Artturi Salovaara

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Armas Artturi Salovaara (19. marraskuuta 1883 Viipuri[1]19. syyskuuta 1908 Viipurin maalaiskunta[2]) oli sortokauden aktivisteihin kuulunut suomalainen toimittaja, joka vuonna 1905 yritti Helsingin Senaatintorilla murhata Suomen kenraalikuvernöörin apulaisen Vladimir Deutrichin.

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salovaaran vanhemmat olivat seppä Karl Henrik Nyberg ja Engla Maria Juhontytär. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin reaalilyseosta vuonna 1903.[1] Salovaaralla ei ollut varaa jatkaa heti opintojaan, joten hän työskenteli aluksi kansakoulunopettajana Pyhäjärvellä ja vuoden 1904 Wiipuri- ja Karjala-sanomalehtien toimittajana,[2] kunnes seuraavana vuonna kirjautui Helsingin yliopistoon.[1]

Deutrichin murhayritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Attentaatin salaneuvos Deutrichia vastaan olivat suunnitelleet Suomen aktiivinen vastustuspuolue ja Helsingin työläisaktivistien taisteluosasto.[3] Ylioppilas F. W. Klingstedt valmisti pommin Helsingin yliopiston kemian laitoksella, räjähdysaineet puolestaan saatiin Sveitsissä asuneilta venäläisiltä vallankumouksellisilta.[4] Heinäkuun 19. päivänä 1905 Salovaara seurasi Deutrichia tämän poistuessa Senaatintalosta ja kävellessä Senaatintorin poikki Aleksanterinkadun poliisilaitosta kohti. Salovaara sytytti taskustaan ottamansa pommin sikarillaan ja onnistui heittämään sen maahan aivan lähelle Deutrichiä, mutta tämä ehti loikata kauemmas ennen kuin pommi räjähti. Räjähdys kaatoi Deutrichin maahan, mutta hän haavoittui vain lievästi sääreen.[3] Salovaara pakeni Kauppatorin suuntaan, jossa hän onnistui karistamaan kannoilta takaa-ajossa olleet venäläiset kadetit.[5]

Murhayrityksen jälkeen Salovaara lähti aktivistien avustuksella maanpakoon Yhdysvaltoihin,[3] josta hän palasi takaisin Suomeen jo vuoden 1906 alussa, poliittisen tilanteen muututtua syksyn 1905 suurlakon myötä. Yhdysvalloissa Salovaara solmi myös avioliiton Olga Hännisen kanssa ja perheeseen syntyi myöhemmin yksi poika. Suomeen palattuaan hän muutti jälleen kotikaupunkiinsa Viipuriin, jossa Salovaara työskenteli Karjala-sanomalehden uutisosaston päällikkönä.[2]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artturi Salovaara kuoli syyskuussa 1908 pudottuaan junasta. Hän oli lähtenut työpaikaltaan Karjalan toimituksesta myöhään perjantai-iltana ja matkustanut paikallisjunalla kohti Tienhaarassa sijainnutta kotiaan. Salovaara oli kuitenkin tuntemattomasta syystä pudonnut junasta ja jäänyt sen alle. Ruhjoutunut ruumis löydettiin seuraavana aamuna kiskoilta Hovinmaan ja Ykspään asemien väliltä. Hänen ylitseen oli ennen löytämistä ehtinyt ajaa vielä kaksi muutakin junaa.[2]

Salovaara haudattiin Viipuriin Ristimäen hautausmaalle ilman kirkollisia menoja, koska hän oli viimeisinä vuosinaan ateisti. Samoin oli menetelty myös Salovaaran hieman aikaisemmin kuolleen pojan kohdalla, joka kirkkomaan sijaan haudattiin Viipurn maalaiskuntaan Kärstilän kartanon maille. Viranomaiset eivät kuitenkaan antaneet lupaa laskea Salovaaraa poikansa viereen.[6] Hautajaisissa oli paikalla lukuisia paikallisia merkkimiehiä, muistopuheen pitivät muun muassa Uno Serenius ja Matti Autio.[7] Lisäksi haudalle toimittivat oman tervehdyksensä tuntemattomaksi jääneet "nimettömät toverit", joiden seppele oli varustettu punamustalla nauhalla.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Veli-Matti Autio: Ylioppilasmatrikkeli 1903 Helsingin yliopisto
  2. a b c d Artturi Salovaara. Surullinen kuolemantapaus. Karjala, 20.09.1908, nro 217, s. 4. Kansalliskirjasto Viitattu 03.03.2016.
  3. a b c Suomen historian pikkujättiläinen, s. 561. WSOY, Helsinki 1987.
  4. Matti Klinge (toim.): Helsingin yliopisto 1640–1990: Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808–1917, s. 848. Otava, Helsinki 1989.
  5. Pommiattentaatti. Helsingin Sanomat, 20.07.1905, nro 165, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 03.03.2016.
  6. a b Papittomat hautajaiset. Wiipuri, 26.09.1908, nro 222, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 03.03.2016.
  7. Toimittaja Artturi Salovaaran jäännökset. Työ, 25.09.1908, nro 221, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 03.03.2016.
Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: