Eino Lehtonen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Eikka Lehtonen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eino Lehtonen
Henkilötiedot
Koko nimi Eino Veikko Johannes Lehtonen
Syntynyt18. tammikuuta 1923
Hämeenlinna, Suomi
Kuollut9. joulukuuta 2010 (87 vuotta)
Ammatti näyttelijä, ohjaaja
Puoliso Vieno Orvokki Aalto
Näyttelijä
Taiteilijanimet Eikka Lehtonen
Merkittävät roolit
Palkinnot

Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton hopeinen kunniamerkki 1984[2]

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Svensk Filmdatabas

Eino Veikko Johannes Lehtonen (Eikka Lehtonen, 18. tammikuuta 1923 Hämeenlinna, Suomi9. joulukuuta 2010[3]) oli suomalainen näyttelijä ja ohjaaja. Taiteellisen uransa hän teki Hämeenlinnan kaupunginteatterissa, minkä ohella hän näytteli muutamissa elokuvissa.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtonen aloitti näyttelijänuransa Hämeenlinnan Työväen Teatterissa 1946. Sittemmin hän työskenteli myös samaisen teatterin ohjaajana ja vuodesta 1965 johtajana.[4] Teatterin nimi vaihtui vuonna 1956 Hämeenlinnan kaupunginteatteriksi.

Lehtosen varhaisia näyttämötehtäviä olivat muun muassa Tuomas (Klaus, Louhikon herra) ja Juhana Razelius (Rakas Wenander).[5] Hänen myöhempiä roolejaan olivat muun muassa Tevje (Viulunsoittaja katolla), Pulma (Kesäyön unelma) ja Harpajov (Saituri). Lehtonen näytteli myös useissa suomalaisissa klassikoissa, kuten Väinö Linnan tekstiin perustuvassa kappaleessa Täällä Pohjantähden alla, jossa hän tulkitsi räätäli Halmeen osan. Kansannäytelmässä Pohjalaisia hänellä oli Saltun rooli.[1]

Lehtosen ohjauksiin lukeutuivat muun muassa Kaksi sisarta, Sininen partio, Miehen kylkiluu ja Niskavuori-näytelmät.[1]

Elokuvat ja televisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtonen näytteli myös muutamassa elokuvassa ja erinäisissä televisiotuotannoissa. Edvin Laineen 1955 ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa Lehtonen näytteli pioneerivänrikkiä. Rauni Mollbergin elokuvassa Milka hänellä oli kanttorin rooli.[6] Lehtosen televisiorooleihin kuuluu muun muassa Ukonkuivuuvaaran isäntä televisiosarjassa Havukka-ahon ajattelija (1971) ja Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen televisionäytelmässä Pimeän päivän muisto (1977).

Perhesuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eino Lehtosen vanhemmat olivat kirvesmies Juha Jalmari Lehtonen ja Ida Karolina Aaltonen.[5] Lehtosen aviopuoliso oli Vieno Orvokki Aalto. Hänellä on kaksi lasta, Anne-Maija (s. 1951) ja Hannu-Juhani (s. 1954).[1]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Elokuva Rooli
1955 Tuntematon sotilas pioneerivänrikki
1972 Marja pieni! kauppias Maronen
1980 Milka kanttori

Televisiosarja
Vuosi Sarja Rooli
1971 Havukka-ahon ajattelija Ukonkuivuuvaaran isäntä
1975 Oi kallis kaupunki rakennusmestari Ranta
Siunattu hulluus pastori
1978 Sodan ja rauhan miehet Lennart Oesch
1988 Eloa kuin paratiisissa Johan Forström
1990 Elämän rouva, rouva Glad tohtori Nygren

Televisioelokuva
Vuosi Elokuva Rooli
1973 Reseptillä saa ja hevosella pääsee Niemis-Vantte
1974 Sujut Eino Lehtonen
1977 Pimeän päivän muisto Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen
1987 Punainen ruukku vahtimestari

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Teatterin maailma - Maamme teatterit ja niiden taiteilijat, toim. Veistäjä, Verneri, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1950
  • Teatterin maailma - Suomen teatterilaitos ja teatteriväki, toim. Veistäjä, Verneri, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1965
  • Suomen teatterit ja teatterintekijät - Yhteisö- ja henkilöhakemisto, toim. Martin, Timo; Niemi, Pertti ja Tainio, Ilona, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1974, ISBN 951-30-2505-5
  • Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983 - Yhteisö- ja henkilöhakemisto, toim. Tainio, Ilona, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1983, ISBN 951-30-5727-5

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983, s. 260. artikkeli "Lehtonen, Eino". Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1983. ISBN 951-30-5727-5.
  2. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton myöntämät hopeiset kunniamerkit 2014-1947 docplayer.fi. Viitattu 15.11.2015.
  3. https://ahvenisto.kirkkomaa.fi/henkilo/lehtonen-eino-eikka/
  4. Veistäjä, Verneri (toim.): Teatterin maailma 1965, s. 253 ja 254. artikkeli "Lehtonen, Eino". Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1965.
  5. a b Veistäjä, Verneri (toim.): Teatterin maailma - Maamme teatterit ja niiden taiteilijat, s. 191. artikkeli ”Lehtonen, Eino”. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1950.
  6. Eikka Lehtonen Elonet - Kansallisfilmografia. 2013. Viitattu 15.11.2015.