Abraham Poppius

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Abraham Poppius (30. lokakuuta 1793 Juva19. kesäkuuta 1866 Juva) oli suomalainen runoilija ja pappi. Hän oli varhaisimpia suomeksi kirjoittaneita lyyrikoita ja varhainen kansanrunouden kerääjä.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abraham Poppius syntyi Juvalla 1793. Vanhemmat olivat luutnantti Johan Poppius ja Katarina Elisabet o.s. Cygnaeus, sotatuomarin tytär.

Abraham Poppius opiskeli Kuopion triviaalikoulussa vuoden ja siirtyi sitten Porvoon lukioon. Hän suoritti ylioppilastutkinnon Turussa ja aloitti opinnot Turun akatemiassa 1813. Opiskelun ohessa hän innostui sepittämään itse runoja suomeksi ja keräämään myös kansanrunoutta ja sananlaskuja kotiseudultaan. Poppius kuului Turun romantiikan vaikuttajiin.

Vuonna 1817 Poppius siirtyi jatkamaan opintojaan Uppsalan yliopistoon, jossa hän ystävystyi samaan aikaan siellä opiskelevan Carl Axel Gottlundin kanssa. Vaikka molemmat olivat Savosta kotoisin, Poppius ei Gottlundin tavoin innostunut käyttämään Savon murretta kirjakielenä. Poppiuksen 1818 ilmestynyt väitöskirja De reciproca conjugationum forma in lingua fennica (’Suomen kielen reflektiivisistä verbimuodoista’) toi esiin suomen kielen ominaisuuksia[1], ja seuraavana vuonna auttoi saksalaista H. R. Schröteriä teoksen Finnische Runen. Se sisälsi suomalaisia kansanrunoja suomeksi ja saksaksi.

Poppius vihittiin papiksi 1823, ja hän sai papinviran Tukholman suomalaisesta seurakunnasta. Poppius suunnitteli yhdessä Anders Johan Sjögrenin kanssa Venäjälle suuntautuvaa tutkimusmatkaa, mutta hanke peruuntui rahoituksen puuttumisen vuoksi. Niinpä Poppius palasi takaisin Suomeen 1825]saatuaan vankilapapin viran Viipurista. Vuonna 1833 Poppius siirtyi synnyinseudulleen Juvalle kappalaiseksi. Siellä hän meni vielä varsin iäkkäänä naimisiin leskeksi jääneen Wilhelmina Rytkösen (o.s. Felin) kanssa 1861. Myöhemmin Poppius kannusti ja tuki Wilhelminan poikaa Aron Johania hänen opiskeluissaan.

Kirjallinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset omat runonsa Poppius julkaisi Adolf Ivar Arwidssonin toimittamassa Oskyldigt Ingenting -lehdessä. Muutama runo ilmestyi myös Mnemosynessä. Arwidssonin kaltaiset suomenmieliset kiittivät hänen runojaan, mutta pääasiassa ruotsinkielinen lukijakunta ei suuremmin niistä innostunut. Kun suomenkielisiä lehtiä alkoi syntyä, Poppius lähetti runoja myös Sanan Saattajaan Wiipurista, Maamiehen Ystävään, Kanavaan ja Suomettareen. Hänen runojaan ovat mm. ”Laurin saalis”, ”Perhosen synty”, ”Punnittu Amor” ja ”Varpunen”.

Pappeudestaan huolimatta Poppius ei kirjoittanut juurikaan hengellisiä runoja vaan pysyi maallisemmissa aiheissa. Runoissa on selviä kansanrunoudesta saatuja vaikutteita ja suomalaista runomittaa, mutta myös Ruotsissa vahvana ollut fosforistinen koulukunta vaikutti häneen ja Poppiuksen runoissa on myös antiikin vaikutusta. Runojen aiheet on otettu usein luonnosta ja kansanelämästä, joskin myöhemmin mukaan tulee myös kansallista aineista.

Omien runojensa ohessa Poppius oli perustamassa Sanan Saattaja Wiipurista -nimistä sanomalehteä 1833. Hän suomensi Heinrich Zschokken opettavaisen kertomuksen Viina-myrkystä surullinen tarina, joka ilmestyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamana 1844.[1] Poppius kokeili 1850-luvulla kirjoittaa näytelmää, mutta se ei valmistunut. Hänen muita keskeneräisiä hankkeitaan olivat Robinson Crusoe -tyyppinen tarina miehestä, joka muuttaa yksin Saimaan autiolle saarelle paetakseen Kaarle-herttuan vihaa, ja eri lähteistä kerätty Juvan pitäjän historia.

Poppius välitti sanastoa savon murteesta kirjakieleen. Poppiuksen välittämiksi on katsottu sanat aamupäivä, henkitorvi, jyrkänne, keräillä, konstikas, maatiainen, pohjoinen, puistikko, soveltua ja viihdyke. Hänen itse kehittelemiään ilmauksia ovat kaikkeus, maantieto, laulukeino (runous), soittokeino (säveltaide), kansaisuus (kansallisuus) ja aikasana (teonsana, verbi).[1]

Viimeisinä vuosina Poppius kokosi ja paranteli runojaan julkaistakseen ne yhtenä teoksena. Hän kuoli kuitenkin kesken työn 1866. Poppiuksen runot ilmestyivät vihdoin 1870 Savo-karjalaisen osakunnan julkaisemina Koitar-albumin ensimmäisessä osassa.[2] Vaikka Poppius mainitaan usein kirjallisuushistorioissa varhaisena suomenkielisenä lyyrikkona, hän on muuten melko unohdettu.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omat teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • De reciproca conjugationum forma in lingua Fennica (1818)
  • Koitar 1 (postuumisti ilmestynyt, myös muiden kirjoituksia; SKS 1870)

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Zschokke, Heinrich: Viina-myrkystä surullinen tarina (SKS 1844)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Lauri Hakulinen: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 444–445. 4.painos. Helsinki: Otava, 1979. ISBN 951-1-04680-2.
  2. Aaprahami Poppiuksen Runoelmat. Koitar : Savo-karjalaisen osakunnan albumi, 01.01.1870, nro 1, s. 131-136. Kansalliskirjasto Viitattu 01.07.2015.


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]