Anna Bertills

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Anna Katarina Mikaela Bertills (s. 4. lokakuuta 1979 Vöyri) on suomalainen poliitikko. Hänen puolueensa on Suomen ruotsalainen kansanpuolue (RKP).

Bertills oli kesäkuusta 2008 kesäkuuhun 2010 yksi puolueensa kolmesta varapuheenjohtajasta. Hän ei ollut ehdolla kolmannelle varapuheenjohtajakaudelle puoluekokouksessa 2010.[1] Hän on toiminut myös RKP:n Vöyri-Maksamaan paikallisosaston puheenjohtajana vuosina 2007–2009 ja puolueensa nuorisojärjestön Svensk Ungdomin puheenjohtajana toukokuusta 2005 toukokuuhun 2007. Bertills on ollut RKP:n ehdokkaana neljissä vaaleissa. Kunnallisvaaleissa 2012 hänet valittiin Vaasan kaupunginvaltuuston jäseneksi[2]. Kunnallisvaaleissa 2004 hän jäi Turussa kolmannelle varasijalle[3]. Hän oli ehdolla myös eduskuntavaaleissa 2007, joissa sai 1 393 ääntä Vaasan vaalipiirissä[4], ja europarlamenttivaaleissa 2009, joissa sai 6 000 ääntä, kuudenneksi eniten puolueensa ehdokkaista[5]. Suurin osa hänen eurovaaleissa saamistaan äänistä, 4 447, tuli Vaasan vaalipiirin alueelta[6].

Bertills on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri, joksi valmistui Åbo Akademista vuonna 2002, pääaineenaan kansainvälinen politiikka. Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1998 Vöyrin yhteislukiosta (ruots. Vörå samgymnasium). Tammikuusta 2004 lokakuuhun 2005 Bertills työskenteli Jan-Erik Enestamin, joka oli tuolloin ympäristöministeri, eduskunta-avustajana ja marraskuusta 2008 kesäkuuhun 2009 hän oli kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin erityisavustaja. Maaliskuussa 2007 hän aloitti liikuntajärjestö Finlands Svenska Idrottin koulutus- ja tiedotusyksikön päällikkönä, josta tehtävästä jäi virkavapaalle marraskuussa 2008. 2010 - 2018 Bertills toimi Folkhälsan Utbildning Ab:n toimitusjohtajana.[7][8] Elokuussa 2018 Bertills perusti yhdessä Linn Jungin kanssa viestintätoimisto Bertills & Jung [9]

Bertills on naimisissa Andreas Backin kanssa[10]. Heillä on kaksi lasta[1][11][12].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Turun Sanomat: Rkp:n varapuheenjohtaja Bertills ei pyri eduskuntaan ts.fi. 13.4.2010. Viitattu 14.6.2010.
  2. Kunnallisvaalit 2012: Vaasa Iltalehti.fi. Viitattu 27.4.2013.
  3. Kunnallisvaalit 2004: Uudet valtuutetut ja varavaltuutetut puolueittain Turku.fi. Viitattu 27.4.2013.
  4. Eduskuntavaalit 2007: Vaasan vaalipiiri HS.fi. Viitattu 27.4.2013.
  5. Eurovaalit 2009: Tulospalvelu HS.fi. Viitattu 27.4.2013.
  6. Eurovaalit 2009 tulospalvelu: Vaasan vaalipiiri Yle.fi. Viitattu 27.4.2013.
  7. Stefan Wallin Suomen ministerit. Valtioneuvosto. Viitattu 20.7.2010.
  8. Anna Bertills ny vd på Folkhälsan (Tallenne sivusta Internet Archivessa) hbl.fi. 26.4.2010. Viitattu 27.4.2013. (ruotsiksi)
  9. Anna Bertills och Linn Jung öppnar kommunikationsbyrå Vasabladet.
  10. Jurkka, Jari: Anna Bertills ei usko kieliriitaan Pohjalainen.fi. 3.5.2009. Viitattu 27.4.2013.
  11. Bertills, Anna: Om beslut annabertills.fi/blog. 13.4.2010. Viitattu 14.6.2010. (ruotsiksi)
  12. Bertills, Anna: Back on track (digitilaajille) annabertills.fi/blog. 25.7.2018. Viitattu 27.4.2013. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]