Al-Mansur Ibn Abi Aamir

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee al-Mansur Ibn Abi Aamiria, al-Andalusin hallitsijaa 900-luvun lopulla ja 1000-luvun alussa. Muita al-Mansur -nimisiä henkilöitä on lueteltu erillisellä täsmennyssivulla.
Al-Mansorin patsas Calatañazorissa Espanjassa.

Abu Aamir Muhammad Ibn Abdullah Ibn Abi Aamir, Al-Hajib Al-Mansur arab.:أبو عامر محمد بن عبد الله بن أبي عامر الحاجب المنصور (noin 938-1002[1]), tavallisesti Al-Manzur t. Almanzor, suom. 'Voittoisa', oli 900-luvun lopulla ja 1000-luvun ensimmäisinä vuosina muslimivaltio Al-Andalusin tosiasiallinen hallitsija. Hänen aikanaan maurien valta oli Iberian niemimaalla suurimmillaan.[1]

Syntyperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Almanzorin alkuperäinen nimi oli Muhammad Ibn Abi Aamir. Hän syntyi ylhäiseen algercirasilaiseen arabiperheeseen.[1] Hän saapui Córdoban hoviin lain ja kirjallisuuden opiskelijana. Hänestä tuli prinssi Hisham II:n tilanhoitaja.

Muutamassa vuodessa Almanzor juonitteli itsensä vaatimattomasta tehtävästään vaikutusvaltaisiin tehtäviin eliminoiden matkan varrella poliittiset kilpailijansa. Kun kalifi al-Hakam II kuoli vuonna 976, Ibn Abi Aamir auttoi 12-vuotiasta Hisham II:ta nousemaan valtaistuimelle. Al-Mansurilla oli myös paljon vaikutusvaltaa nuoren Hisham II:n äitiin Subhiin. Kaksi vuotta myöhemmin al-Mansurista tuli hajib (vastasi al-Andalusissa Lähi-idän suurvisiirin arvoa). Seuraavien kolmen vuoden aikana hän vakiinnutti valtansa rakennuttamalla itselleen palatsin Córdoban reunamille al-Madina az-Zahiraan, ja samaan aikaan eristämällä nuoren kalifin, josta tuli käytännössä katsoen Medina Azaharan vanki.

Häikäilemätön johtaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Córdoban kalifaatti al-Mansurin vallan huipulla noin vuonna 1000.

Palatessaan vuonna 981 Córdobaan Torrevicenten taistelusta, jossa hän murskasi viimeisen kilpailijansa (ja anoppinsa, Ghalib al-Nasirin, hän otti itselleen nimen 'al-Mansur bi-llah, Jumalan armosta voitokas. Kristityssä Euroopassa häntä kutsuttiin Almanzoriksi.

Almanzorin ote vallasta al-Andalusissa oli rajaton. Hän omisti itsensä sotilaskampanjoille niemimaan kristittyjä valtioita vastaab. Hän järjesti ja oli mukana 57 sotaretkellä, joista hänen joukkonsa voittivat kaikki. Sotaretkien järjestämiseksi hän tuotti maahan berberipalkkasotilaita, mikä järkytti tuon ajan poliittista järjestystä.

Vaikka Almanzor kävi taisteluja pääasiassa Leónin ja Kastilian kuningaskuntia vastaan, vuonna 985 hän hävitti Barcelonan[1] ja vuonna 997 Santiago de Compostelan[1] Galiciassa, missä sijaitsee perimätiedon mukaan apostoli Jaakobin hauta. Hänen säälimättömät hyökkäyksensä katolisia vastaan saivat paavi Leo XII:n laatimaan myöhemmin bullan Deus Omnipotens (1884), joka koski pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreittiä. Hän kirjoitti Almanzorin Santiagon-valloituksesta näin:

»Valloituksen aikana he tuhosivat monia kaupunkeja. Almanzor tiesi pyhän Jaakobin hautakammioon liittyvän uskonnollisen merkityksen, ja ajatteli että mikäli hän onnistuisi tuohamaan haudan, hän hallitsisi espanjalaisten hartainta paikkaa, sillä temppeli oli espanjalaisen uskon kulmakivi. Ja niin hän lähetti joukkojensa päälliköt marssimaan suoraan Compostelaan, ohjeinaan hyökätä kaupunkiin, ja tuhota temppeli sekä kaikki pyhät esineet jotka tulisivat heitä vastaan.

Mutta Jumala pysäytti tulipalon, joka oli sytytetty pappilan sisäänkäynnille ja joka jo levisi hautakammiossa, ja aiheutti Almanzorille ja hänen joukoilleen hirvittäviä kärsimyksiä, mikä pakotti heidät vetäytymään Compostelasta. Melkein kaikki maurit kuolivat Almanzorin äkillisen kuoleman jälkeen. Kaikki tämä tapahtui kun tulipalon tuhkat olivat vielä ympäri hautaholvia todistuksena vihollisen julmuudesta, mutta samalla myös merkkinä Jumalan varjeluksesta.»

Al-Mansur kävi useita sotaretkiä myös Navarran kuningaskuntaa vastaan, joista yksi oli hänen pisin sotaretkensä, jonka aikana hän voitti kastilialaisen armeijan Cerveran taistelussa.

Almanzor nai Navarran kuninkaan Sancho II:n tyttären Abdan, joka synnytti hänelle pojan, Abd-al Rahmanin, joka tunnettiin yleisesti nimellä Sanchuelo (Pikku Sancho, arabiaksi Shanjoul).[1]

Almanzorin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Almanzorin pohjoisessa saamansa voitot saivat aikaan niemimaan kristittyjen hallitsijoiden liittymisen häntä vastaan n. vuonna 1000. Al-Mansuria seurasi hänen poikansa Abd al-Malik al-Muzaffar, joka jatkoi Al-Andalusin hallitsemista hajibina kuolemaansa asti vuonna 1008.[1]

Abd al-Malikin jälkeen valtaan siirtyi hänen velipuolensa Abd al-Rahman Sanchuelo. Hän yritti kuitenkin kaapata kalifaatin itselleen Hishamilta, sillä al-Mansur oli käytännössä katsoen riistänyt kalifilta lähes kaiken vallan. Se johti maan sisällissotaan, ja kalifaatti hajosi pieniin kilpaileviin taifa-valtakuntiin. Hajoaminen koitui muslimi-Iberian kohtaloksi, sillä kristityt kuningaskunnat pystyivät valloittamaan itsenäiset taifat yksi kerrallaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Al-Andalus. 10th Century. Al-Mansur., Spain then and now, vitattu 20.7.2019