Aleksander Pell

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo suomalaisesta upseerista. Salanimeä ”Alexander Pell” käyttäneestä vallankumouksellisesta katso artikkeli Sergei Degajev.

Aleksander Pell (1875 Hämeenlinna14. helmikuuta 1920 Neuvosto-Venäjä[1]) oli suomalainen upseeri. Hän kuului niin sanottuihin tsaarinupseereihin eli suomalaisiin upseereihin, jotka olivat saaneet koulutuksensa ja palvelleet Venäjän keisarillisessa armeijassa. Pell syntyi Hämeenlinnassa, jossa hänen isänsä Aleksander K. Pell palveli upseerina.[2] Ensimmäisen maailmansodan aikana Pell osallistui upseerina itärintaman taisteluihin ja hänet palkittiin ansioistaan Yrjönmiekalla. Sotilasarvoltaan Pell oli majuri.[3]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan alkaessa kapteeni Pell vaikutti Sortavalassa, jossa hänen johdollaan riisuttiin kaupungin venäläiset sotilaat aseista. Hieman myöhemmin hän osallistui myös Värtsilän taisteluun. Helmikuun alussa Pell toimi Sortavalan suojeluskunnan päällikkönä Antrean rintaman taisteluissa Ahvolassa. Kuun lopulla valkoisten tekemä hyökkäys epäonnistui, ja 24. helmikuuta Pell määräsi kaikki Ahvolan joukot vetäytymään Antreaan. Lopulta hänet saatiin perumaan käskynsä, mutta valkoisen armeijan ylipäällikkö C. G. E. Mannerheim siirsi Pellin sivuun tehtävistään ja lähetti hänet komppanianpäälliköksi vähemmän tärkeälle Satakunnan rintamalle. Hyökkäyksen epäonnistuminen laitettiin Pellin syyksi, mutta mahdollisesti Karjalan ryhmän komentaja Aarne Sihvo ja ratsumestari Oskar Kuula olivat tehneet Pellistä syntipukin, saadakseen hänet pois rintamalta.[3] Satakunnan rintamalla Pell onnistui kuitenkin ylenemään majuriksi ja pataljoonankomentajaksi.[3] Hän johti muun muassa maaliskuun lopussa Mannanmäen taistelun jälkeen tehtyä Kyröskosken paperitehtaan valtausta yhdessä majuri Walter von Gerichin kanssa.[4]

Arkangelin rintamalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan päätyttyä Suomen uusissa puolustusvoimissa taustansa takia syrjitty Pell värväytyi usean muun tsaarinupseerin tavoin vapaaehtoiseksi Venäjän sisällissotaan valkoisen armeijan joukkoihin. Kesäkuussa 1919 Pell matkusti Arkangelin rintamalle, jossa hänet määrättiin 7. Pohjois-Venäjän tarkka-ampujarykmentin pataljoonankomentajaksi. Valkoisten rintaman romahtaessa pataljoona joutui 14. helmikuuta 1920 bolševikkien saartamaksi, ja sen miehet ryhtyivät kapinoimaan. Pellin kerrottiin tämän jälkeen ampuneen itsensä joukkojensa edessä.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pell, Aleksander 5.3.2002. Suomen sotasurmat 1914-1922. Viitattu 6.12.2016.
  2. Pell, Nikolai Helsingin yliopiston Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Viitattu 6.12.2016.
  3. a b c Harjula, Mirko: Ryssänupseerit, s. 291. Helsinki: Books on Demand, 2014. ISBN 978-952-28614-2-9.
  4. Korjus, Olli: Kuusi kuolemaantuomittua, s. 69. Jyväskylä: Atena Kustannus, 2014. ISBN 978-952-30002-4-7.
  5. Hoppu, Tuomas: ”Maailmansodan rintamilta Venäjän sisällissotaan: Venäjän palveluksessa olleiden suomalaisten aktiivi- ja reserviupseerien tappiot 1914–22”, Suomalaiset ensimmäisessä maailmansodassa, s. 22. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2004. ISBN 952-53544-8-2. Teoksen verkkoversio.
Tämä sotilaaseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.