Arwad

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arwad
Saari NASA:n valokuvassa.
Saari NASA:n valokuvassa.

Arwad

Koordinaatit: 34°51′22″N, 35°51′30″E

Valtio Syyria
Maakunta Tartus
Väkiluku (2004) 4 403


















Arwad on saari Syyriassa Välimeren rannikolla lähellä Tartusin kaupunkia. Saaren asukkaat tunnettiin historiallisesti etenkin laivastoistaan. Saari on pieni, mutta tiheään asuttu. Vuonna 2004 sen asukasluku oli 4 403.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arwad Tartusin kaupungin edustalla.

Arwad sijaitsee Syyriassa Välimerellä noin kolme kilometriä Tartusin kaupungin rannikolta. Saari on noin 800 metriä pitkä ja 500 metriä leveä. Saarella ei ole lainkaan vesilähteitä tai viljelykelposta maata. Se on rakennettu hyvin tiheästi.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Steela Arwadilta 300-luvulta eaa.
Saaren linnoituksia.

Arwad mainitaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran 1400-luvulla ennen ajanlaskun alkua nimellä Arvad. Tuolloin Egyptin hallitsija Thutmosis III:n mainitaan Karnakin temppelialueen Amonin temppelin seinässä liittäneen saaren omaan valtakuntaansa. Saari itsenäistyi ilmeisesti myöhemmin ja kävi kauppaa muiden kanaanilaisten kaupunkivaltioiden kanssa. Arvadilaiset laivat palkkautuivat muiden kaupunkivaltioiden käyttöön. Merikansojen jälkeisellä kaudella alueella alkoivat vaikuttaa foinikalaiset ja saari mainitaan esimerkiksi Amarna-kirjeissä. Saaren asukkaat perustivat lopulta myös kaupungin mantereelle, jota kutsuttiin nimellä Antarados. Kaupunki edelsi nykyistä Tartusia.[2]

Arwadin hallitsijat maksoivat ajoittain tribuuttia esimerkiksi Assyrialle ja vuonna 539 eaa. heidät valloitti akhaimenidien Persian hallitsija Kyyros II Suuri. Myöhemmin Arwadin alukset taistelivat persialaisten puolella Salamiin taistelussa ja Arrianos mainitsee Aleksanteri Suuren saapuessa armeijoineen vuonna 333 eaa. Arwadin (Arados) kuningas Gerostratosin pojan Stratonin antautuneen Aleksanterille. Saari menetti sittemmin merkitystään laivastoineen, mutta saaren asukkaat jatkoivat sen asuttamista harjoittaen pääasiassa kalastusta.[2]

Arwad mainitaan Rooman valtakunnan kaudella vain suhteellisen harvoin ennen Bysantin kautta. Arabit valtasivat saaren Bysantilta vuoden 650 paikkeilla. Kristittyjen asukkaiden sanotaan muuttaneen muualle ja saaren muurit revittiin alas, jotta Bysantti ei voisi käyttää sitä laivastotukikohtana tulevaisuudessa. Saari oli ollut aikaisemmin tunnettu valtavasta muuristaan, joka oli rakennettu mahdollisesti jo foinikalaisten kaudella. Muurista säilyi kuitenkin pieniä osia nykypäiviin saakka.[2]

Saari oli seuraavat 500 vuotta ei kenenkään maata, kunnes ristiretkeläiset saapuivat 1000-luvun lopussa.[2] Arwadille asettuivat temppeliherrat.[3] Tartus menetettiin Saladinin joukoille vuonna 1188, mutta ristiretkeläisten pitivät edelleen hallussaan Arwadia sen edustalla, sekä Tartusin linnoitusta. Linnoitus menetettiin vasta Egyptin mamelukkihallitsija Qalawunille vuonna 1291 temppeliherrojen vetäydyttyä Kyprokselle ja Arwad menetettiin vuonna 1302.[2] Saarella on edelleen 11000-luvulta peräisin oleva ristiretkeläislinnoitus.[3]

Ranskan mandaattikaudella ensimmäisen maailmansodan jälkeen Syyriassa saarella toimi vankila, jossa pidettiin esimerkiksi arabinationalisteja.[2] Sittemmin saari on ollut osa itsenäistä Syyriaa. Syyrian sisällissodan alettua saari on säästynyt taisteluilta.[4] Saari on ollut Syyrian aielistalla Unescon maailmanperintöluetteloon vuodesta 1999.[1]

Väestö, talous ja liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arwadin asukasluku oli vuoden Syyrian vuoden 2004 väestönlaskennan mukaan 4 403.[5] Kausittain asukasluku voi olle tosin 5 000–10 000.[2] Saaren nykyiset asukkaat ovat arabeja.[3]

Saaren talous perustuu nykyisin kalastukselle.[3] Saarelle on tullut myös matkailijoita Syyrian mantereelta. Talous on kärsinyt maan sisällissodan alettua. Ajoittain saarelle on kuitenkin sodankin aikana kaavailtu hotellien rakentamista.[2]

Saarelta on veneyhteys Tartusiin.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b L'île d'Arwad World Heritage Centre - Tentative lists: Unesco. Viitattu 11.8.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h Robert W. Lebling: Arwad, Fortress at Sea AramcoWorld. Viitattu 11.8.2020. (englanniksi)
  3. a b c d e Jazīrat Arwād Encyclopaedia Britannica. Viitattu 11.8.2020. (englanniksi)
  4. The tiny Syrian island of Arwad almost untouched by civil war Ynetnews. Viitattu 11.8.2020. (englanniksi)
  5. نتائج تعداد السكان والمساكن لعام 2004 على مستوى المدينة / القرية (arkistolinkki) Syyrian tilastokeskus. Viitattu 11.8.2020. (englanniksi)