Aleksandr Nikolajevitš Demidoff
Aleksandr Nikolaevitš Lopukhin-Demidoff (24. maaliskuuta 1870 Venäjän keisarikunta - 6. joulukuuta 1937 Viipuri, Suomi) oli venäläistaustainen suomalainen ruhtinas, eversti ja kartanonomistaja.[1][2][3][4]
Perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lopukhin-Demidoff syntyi vauraaseen Demidoffin venäläistaustaiseen aatelissukuun. Hänen isä oli ruhtinas, kenraaliluutnantti Nikolai Demidoff ja äiti Olga Stolypin.[1][3]
Hän avioitui Natalia Naryškinin (3. toukokuuta 1886 Viipuri - 8. lokakuuta 1957 Mikkeli) kanssa vuonna 1904, joka oli keisarillisen hovin kamariherra Dmitri Konstantinovitš Naryškinin ja kreivitär Helene von Tollin tytär. Natalia Naryškin oli sukua Romanovin tsaariperheelle Pietari Suuren äidin kautta. Mikkeliläinen Ollinmäen viinitila nimesi Ruhtinatar-kuohuviinin Natalia Demidoffin mukaan. Anttolanhovin kartanon Ruhtinattaren lounas nimettiin Natalian mukaan vuonna 2007.[5][6][7][8][9][10]
Pariskunta sai kuusi poikaa: Nikolai Alexandrovitš (1904-1995), Alexander Alexandrovitš (1905-1982), Sergei Alexandrovitš (1906-1995), Andrei Alexandrovitš (1908-1911), Georg Alexandrovitš (1914-1968) ja Peter Alexandrovitš (1916-1998). Peter Alexandrovitš muutti nimensä Pekka Tammipuuksi. Kolme vanhinta poikaa lähetettiin opiskelemaan sisäoppilaitoksiin Englantiin.[1]
Aurora Karamzin kuului hänen perhepiriiin, koska Karamzin oli ollut naimisissa hovijahtimestari Paul Demidovin kanssa.[1][11]
Nikolai Alexandrovitš peri ruhtinaan arvonimen, mutta hänellä ei ollut lapsia. Ruhtinaan arvonimi siirtyi Suomessa syntyneelle ja asuneelle Alexander Alexandrovitšin (1905-1982) pojalle Yrjö Onni Johannes Demidoffille (1936–2018) ja myöhemmin Nikolai Alexander Paul Demidoffille (s. 1976), joka on nykyään viides ruhtinas Lopukhin-Demidoff.[1]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lopukhin-Demidoff valmistui kadettikoulusta, jonka jälkeen hänet siirrettiin keisarilliseen tykistökouluun. Hän palveli majurina keisarillisessa husaarirykmentissä. Hän palveli keisarinnan chevalier-kaartissa Carl Gustaf Emil Mannerheimin kanssa. Hän osallistui Venäjän-Japanin sotaan. Hänet ylennettiin everstiksi.[2][6][12]
Lopukhin-Demidoffin suku omisti mittavan maaomaisuuden, huonekalu- ja sokeritehtaita Kiovan kuvernementissä. Suku loi varallisuuden omistamalla asetehtaita ja kaivoksia.[3][12]
Lopukhin-Demidoff pakeni Venäjän vallankumousta Suomeen vuonna 1917. Hän osallistui Suomen sisällisotaan valkoisten puolella. Hänet palkittiin vapaussodan muistomitalilla. Hän erosi armeiijan palveluksesta ja ryhtyi maanviljelijäksi.[1][2]
Hän otti Suomen kansalaisuuden.[3]
Lopukhin-Demidoff osti Etelä-Savossa sijaitsevan Anttolan Anttolanhovin kartanon itselleen vuonna 1917. Hän toi Venäjältä Suomeen turvaan 100 kilpa-ajohevosta, jalorotuisia koiria, kultaa, hopeaa ja perhekalleuksia. Hän rakennutti kartanon uuden päärakennuksen ja suunnitteli kartanosta turvapaikkaa Venäjän keisari, Suomen suuriruhtinas Nikolai II:lle ja tsaariperheelle. Anttolan talonpojat pitivät ruhtinaspariskunnan vieraanvaraisuudesta ja sydämellisyydestä. Lopukhin-Demidoff myi Anttolanhovin vuonna 1920.[1][3][13][10][14][15]
Hän asui Anttolanhovin kartanon lisäksi Viipurin Talin hovissa, Kurikkalassa ja Terijoella. Lopukhin-Demidoffin vaimo Natalia syntyi Talin hovissa. Demidoffit omistivat huvilan Terijoella.[2][3][16][8]
Lopukhin-Demidoff oli taitava metsästäjä ja hän järjesti hulppeita metsästysretkiä. Mannerheim osallistui hänen metsästysretkille.[3]
Hänen viimeiset elinvuodet olivat taloudellisesti haastavaa aikaa, koska rikkaudet katosivat suureellisen elämäntyylin seurauksena. Hän toimi viimeisinä vuosinaan työmiehenä. Työkaverit muistivat hänet vahvana, tarmokkaana ja voimakkaana miehenä, joka suoritti raskaita ruumiillisia töitä.[3]
Lopukhin-Demidoff menehtyi Viipurissa joulukuussa vuonna 1937, koska hän putosi reestä, mikä kuljetti raskasta lastia. Putoamisen seurauksena hän sai kuolettavan iskun päähänsä. Hän menehtyi Viipurin lääninsairaalassa.[1][17]
Ruhtinaan lempinimi oli "Beppo".[3]
Kunnianosoitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h European Demidoff Foundation ВЕК АВРОРЫ. Viitattu 24.9.2024. (venäjä)
- ↑ a b c d 9.12.1937 Svenska Pressen no 284, s. 4 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 24.9.2024.
- ↑ a b c d e f g h i j 12.12.1937 Uusi Aura no 335, s. 12 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 24.9.2024.
- ↑ Russian Prince Dies In Fall Off Wagon; Alexander Lopouchin Demidoff, 68, Had Been Eking Out His Existence in Finland New York Times. 10.12.1937. Viitattu 25.9.2024.
- ↑ Kalevi Salovaara: Ruhtinattaren tarina: ruhtinatar Natalia Lopouchin-Demidovin elämänvaiheita 1886-1957. Mikkeli: K. Salovaara, 1999. ISBN 978-952-91-1685-0 Teoksen verkkoversio (viitattu 24.9.2024).
- ↑ a b Nettihoukka: Happy 1: 84. Ortodoksisen emigrantin tie palatsista sikalaan Happy 1. torstai 29. elokuuta 2013. Viitattu 24.9.2024.
- ↑ ”Ruhtinatar Natalia Lopuhin-Demidoff”. ArtenoMEDIA Oy (käsikirjoitus). 2017-10-07.
- ↑ a b Natalia Dmitrievna Lopuhin-Demidov (Narishkina) geni_family_tree. 29.4.2022. Viitattu 24.9.2024.
- ↑ Anssi Mehtälä: Makuja Mikkelistä | Ollinmäen Viinitila on mikkeliläinen tienraivaaja ja menestyjä – vuonna 1995 aloittaneen marjaviinitilan tuotteet valmistetaan tarkkaan tutkituilla resepteillä paikallisista aineksista Mikkelin Kaupunkilehti. 6.3.2024. Viitattu 24.9.2024.
- ↑ a b ravintolat | Ruhtinattaren pöydässä Helsingin Sanomat. 12.7.2007. Viitattu 24.9.2024.
- ↑ Etusivu kansallisbiografia.fi. Viitattu 24.9.2024.
- ↑ a b Dostojevskin anoppi ja savustettu hanhi by Mikkelin Kaupunki - Issuu issuu.com. 12.2.2013. Viitattu 24.9.2024. (englanniksi)
- ↑ Herrasväen asuinpaikat - Eteläsavon kartanot ja kartanoiksi kutsutut kirjasto.mikkeli.fi. Viitattu 24.9.2024.
- ↑ Nina Lahtinen: Ruhtinasparin muinoin asuttama kartano avaa ovensa Anttolassa – kartanon kahvilassa voi maistella venäläisiä herkkuja ja kuunnella, kummitteleeko ruhtinatar Natalia korkokengillään Itä-Savo. 26.6.2021. Viitattu 24.9.2024.
- ↑ Oma PIHA: Ruoka ja sen tarinat Saimaan yrittäjien houkuttimena Oma PIHA. 22.5.2006. Viitattu 26.9.2024.
- ↑ Terijoki - Ollinpää terijokifi.virtualserver24.nebula.fi. Viitattu 24.9.2024.
- ↑ 12.12.1937 Uusi Aura no 335, s. 12 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 24.9.2024.