Arto Javanainen -palkinto

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Arto Javanainen -palkinto on jääkiekon nuorten SM-liigassa vuosittain jaettava palkinto. Palkinto annetaan liigan runkosarjan parhaalle maalintekijälle. Palkinto jaettiin nykyisellä nimellään ensimmäisen kerran vuonna 2011, jolloin sen sai Hämeenlinnan Pallokerhon Teemu Rautiainen. Jääkiekkoliitto julkisti 62 uutta pelaajapalkintoa marraskuussa 2010.[1][2] Ennen tätä palkinnolla ei ollut varsinaista nimeä.

A-nuorten SM-liigan runkosarjan maalipörssin voittajat kaudesta 1992–1993[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-nuorten SM-liigan yhden kauden runkosarjan maaliennätys on Sami Blomqvistin hallussa, kun hän teki kaudella 2008–2009 peräti 40 osumaa.
Julius Junttila oli 2000-luvun ensimmäinen A-nuorten SM-liigassa, joka ylsi samalla kaudella sekä piste- että maalipörssin voittoon. Ennen häntä kukaan ei yltänyt samaan kymmeneen kauteen, mutta heti Junttilan jälkeen tempun toisti Teemu Rautiainen, Toni Kallela ja Ville Leskinen peräkkäisinä kausina.

[3]

Kausi Pelaaja Joukkue Maalit
1992–1993 Suomen lippu Petri Koskenkanto Ässät 35
1993–1994 Suomen lippu Lasse Jämsen JyP HT 30
1994–1995 Suomen lippu Samu Wesslin Ässät 31
1995–1996 Suomen lippu Kimmo Kuhta Kiekko-Espoo 30
1996–1997 Suomen lippu Toni Saarinen HPK 24
1997–1998 Suomen lippu Mikko Liukkonen JYP 23
1998–1999 Suomen lippu Toni Ronkainen Lukko 27
1999–2000 Suomen lippu Mika Viinanen TPS 26
2000–2001 Suomen lippu Kasper Kenig HPK 38
2001–2002 Suomen lippu Teemu Somppi SaiPa 31
2002–2003 Suomen lippu Jermu Porthen HIFK 23
2003–2004 Suomen lippu Juhamatti Aaltonen Kärpät 30
2004–2005 Suomen lippu Jesse Uronen Jokerit 36
2005–2006 Suomen lippu Kim Strömberg Jokerit 25
2006–2007 Suomen lippu Teemu Rinkinen Pelicans 28
2007–2008 Suomen lippu Antti Pehkonen HIFK 26
2008–2009 Suomen lippu Sami Blomqvist Blues 40
2009–2010 Suomen lippu Julius Junttila Kärpät 27
2010–2011 Suomen lippu Teemu Rautiainen HPK 35
2011–2012 Suomen lippu Toni Kallela KalPa 33
2012–2013 Suomen lippu Ville Leskinen Kärpät 27
2013–2014 Suomen lippu Niklas Näppi Lukko 38
2014–2015 Suomen lippu Aku Kestilä Kärpät 37
2015–2016 Suomen lippu Juho Liuksiala Ilves 34
2016–2017 Suomen lippu Tatu Kanerva Blues 31
2017–2018 Suomen lippu Aarne Talvitie Blues 15
2018–2019 Suomen lippu Eetu Päkkilä Kärpät 17

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jääkiekkoliitto julkisti suuren palkintouudistuksen Finhockey.fi. 14.11.2010. Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 21.10.2014.
  2. Mennander, Pasi: Nuorten SM-liigan palkinnot 2010-11 - Tässä nimilista! Leijonat.fi. 11.3.2011. Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 21.10.2014.
  3. Seppänen, Antti: Arto Javanainen -palkinto nuorten SM-liigan maalitykille Leijonat.fi. 28.1.2011. Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 21.10.2014.