Bernard Herrmann

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bernard Herrmann

Bernard Herrmann (alun perin Maximillian Herman; 29. kesäkuuta 1911 New York24. joulukuuta 1975 Los Angeles) oli yhdysvaltalainen säveltäjä, joka tunnettiin erityisesti elokuvamusiikin tekijänä. Hän vastasi muun muassa Orson Wellesin Citizen Kanen ja Martin Scorsesen Taksikuskin musiikista. Parhaiten hänet muistetaan moniin tunnettuihin Alfred Hitchcockin elokuviin, kuten Vertigoon ja Psykoon, tekemästään musiikista. Herrmann sävelsi myös paljon konserttimusiikkia.

Elämä ja ura elokuvamusiikin tekijänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herrmann syntyi New Yorkissa venäläistaustaiseen perheeseen vuonna 1911. Nuorena hän opiskeli säveltämistä ja orkesterin johtamista muun muassa kuuluisassa Juilliard Schoolissa. Vuonna 1934 CBS-yhtiö palkkasi hänet radiokanavalleen säveltäjäksi ja sovittajaksi. Työskennellessään radiossa Herrmann tapasi nuoren Orson Wellesin, ja hän alkoi tehdä musiikkia Wellesin Mercury Theatren produktioihin. Kun Welles sai mahdollisuuden tehdä oman elokuvan Hollywoodissa, avautui myös Herrmannille ura elokuvamusiikin säveltäjänä. Heidän ensimmäinen yhteinen elokuvansa oli kuulu Citizen Kane (1941). Samana vuonna valmistui myös William Dieterlen ohjaama Piru ja Daniel Webster, josta Herrmann voitti ainoaksi jääneen Parhaan musiikin Oscar-palkintonsa. Hän sävelsi musiikin myös toiseen Wellesin ohjaamaan elokuvaan Mahtavat Ambersonit (1942) mutta suuttui siitä, että RKO Pictures leikkeli vahvasti sekä elokuvaa että sen musiikkia, ja vaati nimensä poistettavaksi filmin tekijätiedoista.

1950-luvulla alkoi Herrmannin uran eittämättä tärkein yhteistyö "jännityksen mestarina" tunnetun Alfred Hitchcockin kanssa. Herrmann sävelsi musiikin yhteensä seitsemään Hitchcockin elokuvaan vuosien 1955 ja 1964 välillä. Näistä kuuluisimpia ovat muun muassa Vertigo – punainen kyynel (1958), Vaarallinen romanssi (1959) ja eritoten Psyko (1960), jonka kohdalla on erityisen usein korostettu Herrmannin musiikin osuutta jännityksen luomisessa. Herrmann sävelsi alun perin musiikin myös Hitchcockin vuoden 1966 elokuvaan Revitty esirippu, mutta heille tuli erimielisyyttä sen musiikillisesta tyylistä (Hitchcock olisi halunnut jotain populaarimusiikin tapaista), eivätkä he tämän jälkeen enää työskennelleet yhdessä. Herrmann kuitenkin teki edelleen töitä arvostettujen ohjaajien, kuten François Truffaut’n (mm. Fahrenheit 451, 1966) ja Brian De Palman (mm. Verinen veitsi, 1973), kanssa.

Hermannin viimeiseksi työksi jäi Martin Scorsesen ohjaama Taksikuski (1976). Saatuaan elokuvan musiikin äänitykset valmiiksi hän kuoli seuraavana yönä nukkuessaan losangelesilaisessa hotellihuoneessa sydänkohtaukseen. Elokuva on omistettu hänen muistolleen.[1][2]

Muu musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herrmann teki myös paljon näyttämö-/konserttimusiikkia, joskaan ei enää kovin usein elokuvamusiikkiuransa alettua. Näihin teoksiin kuuluvat esimerkiksi yksi sinfonia (1941), ooppera Wuthering Heights (1951) ja kantaatti Moby Dick (1937). Elokuvamusiikin ohessa Herrmann sävelsi myös musiikkia televisiosarjoihin, joista kuuluisimpia ovat muun muassa Lännen tie, Hämärän rajamailla ja Alfred Hitchcock esittää.

Elokuvamusiikkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1940-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Night Digger (1971)
  • Hyytävä yö (1971)
  • Verinen veitsi (1973)
  • It's Alive (1974)
  • Naisen kahdet kasvot (1976)
  • Taksikuski (1976)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bernard Herrmann – American composer and conductor Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.9.2021. (englanniksi)
  2. Vertlieb, Steve: Herrmann and Hitchcock – The Torn Curtain The Bernard Herrmann Society. 2002. Viitattu 11.9.2021. (englanniksi)