Jenni: Vuoden 1918 uhrit tänään tv:ssä - rankkoja kuvia myös kuolleista lapsista: ”Ammuttava, hirtettävä, kaula poikki” 26.3.2018. Iltalehti. Viitattu 26.3.2018.