Hjalmar Lagerborg
Carl Hjalmar Lagerborg (11. lokakuuta 1842 Oulu – 29. tammikuuta 1910 Helsinki)[1] oli suomalainen insinööri, joka toimi Suomen pääpostijohtajana vuosina 1887–1903. Hän edisti Suomen postilaitoksen kehitystä.[2]
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hjalmar Lagerborg kuului Lagerborgin aateliseen sotilassukuun ja hänen isänsä oli Oulun läänin kuvernöörinä toiminut eversti Robert Vilhelm Lagerborg. Myös Hjalmar Lagerborg kävi vuosina 1854–1861 Haminan kadettikoulun, mutta ei ryhtynyt sotilasuralle. Jätettyään palveluksen vänrikkinä hän sai 1861 viran Tie- ja vesirakennushallituksen insinöörikunnan ylimääräisenä insinöörinä. Muodollisen insinöörin koulutuksen hän hankki käymällä vuosina 1864–1866 Zürichin polyteknillisen opiston Sveitsissä ja työskenteli sen jälkeen kaksi vuotta insinöörinä Keski-Euroopassa ja Skandinaviassa. Vuodesta 1868 Lagerborg toimi ratainsinöörinä Valtionrautateillä ja osallistui 1870-luvulla muun muassa Tampereen ja Turun ratayhteyksien rakentamiseen.[1] Hänestä tuli 1877 liikennetirehtöörin apulainen.[1] Vuosina 1881–1887 Lagerborg oli Suomen Valtionrautateiden virkamiehenä Pietarissa. Hän perusti vuonna 1874 myös oman sahan Kotkan Hovinsaaren eteläkärkeen, mutta joutui pian luopumaan sen omistuksesta.[1]
Lagerborg nimitettiin vuonna 1887 Suomen postilaitoksen pääjohtajaksi hänen tehtyään aiemmin samana vuonna postialaa koskeneen opintomatkan Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan. Virkanimityksen järjestäjäksi on arveltu liberaaleihin kuulunutta senaattori Leo Mecheliniä, sillä Lagerborgin perhe tunnettiin liberaaleja lähellä olevana. Lagerborg laittoi Suomen postilaitoksen ojennukseen kiertokirjein ja muun muassa kielsi tupakoinnin postitoimipaikoissa niiden aukioloaikoina. Hän pyrki jarruttamaan vuonna 1890 annetun postimanifestin toimeenpanoa, jolla Suomen postilaitos siirrettiin Venäjän sisäministeriön alaisuuteen. Hänen mielestään esimerkiksi vaatimus kaupunkien ja Viipurin läänin postivirkailijoiden täydellisestä venäjän kielen taidosta oli kohtuuton. Lagerborg oli muutenkin venäläistämiskysymyksen suhteen perustuslaillisen passiivisen vastarinnan kannattaja, joten hänen asemansa hankaloitui ensimmäisen sortokauden aikana. Elokuussa 1902 hän jättäytyi kahden kuukauden sairauslomalle. Samoihin aikoihin hän kieltäytyi julkaisemasta laittomana pitämäänsä Venäjän sisäministerin määräystä epäilyttävinä pidettyjen henkilöiden postin salaisesta avaamisesta ja tutkimisesta. Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov alkoi painostaa häntä määräyksen julkaisemiseen. Tässä tilanteessa Lagerborg jätti joulukuun 1902 alussa eroanomuksensa, jonka senaatti hyväksyi Bobrikovin vastustuksesta huolimatta.[1]
Lagerborg edusti sukuaan aatelissäädyssä valtiopäivillä 1877–1878, 1885, 1897, 1899 ja 1900. Hän kieltäytyi hänelle vuonna 1896 tarjotusta senaatin kulkulaitostoimituskunnan päällikkyydestä.[1]
Hjalmar Lagerborgin puoliso oli vuodesta 1870 vapaaherratar Gertrud Maria von Kothen, kenraali Gustaf von Kothenin tytär. Filosofian professori Rolf Lagerborg oli heidän poikansa ja lääkäri Viva Lagerborg heidän tyttärensä. Helsingfors dagbladin päätoimittaja Robert Olof Lagerborg oli Hjalmar Lagerborgin veli.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
