Arto Elovirta

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Arto Elovirta (s. 4. maaliskuuta 1947 Turku)[1] on suomalainen itseoppinut vaatesuunnittelija ja vaatetusalan yrittäjä. Hänet tunnetaan useiden suomalaisten vaatemerkkien mallistojen luojana ja vuonna 1983 perustamastaan Donatello-vaatetusliikkeestä.[2][3]

Elovirran isoisä oli kenkäkauppias, ja hänen vanhemmillaan oli Turussa lastenvaatetehdas nimeltä Mekla-valmiste. Sen lopetettua 1965 Arto Elovirta aloitti veljensä kanssa 1967 lasten ja nuorten ulkoiluvaatteiden valmistuksen Meklalta perityllä Oukei-tuotemerkillä,[4] mutta toiminta päättyi rahoitusvaikeuksiin 1970-luvun lopussa. Elovirta työskenteli sitten miestenmallistojen suunnittelijana Trinet Oy:ssä Littoisissa 1979–1984 ja One Top Oy:ssä 1982–1993. Hän on tehnyt suunnittelutyötä myös Kestilälle, Dixi-Coatille, Femitexille, Suomen Höyhenelle, Grünsteinille, Joukatexille, Luhdalle, Piretta-P.T.A.:lle ja Tiklakselle.[5][1][2]

Vuonna 1983 Elovirta perusti laadukkaita ulkomaisia vaatetusmerkkejä edustavan Donatellon Turun Linnankadun ja Brahenkadun kulmaan. 1980-luvun lopulla Elovirralla oli Turussa myös Archie’s Best- ja Vaasassa The Best Shop -myymälä.[6] 1990-luvun alussa Elovirta perusti Helsingin Katajanokan rantaan A.E.I. Magazine -nimisen liikkeen, joka ei kuitenkaan menestynyt syrjäisen sijainnin ja alkavan laman takia.[7]

Donatello on tuonut ensimmäisenä Suomen markkinoille muun muassa Cornelianin, Dieselin ja Hugo Bossin tuotteita.[2] Muita Elovirran edustamia merkkejä ovat olleet Giorgio Armani, Byblos, Christian Lacroix sekä Marithé + François Girbaud. Elovirta on pitänyt yllä myös itse suunnittelemaansa vaatemerkkiä Mondo Di Archie (MDA).[8]

Keväällä 2014 Arto Elovirta ilmoitti jäävänsä eläkkeelle ja jättävänsä liikkeen poikansa ja tyttärensä hoidettavaksi.[9][2] Myymälä ja verkkosivusto suljettiin.

Vuonna 1988 Elovirta sai ensimmäisen Muodin Gloria -palkinnon, jonka myönsi naistenlehti Gloria. Seuraavana vuonna Pukeva myönsi hänelle Ruben Jaari -mitalin.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pirkko Vekkeli: Arto Elovirta –Alalla – kansainvälinen suomalainen vaatevaikuttaja. Turku: Turun Sanomat, 2002. ISBN 951-9129-45-6.
  1. a b Tapio Mikola (teksti), Kati Mikola (karikatyyrit): Pikakuvia 1, Vaatemarkkinoinnin vaikuttajia sanoin ja kuvin, s. 12. Turku: LSK, 1981. ISBN 951-99302-2-1.
  2. a b c d Matti Airaksinen: Donatello, Tyyliniekka-blogi 29.1.2014. Viitattu 1.6.2014.
  3. Inga Grönlund: Kestilä – Turkulaista vaatetusteollisuuden historiaa ja tuotesuunnittelijoita, s. 52–53. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 2005. ISBN 952-5596-32-X.
  4. ”Turku: Oukei-Pukimia Oy”, Suomen kauppa ja teollisuus kuvina 2. V-S Kirja, 1969.
  5. Vekkeli 2002 s. 15, 26–56.
  6. Vekkeli 2002 s. 61.
  7. Vekkeli 2002 s. 19.
  8. Markus Ånäs: Turkulaiset asiakkaat ovat kaikki kaikessa, Kauppalehti 6.04.2009. Viitattu 1.6.2014.
  9. Donatello uutisia / Loppuunmyynti alkaa. Donatello 14.3.2014. Viitattu 1.6.2014.
  10. Vekkeli 2002 s. 24, 58, 61.