Anjalan kartano

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anjalan kartanon päärakennus.

Anjalan kartano on kartano Kouvolassa Kymijoen rannalla Ankkapurhan koskimaisemassa. Kartanon on omistanut 1600-luvulta vuoteen 1837 ja uudelleen vuodesta 2017 Wrede af Elimä -aatelissuku. Se oli Wreden suvun pääkartano.[1]

Kustaa III:n sodan aikana kartanossa allekirjoitettiin 12. elokuuta 1788 sodan lopettamista vaatinut niin sanottu Anjalan liittokirja. Vanha kartanorakennus tuhoutui venäläisten tykkitulen sytyttämässä tulipalossa sodan aikana vuonna 1789. Nykyinen, uusklassista tyyliä edustava päärakennus valmistui on 1790-luvun lopulla tai 1800-luvun alussa.[1][2] Rakennus oli vuosina 1957–2010 kartanomuseona, ja tuolloin julkisivuun lisättiin restauroinnin yhteydessä pieni pylväikkö ja parveke. Kartanoalueella on säilynyt myös 1840-luvulla rakennettuja talousrakennuksia kuten kivinavetta ja viljamakasiini.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin kuningas Kaarle IX lahjoitti vuonna 1608 koko Elimäen neljänneksen ratsumestari Henrik Wreden leskelle Gertrud von Ungernille. Wrede oli pelastanut kuninkaan hengen Kirkholman taistelussa. Von Ungern perusti lahjoitusmaille kolme kartanoa, joista yksi oli Anjala. Hän asui siellä itse luovutettuaan aiemmin perustamansa Peippolan kartanon pojalleen Casper Wredelle.[3] Anjalan säteri vahvistettiin vuonna 1630.[1] Myöhemmin koko Elimäen neljänneskunnan itäinen puolisko ja sen mukana Anjalan kartano siirtyi von Ungernin nuoremmalle pojalle Carl Henrik Wredelle, kun isoveli Casper sai suvun perintötilat Baltiassa. Carl Henrik Wreden jälkeen kartanon omistivat hänen poikansa, eversti Fabian Wrede, ja tämän poika, maaherra Henrik Jakob Wrede. Lapsettoman maaherran perivät hänen kaksi veljeään. Heistä valtaneuvos Fabian Wrede teki pikkuveljensä Oton kanssa vaihtokaupat eräiden Ruotsissa sijaitsevien maa-alueiden avulla, ja näin Anjalan ja Villikkalan kartanot päätyivät kokonaan Otto Wreden omistukseen. Anjalan kartanosta muodostui eräs Wreden suvun pääkartanoista, ja 1700-luvulla suvun nuorimman, niin kutsutun suomalaisen haaran pääkartano.

Kartanon vieressä kulkeva Kymijoki oli vuosina 1743–1809 Ruotsin ja Venäjän rajajokena, mutta länsirannalla sijaitseva kartano jäi Ruotsin puolelle.[1] Otto Wreden poika Rabbe G. Wrede jakoi 1800-luvun alussa maansa pojilleen niin, että vanhin poika Gustaf Wrede sai Villikkalan ja Anjalan kartanot sekä Anjalaa lähellä olevat maat, siis keskisen Anjalan. Nuorin poika Otto Rabbe Wrede sai Värälän sekä Anjalan pohjoisen päädyn maat eli Ummeljokea ynnä muuta, keskuspaikkanaan vuonna 1805 perustettu Takamaan eli Rabbelugnin kartano. Toiseksi nuorin poika Fabian G. Wrede sai Anjalan lounaiset maat, toisin sanoen Muhniemen ynnä muuta keskuspaikkanaan samoihin aikoihin perustettu Muhniemen eli Wredebyn kartano. Näin Anjalan kartanosta irrotettiin Muhniemen pään maat ja Ummeljoen pään maat, ja kartanolle jäi ainoastaan keskinen Anjala.

Wreden hautausmaan hautakammio Anjalassa. Suunnitellut arkkitehti G. T. Chiewitz vuonna 1860.[1]

Vuonna 1830 kuolleella paroni Gustaf Wredellä oli suuri lukumäärä lapsia kahdesta eri avioliitosta. Sukua jatkoi lopulta toisen avioliiton poika. Mutta lapsista vain harvoilla oli mahdollisuus lunastaa muut perilliset ulos ja saada Anjala yksinomistuksensa. Lopulta vuonna 1837 kartano päätyi pois Wrede-suvulta, kun enimmät perilliset myivät osuutensa. Avioliiton kautta kreivi Carl Gustaf Creutz, Pernajan Malminkartanon ja Porlammin herra, oli Wreden ensimmäisestä avioliitosta syntyneen tyttären aviomies ja tämän oikeuksia käyttäen lunasti muita osakkaita.

Valtio osti Anjalan kartanon vuonna 1842 ja lahjoitti sen Suomen kenraalikuvernöörinä toimineelle ruhtinas Aleksandr Menšikoville.[1] Menšikov-suvun mieslinjan sammuttua keisari salli sääntöperinnön alun perin vastaanottaneen ruhtinaan tyttärentyttären pojan, kornetti Ivan Koreišin ottaa nimen Menšikov-Koreiš ja periä Anjalan sääntöperinnön, joka oli alkuperäisissä lahjoitusehdoissa sallittu periytyväksi vain mieslinjaa. Hyötyäkseen taloudellisesti omistuksestaan vähävarainen kornetti hakkautti raskaalla kädellä Anjalan metsiä ja vaati kovin tiukasti päivätyösuoritukset. Toisaalta hänen köyhyytensä ja toisaalta lampuotien vastahankaisuus pakottivat hänet luopumaan kartanosta isoa rahakorvausta vastaan. Kartano tuli valtion haltuun senaatin saatua budjettiin sen lunastamista varten tarvittavat varat ja vahvistaessa 10. tammikuuta 1907 kartanon lunastamissopimuksen.

Anjalan kylän maat jaettiin myöhemmin, mutta kartano jäi valtiolle. Sinne perustettiin vuonna 1954 Anjalan maatalousoppilaitos, jonka uudisrakennukset kohosivat kartanon entisen puutarhan paikalle. Samana vuonna päärakennus luovutettiin muinaistieteelliselle toimikunnalle (myöh. museovirasto), joka perusti sinne vuonna 1957 kartanomuseon.[1] Museon pohjakerroksesta osa oli omistettu Mathilda Wredelle, jolla tosin ei ollut mitään tekemistä Anjalan kartanon kanssa, sillä hän kuului Wredejen Takamaan kartanon sukuhaaraan. Museossa oli myös esillä kuvanveistäjä Carl Henrik Wreden veistoskokoelma.

Kartano oli pitkään Senaatti-kiinteistöjen omaisuutta. Museo suljettiin vuonna 2010. Esineistö siirrettiin pois ja kartano pantiin myyntiin vuonna 2014.[1] Vuonna 2017 se päätyi Regina-säätiön kautta kartanoa aiemmin omistaneelle Wreden suvulle. Vuonna 2019 kartanon vuokraajana oli pitkäaikaisella vuokrasopimuksella Ankkapurha-säätiö, joka kunnostaa kartanoa kulttuurimatkailukäyttöön. Rakennus on nykyään hyvin huonossa kunnossa.[4] Wreden sukua asuu edelleen entisen Anjalankosken alueella, lähinnä Muhniemen ja Rabbelugnin kartanoissa. Lisäksi suvun hautakappeli ja hautausmaa sijaitsevat Anjalassa[1].

Luettelo omistajista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1600-luvulta vuoteen 1837 vapaaherrallisen Wrede-suvun niin sanottu suomalainen haara
  • 1842–1907 ruhtinaallinen Menšikov-suku

Omistajaluettelo (mahdollisesti epätäydellinen):

  • leskirouva, paronitar Gertrud von Ungern (ratsumestari Henrik Wreden leski)
  • ritari, sittemmin paroni Carl Henrik Wrede (edellisen nuorempi poika)
  • eversti, paroni Fabian Wrede (edellisen ainut eloonjäänyt poika)
  • maaherra, paroni Henrik Jakob Wrede (edellisen ensimmäisen avioliiton nuorin poika)
  • yhteisesti: valtaneuvos, kenraalimajuri, paroni Fabian Wrede ja paroni Otto Gustaf Wrede (edellisen vanhempi veli ja velipuoli)
  • yksin: paroni Otto Gustaf Wrede (keskinäisten perintöjärjestelyjen tuloksena edellä mainittu toinen yhteisomistaja, lunastettuaan vaihdolla vanhemman velipuolensa osuuden)
  • paroni Rabbe G. Wrede (edellisen poika), tämän aikana Anjalasta lienee muodostunut perheen pääkartano
  • teollisuudenharjoittaja, paroni Gustaf Wrede (edellisen vanhin poika)
  • Gustaf Wreden perikunta
  • kreivi Carl Gustaf Creutz, Pernajan Malminkartanon herra
  • 1842 Suomen valtio (omistajaksi oston kautta 1842)
  • 1842–1847 senaattori, paroni Otto Vilhelm Klinckowström
  • 1847 Suomen valtio
  • Suomen kenraalikuvernööri, ruhtinas Aleksandr Sergejevitš Menšikov (omistajaksi valtionlahjoituksen kautta)
  • ruhtinas Valdemar Menšikov (edellisen poika)
  • vuoteen 1907 kornetti Ivan Menšikov-Koreiš (edellisen sisaren tyttärenpoika)[5]
  • valtionhallinnon Senaatti-kiinteistöt 2014
  • Wrede-suku uudelleen vuodesta 2017

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Anjalan kartano Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  2. Maailman ja Suomen Suuratlas, sivu 259, WSOY, Instituto Geografico Agostini, Novara, Igda, 1985, ISBN 951-0-12598-9
  3. Georg Haggrén: Ungern, Gertrud von (K 1649) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.5.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  4. Tillaeus, Juulia: Historiallinen kartano rapistui niin pahoin, että terassista meni jalka läpi – nyt se halutaan avata turisteille 11.3.2019. YLE. Viitattu 14.10.2020.
  5. Kaj Dahl & C.J. Gardberg: Suomen kartanoita, s. 99–101. Otava, 1989. ISBN 951-1-10774-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anjalan kartanomuseo, Anjalankoski. Museovirasto. 23.6.2009. Arkistoitu 115.7.2009. Viitattu 17.9.2020.