Alfred Salmela

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alfred Salmela

Aaprami Alfred Salmela (s. 2. maaliskuuta 1897 Räyrinki, Veteli22. joulukuuta 1979 Helsinki) oli koulu- ja nuorisoseuramies. Hän toimi kouluhallituksen kouluneuvoksena 1928–1964, kansanopetusosaston osastopäällikkönä 1937–1964 ja pääjohtajan sijaisena 1943–1964. Suomen Nuorison Liiton puheenjohtajana hän toimi 19511964.[1] Tasavallan presidentti myönsi hänelle professorin arvonimen 30.12.1964.[2]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alfred Salmela syntyi keskipohjalaiseen maanviljelijäperheeseen ja kävi kiertokoulua. Vaikka kylässä oli kansakoulu, hän ei saanut käydä koulua. Tuolloin arveltiin, että koulunkäynti opettaa laiskaksi. Veljensä kanssa säästämiensä kahvilakkorahojen varassa hän pääsi opiskelemaan Ilmajoen kansanopistoon. Suoritettuaan kansa- ja keskikoulun 1914–16 hän siirtyi Lapuan yhteiskouluun, josta hän pääsi ylioppilaaksi 1918.[2]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salmela osallistui sisällissotaan valkoisten puolella, kävi sotavänrikkikoulutuksen keväällä 1918 ja palveli Uudenmaan Rykmentissä vuoden 1919 loppuun saakka. Hän suoritti kansakoulunopettajan tutkinnon Jyväskylän seminaarin hospitanttiluokalla 1919–1920. Tämän jälkeen hän toimi kansakoulunopettajana Karjalankannaksella. Pääosin työnsä ohessa Alfred suoritti fil.kand. ja fil.maist. tutkinnot vuonna 1923.[2]

Ura kouluhallinnossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salmela toimi 19251928 Lapin läänin kansakouluntarkastajana, jonka jälkeen hänet nimitettiin 30-vuotiaana Suomen nuorimpana kouluhallituksen kouluneuvokseksi. Nimitys näin nuorena johtui Lapissa saavutetuista hyvistä tuloksista, mm. oppivelvollisuuden toimeenpanossa. Salmela nimitettiin kansanopetusosaston apulaisosastopäälliköksi 1936, osastopäälliköksi 1938, pääjohtajan sijaiseksi 1943 ja koulutoimenjohtajaksi 1957. Eläkkeelle hän jäi vuoden 1964 lopussa.[2]

Merkittävimmät saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salmelan merkittävimmät saavutukset ovat kunnallinen keskikoulu ja kansalaiskoulu. Oppilaalle ilmainen keskikoulu tuli kokeilumielessä mahdolliseksi jo vuonna 1946. Koulu yleistyi erityisesti vuoden 1957 kansakoululain ansiosta. Muutenkin Salmelan johtaessa kansakoululaitosta luotiin monia sosiaalisia etuuksia, kuten kouluruokailu, ilmaiset koulumatkat, koulukirjastot sekä kouluterveydenhuolto.[2]

Kansalaiskoulu oli kansakoulun jatko-opetuksen perustalle rakennettu koulumuoto, jossa opetettiin käytännöllisiä oppiaineita teoreettisen opetuksen rinnalla. Tämäkin koulumuoto virallistui vuoden 1957 kansakoululain myötä. Vuonna 1962 alkujaan kaksivuotiseen kansalaiskouluun lisättiin kolmas luokka, jolloin Suomeen oli luotu 9-vuotinen kunnallinen koulujärjestelmä. Salmela osallistui myös peruskoulukomitean työhön, mutta jätti eriävän mielipiteen mietintöön, sillä hänen mielestään oppilaalle ei peruskoulujärjestelmässä jätetty riittävästi valinnaisuutta oppiaineiden suhteen. Erityisesti käytännöllisen oppiaineksen vähäisyys oli Salmelasta ongelmallista.[2]

Muu toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salmela toimi aktiivisesti Suomen Nuorison Liitossa ja oli sen esimiehenä 1951-1964. Hän oli myös SNL:n lehden Pyrkijän päätoimittajana 19571964.[2]

Salmela toimi useissa komiteoissa, mm. kansakoulukomitean ja kansakoulun opetussuunnitelmakomiteoiden puheenjohtaja. Kansakoulun Lehden päätoimittajana Salmela oli 19291938. Salmela on julkaissut useita kirjoja kouluhallinnon alalta sekä ollut mukana oppikirjojen laatimisessa.[2]

Oulun yliopiston perustamisessa Salmelalla oli keskeinen rooli. Salmela oli myös käynnistämässä maakuntakorkeakouluja 1960-luvun alkupuolella. Nämä eivät kuitenkaan toteutuneet tuolloin, mutta ovat syntyneet uudestaan 1980-luvun lopulla ammattikorkeakoulujen nimellä.

Salmela oli Eläkeliiton ensimmäinen puheenjohtaja 19701972.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1966, osa 7 p. 980
  2. a b c d e f g h Salmela, Olli: Isä Salmela, ihminen ja koulunuudistaja, s. 14-34, 92-102, 119-121, 194-196. Saarijärvi: OKKA-säätiö, 2010. ISBN 978-952-5508-27-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]