Suomen Työmies (1920–1923)
Suomen Työmies (vuonna 1921 myös Suomen Työläinen) oli Helsingissä vuosina 1920–1923 ilmestynyt Suomen sosialistisen työväenpuolueen sanomalehti.[1]
Suomen Työmies oli SSTP:n ensimmäinen itsenäinen lehtihanke. Se ilmestyi kuudesti viikossa. Päätoimittajina työskentelivät Arvo Tuominen (1920), Emil Tuomi (1921), Eero Meriluoto (1921), Johannes Forsman (1921 ja 1922), Viljo Kainulainen (1921), Pekka Pirskanen (1922), Voitto M. Jalava (1922) ja Ville Harinen (1922–1923).[1]
Puolueen pää-äänenkannattajana toiminut lehti lakkautettiin määräajaksi syksyllä 1921, jolloin sen tilalla ilmestyi Uudenmaan piirin äänenkannattajana esiintynyt Suomen Työläinen. Vuoden 1922 alussa Suomen Työmiestä julkaissut Osakeyhtiö Työ hankki oman kirjapainon Amerikan suomalaisen sosialistijärjestön lahjoittaman ”miljoonan markan rahaston” turvin. Viranomaiset lakkauttivat lehden pysyvästi elokuussa 1923.[1] Syyskuussa 1923 Työmiehen seuraajaksi perustettiin Työväenjärjestöjen Tiedonantaja.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Suomen lehdistön historia 7: Hakuteos Savonlinna – Övermarks Tidning, s. 66. Kuopio: Kustannuskiila, 1988. ISBN 951-657-241-3.