Albert Gallatin
| Albert Gallatin | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. tammikuuta 1761 Geneve, Geneven tasavalta |
| Kuollut | 12. elokuuta 1849 (88 vuotta) Astoria (nykyään osa New York Citya), New York, Yhdysvallat |
| Muut tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
Abraham Alfonse Albert Gallatin (29. tammikuuta 1761 Geneve, Geneven tasavalta – 12. elokuuta 1849 Astoria (nykyään osa New York Citya), New York, Yhdysvallat) oli geneveläissyntyinen (sveitsiläinen) yhdysvaltalainen valtiomies. Hän oli Yhdysvaltain neljäs valtiovarainministeri 1801–1814 ja oli demokraattis-republikaanisen puolueen johtomiehiä. Hän oli myös keskeisessä asemassa vuoden 1812 sodan rauhanneuvotteluissa.[1][2]
Gallatin muistetaan myös yhtenä New Yorkin yliopiston perustajista.[3]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gallatin oli vanha savoijilainen aatelissuku, joka siirtyi Geneveen vuonna 1510 Calvinin puolelle ja hallitsi muutaman muun suvun kanssa Genevea. Suku lähetti monia jäseniään ulkomaisten ruhtinaiden palvelukseen. Albert Gallatinin isä kuoli vuonna 1765, äiti viisi vuotta myöhemmin ja ainoa sisar vuonna 1777. Hänen isovanhempansa, suuri joukko lähisukulaisia ja Catherine Pictet, hänen äitinsä läheinen ystävä, huolehtivat Albertista hänen lapsuutensa ajan. Hän kävi Geneven kouluja ja valmistui Geneven akatemiasta vuonna 1779. Hänen isoäitinsä toivoi, että hän astuisi Hessenin maakreivin armeijaan, mutta hän kieltäytyi palvelemasta "tyrannia", ja vuotta myöhemmin hän lähti Yhdysvaltoihin tyytymättömänä vallitsevaan poliittiseen järjestykseen ja Rousseaun kirjoitusten innoittamana. Heinäkuussa 1780 Gallatin ja hänen ystävänsä Henri Serre saapuivat Massachusettsiin. He ryhtyivät heti liikemiehiksi, mutta epäonnistuivat liiketoimissaan, viettivät talven Mainen erämaassa ja palasivat Bostoniin varattomina. Gallatin yritti ansaita elantonsa opettamalla ranskaa Harvard Collegessa ja ryhtyi sitten maakeinotteluun Pennsylvanian ja Virginian rajaseudulla. Vuonna 1789 hän meni naimisiin Sophie Allègren kanssa, mutta vain muutaman kuukauden avioliiton jälkeen hänen vaimonsa kuoli. Gallatin lähti sitten politiikkaan ja oli yksi anti-federalistisen puolueen (myöhemmin republikaanipuolueen) perustajista. Hän oli Pennsylvanian perustuslakikokouksen jäsen vuosina 1789–1790 ja Pennsylvanian edustajainhuoneen jäsen vuosina 1790, 1791 ja 1792. Hän saavutti vaikutusvaltaa älykkyytensä ja ahkeruutensa ansiosta nopeasti, vaikka hän oli syntyperältään ulkomaalainen ja ei osannut puhua englantia sujuvasti. Vuonna 1793 hänet valittiin Yhdysvaltain senaattiin Pennsylvanian edustajana molempien poliittisten puolueiden äänin.[1][2]
Senaatin vakaumukselliset federalistit, jotka olivat alkaneet vetää puoluerajoja melko jyrkästi, pitivät Gallatin läsnäoloa vastenmielisenä. Hänen paikkansa kiistettiin hänen kansalaisuutensa kestoon liittyvän teknisen virheen vuoksi, ja helmikuussa 1794, lähes kolme kuukautta istunnon alkamisen jälkeen, senaatti kumosi valinnan ja lähetti hänet takaisin Pennsylvaniaan. Gallatinilla oli johtava rooli Länsi-Pennsylvanian "viskikapinassa". Kun laillinen vastarinta alkoholijuomien valmisteveroa kohtaan kehittyi kapinaksi, Gallatin teki parhaansa estääkseen avoimen sodan. Hän rauhoitteli tehokkaasti kiihtymystä, ja kun kuukautta myöhemmin liittovaltion joukot alkoivat siirtyä alueelle, kapina kaatui ilman verenvuodatusta. Hänet valittiin sitten Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen, ja hän astui virkaansa joulukuussa 1795.[1][2]
Siellä hän nousi republikaanien johtopaikalle ja hänestä tuli federalistien vaarallisin vastustaja. Puolueen periaatteeksi oli tullut Ranskan viha, ja he saivat Gallatinista vihollisen, joka oli heille sekä alkuperältään että mielipiteiltään erityisen vastenmielinen. Gallatin perusti edustajainhuoneen valtiovarainvaliokunnan, josta myöhemmin kehittyi vaikutusvaltainen Ways and Means Committee. Vuosina 1797–1798 hän auttoi vähentämään federalistien tukemia menoja, joilla pyrittiin edistämään vihollisuuksia Ranskaa vastaan. Kongressin federalistit tuomitsivat hänet katkerasti, ja kun ulkomaalais- ja kapinalaki hyväksyttiin vuonna 1798, Thomas Jefferson uskoi, että sen todellisena tarkoituksena oli pakottaa Gallatin pois virastaan. Republikaanit voittivat vuoden 1800 vaalit. Kun Jeffersonista tuli presidentti vuonna 1801, James Madisonista tuli ulkoministeri ja Albert Gallatinista valtiovarainministeri. Gallatin hoiti valtiontaloutta 12 vuotta taitavasti, korosti hallinnon virtaviivaistamista ja julkisen velan vähentämistä. Huolimatta suurista laivastomenoista ja Louisianan ostosta vuonna 1803 hän onnistui vähentämään julkista velkaa.[1][2]
Kesäkuussa 1812 kongressi Madisonin suosituksesta julisti sodan Englantia vastaan. Gallatin vastusti sotaa ja sen kohtuuttomia menoja, ja uskoi molempien olevan kohtalokkaita Amerikan hyvinvoinnille ja edistykselle. Hän tarttui innokkaasti Venäjän tarjoamaan välitystoimintaan ja purjehti toukokuussa 1813 Eurooppaan luopumatta valtiovarainministeriöstä. Iso-Britannia kieltäytyi neuvottelemasta Venäjän välityksellä, mutta ilmaisi halukkuutensa jatkaa suoria neuvotteluja, ja maiden edustajat tapasivat lopulta Gentissä elokuussa 1814. Keskusteluissa Gallatin oli keskeisessä asemassa ja loi maineen diplomaattina. Hänen suurimpana vaikeutenaan oli hillitä kollegoitaan, erityisesti Henry Clayta ja John Quincy Adamsia. Euroopassa ollessaan Gallatin nimitettiin lähettilääksi Ranskaan vuosiksi 1816–1823. Kesäkuussa 1823 hän palasi Yhdysvaltoihin, jossa hän joutui heti mukaan tuolloin käynnissä olleeseen katkeraan kamppailuun presidentinvaalista. Hänen suosikkiehdokkaansa oli hänen henkilökohtainen ystävänsä William H. Crawford, jota hän piti Jeffersonin vanhojen periaatteiden todellisena perillisenä ja edustajana. Hän suostui toukokuussa 1824 asettumaan ehdolle Crawfordin varapresidenttiehdokkaaksi, mutta Martin Van Buren esitti, että kakkosehdokkaan ulkomaalainen alkuperä heikensi vaalimenestystä, ja lokakuussa Gallatin vetäytyi kisasta. Toimittuaan lyhyen aikaa Isossa-Britanniassa lähettiläänä vuosina 1826–1827 hän ryhtyi New Yorkin National Bankin (myöhemmin Gallatin-pankin) johtajaksi. Hän myös tutki Pohjois-Amerikan intiaaniheimoja ja perusti New Yorkissa Amerikan etnologisen seuran vuonna 1842.[1][2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Albert Gallatin Encyclopedia Britannica. 2023. Viitattu 3.12.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Albert Gallatin Encyclopedia Britannica. 1911. Viitattu 3.12.2023. (englanniksi)
- ↑ A Brief History of New York University New York University. Viitattu 16.4.2024. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Albert Gallatin Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
