Piretta-P.T.A.
| Piretta-P.T.A. Oy | |
|---|---|
 |
|
| Perustettu | 1967 (Piretta Oy) |
| Perustaja |
Risto ja Piippa Lappalainen Pirkko ja Veijo Koponen |
| Lakkautettu |
1991 (Piretta-P.T.A:n konkurssi) 2002 (P.T.A Group Oy:n konkurssi) |
| Toimitusjohtaja | Veijo Koponen |
| Avainhenkilöt | Ritva-Liisa Pohjalainen |
| Kotipaikka | Kuopio |
| Toiminta-alue | Suomi, Länsi-Eurooppa, Neuvostoliitto |
| Toimiala | vaatetusteollisuus |
| Henkilöstö | 730 (1987) |
| Tytäryhtiöt |
Ruotsi Tanska Norja Britannia |
| Omistaja | Lappalaisen ja Koposen perheet |
Piretta-P.t.a. Oy oli suomalainen vaatetusalan yritys, joka toimi Kuopiossa. Vuonna 1967 Risto ja Piippa Lappalainen sekä Pirkko ja Veijo Koponen perustivat Kuopioon Piretta Oy:n, joka erikoistui valmistamaan muodikkaita päällysvaatteita nuorille naisille. Yrityksen tuotteet saivat suosiota Suomen lisäksi myös vientimarkkinoilla Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa.[1][2]
Monista muista suomalaisista tekstiiliyrityksistä poiketen Piretta panosti jo alkuvuosinaan vahvasti Neuvostoliiton bilateraalikaupan sijasta länsimaihin kohdistuvaan vientiin.[1] Vuonna 1974 yritys palkkasi Ritva-Liisa Pohjalaisen suoraan Taideteollisesta korkeakoulusta suunnittelemaan yrityksen vientivaatemallistoja.[3] Vuosina 1986–1995 Pohjalainen toimi Piretta-P.t.a.:n pääsuunnittelijana Piippa Lappalaisen jätettyä yhtiön.
1970-luvun lopussa Piretta ryhtyi kehittämän rinnakkaismallistoa entistä nuoremmalle kohderyhmälle. Uusi tuotelinja eriytettiin 1980 P.T.A-marketing Oy:ksi, joka alkoi valmistaa asukokonaisuuksia myös nuorille miehille. Valikoimiin kuului muitakin kuin itse valmistettuja tuotteita. Yhtiöt fuusioitiin vuonna 1983 Piretta-P.t.a. Oy:ksi.[1]
Vahvimmillaan yritys oli 1980-luvun loppuvuosina, jolloin Piretta-P.t.a. markkinoi tarkoin segmentoituja naisten, miesten ja nuorten mallistoja merkeillä Piretta, P.T.A. ja miestenmerkki St. Jacques. Muita yrityksen vaatemerkkejä olivat Biggest, Avenue ja Primizia. Pirettalla oli tuotantolaitokset Kuopiossa, Iisalmessa ja Pietarsaaressa sekä tytäryhtiöt Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Englannissa. Tytäryhtiöt paitsi markkinoivat emoyhtiön valmistamia tuotteita kohdemaissa, myös hankkivat asukokonaisuuksiin kuuluvia oheistuotteita kolmansista maista. Piretta-P.t.a.:n Portugalissa sijainneen tytäryhtiön tehtävänä oli oheistuotteiden valmistuttaminen ja valmistuksen valvonta Portugalissa. Piretta-P.t.a. -konsernin liikevaihdosta vuonna 1987 kotimaan osuus oli 38 %, länsiviennin 60 % ja Neuvostoliittoon ja muihin itäblokin maihin suuntautuneen viennin 2 %. Henkilöstön määrä oli tuolloin 730, joista Suomessa työskenteli 690.[1]
Piretta-P.t.a. sai Tasavallan presidentin vientipalkinnon vuonna 1988.[4]
Piretta-P.T.A. Oy:n A-osake oli listattu OTC-listalla 7.2.1989–29.9.1990 ja meklarilistalla 1.10.1990–28.6.1991.[5]
Yhtiö ajautui konkurssiin laman iskettyä Suomeen 1991.[5] Konkurssi vaikutti yllätykseltä, sillä yhtiö oli menestyvän yrityksen maineessa. Sen kannattavuus oli kuitenkin heikentynyt nopeasti. Yrityksen kasvu oli ollut hallitsematonta eikä toiminta pysynyt johdon käsissä. Johto yritti useita samanaikaisia investointeja, joita oli mahdotonta koordinoida. Johdossa oli tapahtunut myös sukupolvenvaihdos, josta seurasi päättämättömyys. Yritys oli pyrkinyt kansainvälistymään liian nopeasti ja laajentanut kapasiteettiaan liian nopeasti, koska sillä oli liian suuret odotukset. Vakavaraisuus oli päästetty liian alas, kohonnut korkotaso rasitti tulosta liikaa ja saneeraus aloitettiin vasta epätoivoisessa tilanteessa. Suhteiden hoito rahoittajiin oli epäonnistunut ja liikkeenjohdon suunnittelu- ja valvontajärjestelmät pettäneet.[6]
Yhtiön toimintaa jatkoi uusi Avardo Oy, josta Lassila & Tikanoja omisti 35 %. Vuonna 1995 Avardokin meni konkurssiin ja perustettiin P.T.A Group Oy, jonka omistaja oli aluksi Merita-pankki ja vuodesta 1998 Captum Group.[5] P.T.A. Group siirsi kaiken ompelutoimintansa Viroon vuonna 2001,[7] mutta ajautui siitä huolimatta konkurssiin 2002. P.T.A. Group ehti yhdentoista toimintavuotensa aikana tehdä vain yhden voitollisen tilinpäätöksen.[8]
Toukokuussa 2014 Kuopion rouvasväenyhdistys luovutti Piretan jäämistöä Kuopion kulttuurihistorialliselle museolle. 600 – 1 000 eri tuotteesta, muun muassa vaatteista ja leikekirjoista koostuvasta kokoelmasta koottiin näyttely From Piretta with Love kesäksi 2015.[9] [10]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Ritvos, Pekka & Veikkola, Vesa: Yrittämisen juhlaa. Yrittäjäin Fennia 1988. Artikkeli verkossa:Piretta Oy 1988. Suomen Yrittäjät. Arkistoitu 6.11.2014. Viitattu 30.4.2012.
- ↑ Riihimäki, Juha: Kun Neuvostoliitossa kyllästyttiin harmaisiin ja tylsiin vaatteisiin, Piippa Lybeck-Lappalaisen yritys alkoi suunnitella ja viedä itään trendikkäämpiä vaatteita. Helsingin Sanomat, 5.6.2020. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.2.2023.
- ↑ Martikainen, Veijo: Muotitaiteilija Ritva-Liisa Pohjalainen 9.9.2009. Kuopion kaupunki. Viitattu 30.4.2012. [vanhentunut linkki]
- ↑ Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon ja vientipalkinnon saajat Finpro. Arkistoitu 3.7.2017. Viitattu 30.4.2012.
- ↑ a b c LAKANNEITA YHTIÖITÄ A–R Pörssitieto. Viitattu 30.4.2012.
- ↑ Laitinen, Erkki K. & Laitinen, Teija: Yrityksen rahoituskriisin ennustaminen, s. 340. Helsinki: Talentum Media Oy, 2004.
- ↑ Irmeli Salo: Vaateala: Voi riepua 2.12.2001. Talouselämä. Viitattu 30.4.2012. [vanhentunut linkki]
- ↑ Heidi Hagelin: Konkurssiin haetun PTA:n toimitusjohtaja Kari Mattsson uskoo merkille ja tuotteille löytyvän vielä jatkoa m.taloussanomat.fi. 27.04.2002. Viitattu 30.4.2012. [vanhentunut linkki]
- ↑ Tikkanen, Seppo: Vaatekaupunki Kuopio herää henkiin museossa – "Onneksi jäi hienot muistot" Yle Savo. 27.5.2014. Viitattu 27.5.2014.
- ↑ From Piretta with Love, Kolme vuosikymmentä suomalaista muotia 14.5.—26.9.2015 Kuopion museossa (Arkistoitu – Internet Archive), Kuopion museo 2015. Viitattu 25.6.2015.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ”Kuopiolainen P.t.a. Ruotsin toiseksi suosituin brändi Volvon rinnalla!” Kuopio – lupa innostua -sivusto 4.6.2015.
- Lappalainen, Piippa – Almay, Mirja: ”Piretta ja PTA”, Kansakunnan vaatettajat, s. 126–129. Helsinki: WSOY, 1996. ISBN 951-0-20864-7.