A. E. Forsman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

August Emil Forsman (21. toukokuuta 1891 Pietarsaari1934 Leningrad)[1] oli suomalainen toimittaja. Hän vaikutti suomenruotsalaisissa sosialidemokraateissa jo 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, kunnes siirtyi sisällissodan jälkeen kommunistiseen liikkeeseen. Forsman oli poliittisen toimintansa vuoksi vankilassa vuosina 1922–1926.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietarsaaressa syntyneen Forsmanin vanhemmat olivat Yli-Purmosta kotoisin ollut maanviljelijä Niklas Forsman (1863–1906) ja Johanna Andersdotter (1850–1920). Forsman työskenteli Vaasassa kirjaltajana ja liittyi jo nuorena Vaasan ruotsalaiseen työväenyhdistykseen. Hän oli kaupungissa ilmestyneen Österbottens Folkbladin vastaava päätoimittaja vuodesta 1908 lähtien niin sanottuna linnatoimittajana.[2] Tehtävässään Forsman sai syytteen majesteettirikoksesta, jonka Vaasan hovioikeus hylkäsi keväällä 1916.[3]

Tammikuussa 1918 Forsman nimitettiin sosialidemokraattien valitseman kunnallisasiain toimikunnan jäseneksi suomenruotsalaisten sosialidemokraattien edustajana.[4] Sisällissodan aikana hän oli kansanvaltuuskunnan julkaiseman ruotsinkielisen tiedotuslehden Finlands Folkkommissariats Notisbladin päätoimittaja.[5] Viipurin taistelun yhteydessä Forsman jäi valkoisten vangiksi ja joutui Sortavalan vankileirille.[6]

Armahduksensa jälkeen Forsman oli marraskuussa 1919 perustamassa kustannusyhtiötä joka ryhtyi julkaisemaan Österbottens Folkbladin seuraajaksi perustettua Folkbladetia.[7] Hän oli lehden päätoimittaja vuosina 1921–1922 ja työskenteli myös kommunistisen SSTP:n julkaiseman Suomen Työmiehen toimittajana Helsingissä.[5] Tammikuussa 1922 Forsman vangittiin yhdessä muun muassa Arvo ”Poika” Tuomisen ja Hannes Mäkisen kanssa, kun puolueen sanomalehdet olivat julkaisseet heimosotia vastustaneen ”rauhanjulistuksen”.[8] Heinäkuussa 1922 Turun hovioikeus tuomitsi Forsmanin muun muassa valtiopetoksen valmistelusta 4 vuoden ja 3 kuukauden kuritushuonerangaistukseen. Samassa yhteydessä tuomittiin myös kuusi muuta SSTP:n jäsentä.[9] Forsman suoritti rangaistuksensa Tammisaaren pakkotyölaitoksessa, josta hän vapautui keväällä 1926.[10]

Vuosikymmenen lopussa Forsman kuului muun muassa kommunistien johtaman Suomen Ammattijärjestön toimeenpanevaan komiteaan sekä Elannon edustajistoon.[11][12] 1930-luvun alussa Forsman muutti Neuvostoliittoon, jossa hän kuoli vaikeaan sairauteen vuonna 1934.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Forsman August 1932–1934 (1650) Digitaaliarkisto. Kansallisarkisto. Viitattu 18.12.2020.
  2. Tommila, Päiviö ym.: Suomen lehdistön historia 7 : hakuteos Savonlinna – Övermarks Tidning, s. 323. Kuopio: Kustannuskiila, 1988. ISBN 951-657-241-3.
  3. Vaasasta. Kumottu kanne majesteettirikoksesta. Vaasa, 23.5.1916, nro 58, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 18.12.2020.
  4. Sos.-dem. Puolueen Kunnallisasian toimisto. Työmies, 17.1.1918, nro 15, s. 4. Kansalliskirjasto Viitattu 18.12.2020.
  5. a b Kaarna, Väinö ; Winter, Kaarina (toim.): Suomen sanomalehdistön bibliografia 1771–1963, s. 12, 16, 17. Helsinki: Helsingin yliopiston kirjasto, 1963. Teoksen verkkoversio (PDF).
  6. Forsman, August Emil Sotavankilaitoksen arkisto. Kansallisarkisto. Viitattu 18.12.2020.
  7. Socialistpressen. Vasabladet, 25.11.1919, nro 271, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 18.12.2020. (ruotsiksi)
  8. Kommunistijohtajat syytteeseen maanpetoksesta. Helsingin Sanomat, 27.1.1922, nro 26, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 18.12.2020.
  9. Rauhan puolustajat tuomittu. Työväen Lehti, 11.7.1922, nro 1, s. 1–2. Kansalliskirjasto Viitattu 18.12.2020.
  10. Tammisaaren kurjalasta vapautuneita. Työn Ääni, 26.3.1926, nro 35, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 18.12.2020.
  11. Tiedonantaja lakkautettu. Uusi Aika, 31.12.1929, nro 154, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 18.12.2020.
  12. Elannon edustajavaalien tulokset. Helsingin Sanomat, 11.1.1927, nro 10, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 18.12.2020.
  13. Londen, Magnus: Inbördeskriget / Veckobulletin 12 Inbördeskriget dag för dag i sexton veckor. 2018. Hufvudstadsbladet. Viitattu 18.12.2020. (ruotsiksi)