Álvaro Uribe

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Álvaro Uribe Vélez)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Álvaro Uribe
Kolumbian 31. presidentti
7. elokuuta 2002 – 7. elokuuta 2010
Varapresidentti Francisco Santos Calderón
Edeltäjä Andrés Pastrana
Seuraaja Juan Manuel Santos
Henkilötiedot
Syntynyt4. heinäkuuta 1952 (ikä 71)
Medellín, Antioquia, Kolumbia
Puoliso Lina Moreno de Uribe
Tiedot
Puolue Liberaalit (1977-2002)
Primero Colombia (2002-2010)
Partido Social de Unidad Nacional (2011-)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
alvarouribevelez.com.co

Álvaro Uribe Vélez (s. 4. heinäkuuta 1952 Medellín) on kolumbialainen poliitikko ja maansa 58. presidentti. Hänet valittiin presidentiksi ensimmäistä kertaa vuonna 2002, jolloin hän seurasi virassa Andrés Pastrana Arangoa. Toiselle kaudelle hänet valittiin 28. toukokuuta 2006. Uriben presidenttikausi päättyi 7. elokuuta 2010 kun Juan Manuel Santos astui virkaan.

Uribea on kuvailtu kovan linjan oikeistolaiseksi suhtautumisessaan maan vasemmistolaisiin FARC- ja ELN-sissijärjestöihin ja talouspolitiikaltaan uusliberaaliksi. Hän on myös yksi vahvimpia Yhdysvaltain läsnäolon tukijoita Etelä-Amerikassa. Uriben toisen presidenttikauden laillisuus tuli kyseenalaiseksi, kun korkein oikeus kyseenalaisti sen mahdollistaneen perustuslainmuutoksen laillisuuden lahjonnan vuoksi.[1][2] Uribe toimii nykyisin senaattorina.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uriben isä oli maanomistaja ja karjatilallinen ja äiti virkamies. Hän on vanhin viidestä lapsesta. Uribe opiskeli oikeustiedettä Antioquian yliopistossa, jossa hän suoritti lakitutkinnon 1977 ja jossa hän liittyi liberaalipuolueen (Partido Liberal Colombiano, PLC) nuorisojärjestöön. Vuodet 1977–1978 hän työskenteli työvoimaministeriössä Alfonso López Michelsenin presidenttikaudella. Vuonna 1980 presidentti Julio César Turbay Ayala nimitti hänet siviili-ilmailun johtoon.

Álvaro Uribe Vélez avioitui vuonna 1980 Line Morenon kanssa. Heillä on kaksi lasta, Tomás ja Jerómino. Vuonna 1982 hänestä tuli Medellínin pormestari muutamaksi kuukaudeksi. Hänen isänsä surmattiin 1983 FARC:in (Fuerzas Armadas Revolucionarias de Colombia – Ejército del Pueblo) sissien kaappausyrityksessä,[3] jonka jälkeen Uribe hankkiutui eroon maaomaisuudesta ja keskittyi poliittiseen uraansa. Vuodet 1984–1986 hän oli Medellínin valtuustossa ja tuli 1986 valituksi senaattiin ja uudelleen 1990. Vuonna 1993 Uribe suoritti tutkinnon taloustieteissä Harvardin yliopistossa erikoistuen hallintoon. Vuodet 1998–2000 hän oli tutkijana Oxfordin yliopistossa Englannissa.

Uribe valittiin Antioquian departementin kuvernööriksi 1995–1997 kaudelle. Hän toteutti kommunitarismista mallia, joka karsi byrokratiaa ja loi uusia koulutuspaikkoja ja toi 1,2 miljoonaa ihmistä terveydenhuollon piiriin. Hän tuki puolustusministeriön CONVIVIR-ohjelmaa, joka perustui naapurustovahteihin ja vähensi tilastojen mukaan 60 % kidnappauksia. Ohjelmasta tuli nopeasti kyseenalainen, kun joukkoihin liittyivät tunnetut paramilitaarit, jotka uhkailivat sissien tukijoita tai joukkojen jäsenyydestä kieltäytyneitä. Marraskuussa 1997 korkein oikeus kielsi joukoilta sotilasaseet, ja osa niistä lopetettiin, mutta jotkut entisistä jäsenistä liittyivät puolisotilaallisiin ryhmiin kuten AUC (Autodefensas Unidas de Colombia).

Presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uribe palasi Kolumbiaan vietettyään sapattia Oxfordissa ja ryhtyi kampanjoimaan tullakseen valituksi vuoden 2002 presidentinvaaleissa. Hänen kannatuksen oli vuotta ennen vaaleja vain 2 %, mutta tilanne alkoi muuttua kun rauhanprosessi kariutui. Uriben kampanja keskittyi taistelun jatkamiseen sisseja vastaan, valtiohallinnon menojen leikkaamiseen, korruption vastustamiseen ja ehdotukseen ratkaista maan ongelmia kansanäänestyksillä. Uribe sai ensimmäisellä kierroksella 26. toukokuuta 2002 53 % äänistä ja valittiin suoraan presidentiksi. Uribea syytettiin vaalikampanjan aikana yhteyksistä pahamaineisen Pablo Escobarin Medellínin huumekartelliin ja puolisotilaallisten joukkojen sympatioista. Vaalista on myöhemmin paljastunut epäselvyyksiä ja Uriben väitetään saaneen paramilitaarien tuella 300 000 ylimääräistä ääntä Magdalenan departementissa.[4]

Hän hylkäsi rauhantunnustelut, joten sissit ja huumekartellit päättivät tehdä hänen toimensa vaikeaksi. Huhtikuussa 2002 häntä vastaan tehtiin pommi-isku Barranquillassa kampanjamatkalla.[3] Elokuun 2002 virkaanastujaiset Bogotássa keskeytti kranaatinheitinisku, joka surmasi 20 ihmistä.[5] Uriben kannatus on pysynyt korkealla etenkin hyvin toimeentulevien parissa vuosien 2002–2006 presidenttiyden ajan. Häntä on kiitetty FARC- ja ELN-sissijärjestöjen (Ejército de Liberación Nacional) vastaisesta kampanjasta ja puolisotilaallisten joukkojen (AUC) riisumisesta aseista. Uribe tunnetaan karismaattisena työnarkomaanina. Uriben vastustajat pitävät hänen kannatustaan yliarvioituna ja uskovat sen johtuvan mielipidetiedustelujen keskittymisestä puhelimia omistavien rikkaiden pariin.

Uribe ajoi kampanjassaan kansanäänestystä haluamistaan muutoksista. 25. lokakuuta 2003 järjestetty kansanäänestys epäonnistui ja vain yksi ehdotuksista meni läpi.

Hallituksen virallisten tilastojen mukaan (elokuu 2004) kahdessa vuodessa murhat, kidnappaukset ja terroristi-iskut vähenivät jopa puolella, matalimpiin lukemiin kahteenkymmeneen vuoteen hallituksen palauttaessa pysyvän poliisi- tai sotilasvalvonnan joka kuntaan ensi kertaa vuosikymmeniin. Jopa ihmisoikeustilanne parani hiukan.

Vuoden 2004 lokakuussa Uriben hallitus sulki maan ainoan oppositiokanavan, Instituto de Radio y Televisión (Inravisión) ja korvasi sen yksityisellä Canal Uno:lla. Virallisesti syy sulkemiseen oli kanavan tehottomuus, mutta syyksi on myös epäilty ammattiliittojen vahvuutta ja hallitusta ärsyttäneiden dokumenttien televisiointia.[6][7]

Kolumbia saa maailman suurimpana kokaiinin tuottajana Yhdysvalloilta merkittävää sotilas- ja poliisitukea huumeiden vastaiseen taisteluun ja muihin uudistuksiin. Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen myötä Kolumbiasta on tullut myös päätukikohta terrorismin vastaisessa sodassa Etelä-Amerikassa. Huumeiden vastaiseen taisteluun liittyvät mm. lentoruiskutukset, joilla pyritään tuhoamaan kasvimyrkyillä kokasato.

Huolimatta Yhdysvaltain liittolaisuudesta Uribe on pitänyt yllä hyviä suhteita myös vasemmistolaisiin maanosan maihin ja diplomaattisuhteita Kuubaan. Venezuelan ja Kolumbian välit kiristyivät Venezuelan viranomaisten epävirallisesti pidätettyä ja luovutettua joulukuussa 2004 FARC:in "ulkoministerin" Rodrigo Grandan Kolumbiaan, mitä Grandan lakimies piti laittomana. Viimein Kolumbia syytti Venezuelaa yhteistyön puutteesta lainvalvonnassa ja Yhdysvallat syytti Venezuelan Hugo Chávezia suorasanaisesti sissien suojelemisesta. Venezuela vaati anteeksipyyntöä ja tapaus selvisi vasta helmikuussa Kuuban, Perun ja Brasilian välittämässä Uriben ja Chávezin tapaamisessa, jossa Chávezin syytti Yhdysvaltoja tapauksen lietsomisesta.

Uriben hallitus on neuvotellut myös Perun ja Ecuadorin kanssa vapaakauppasopimuksesta Yhdysvaltain kanssa. Uribe allekirjoitti 30. joulukuuta 2005 vapaakauppasopimuksen Mercosurin kanssa, mikä toi kolumbialaiset tuotteet 230 miljoonan ihmisen markkinoille.

Kolumbian korkein oikeus hyväksyi 19. lokakuuta 2005 perustuslain lisäyksen, joka salli Uriben yrittää toiselle kaudelle toukokuussa 2006. Vuoden 1991 perustuslaki salli vain yhden presidenttikauden. Uriben mukaan neljä vuotta lisää on tarpeen sissien nurjertamiseksi. Vastustajien mukaan lainmuutos taas antaa presidentille liikaa valtaa. Uribe valittiin uudelleen 28. toukokuuta 2006. Hän sai 62 % äänistä.[8] Vaaleja tarkkaili OAS, joka piti niitä onnistuneina.[9]

Loppuvuodesta 2006 lehdet julkaisivat tietoja Kolumbian parlamentaarikkojen ja hallituksen yhteyksistä oikeistolaisiin sisseihin[10]. Tässä ns. Parapolítica-skandaalissa yhdeksän Uriben puolueen ja hallituksen jäsentä joutui kuultavaksi.[11] Huhtikuussa 2008 62 Kolumbian kongressin jäsentä oli virallisesti epäiltyinä ja 33 vankilassa odottamassa oikeudenkäyntiä. Näihin kuuluu Uriben serkku, entinen kongressin puhemies Mario Uribe Escobar[12].

Kolumbian ja sen naapurimaiden suhteet huononivat kun Kolumbian joukot hyökkäsivät 1. maaliskuuta 2008 Ecuadorin puolelle ja tappoivat siellä FARC-sissijärjestön komentajan Raúl Reyesin. Hyökkäys FARCia vastaan näytti tuottavan hedelmää ja toinen merkittävä onnistuminen oli viidentoista sen pitämän panttivangin, mukaan lukien Ingrid Betancourtin vapautus kesällä Operaatio Jaquessa.[13]. Eräät poliittiset ryhmittyvät alkoivat suunnitella Uribelle kolmatta kautta.

Huhtikuussa 2008 entinen edustajainhuoneen jäsen Yidis Medina tunnusti ottaneensa lahjuksia tukeakseen perustuslainmuutosta, joka mahdollisti Uribelle toisen presidenttikauden[14]. Tapaus tunnetaan nimellä Yidispolítica. Korkein oikeus tuomitsi Medinan 26. kesäkuuta 2008 lahjuksen ottamisesta 47 kuukauden vankeuteen[1].

Syksyllä 2009 Kolumbia antoi Yhdysvalloille luvan perustaa seitsemän sotilastukikohtaa maahan Yhdysvaltain menetettyä Mantan tukikohdan Ecuadorissa. Sopimus sai osakseen kovaa kritiikkiä muualta Latinalaisesta Amerikasta, etenkin naapurimaan Venezuelan presidentti Hugo Chávezilta ja Brasilialta.[15][16]

Tammikuussa 2010 Kolumbian oikeuskansleri Alejando Ordóñez antoi hyväksynnän kansanäänestykselle, jossa kysytään voiko Uribe pyrkiä kolmannelle kaudelle toukokuun 2010 vaaleissa.[17] Helmikuussa 2010 maan perustuslakituomioistuin kuitenkin kielsi kolmannen kauden. Uribe sanoi tyytyvänsä päätökseen.[18]

Syytökset ihmisoikeusrikkomuksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 2010 Kolumbiassa paljastui Kolumbian armeijan murhaamien ihmisten joukkohautoja. Ketään 2000 kuolleesta ei tunnistettu, mutta yhdysvaltalainen atropologian professori Adrienne Pine epäili niiden olleen siviilien ruumiita, joita armeija väittää FARC-sisseiksi. Motiivina tähän olisi Kolumbian USA:lta saama apu, joka riippuu surmattujen sissien määrästä. Näin tapettujen siviileiden esittäminen FARC-taistelijoina takaisi rahallisena avun jatkumisen.[19] Jo vuonna 2008 Uriben hallitus joutui erottamaan armeijan upseereita siviilien surmaamisen takia ja armeijan komentaja erosi tuolloin tehtävästään.[20] Myös YK:n diplomaatti syytti USA:n tukemia kolumbialaisia joukkoja laajalle levinneistä syyttömien siviilien teloituksista sissejä vastaan suunnatun operaation aikana.[21]

Vuonna 2010 entinen kolumbialainen poliisiupseeri Juan Carlos Meneses kertoi yhdysvaltalaiselle medialle Alvaro Uriben veljen, Santiago Uriben, johtaneen maassa kuolemanpartioita 1990-luvulla. Mensesin mukaan partiot teloittivat ainakin 50 ihmistä. Hän myös väitti Santiagon kertoneen tuolloin senaattorina toimineen isoveljensä tienneen kuolemanpartioista. Menses kuitenkin totesi ettei hän voinut todistaa Alvaro Uriben tienneen kuolemanpartioista. Mensesin mukaan Santiago Uribe maksoi hänelle 700 dollaria kuussa, neljän kuukauden ajan, jotta hänen kuolemanpartionsa saivat operoida Antioquian osavaltiossa sijaitsevassa Yarumalissa, missä Menses toimi poliisipäällikkönä. Uriben karjatila sijaitsi kyseisessä osavaltiossa ja Mensesin mukaan kuolemanpartiot koulutettiin Uriben tilalla, mistä ne myös operoivat. Mensesin mukaan kaikki Santiago Uribelle työskennelleet palkkasoturit saivat surmansa tai katosivat. Santiago Uribe kiisti syytteet The Washington Postille ja Alvaro Uribe ei kommentoinut väitteitä, todeten ettei lue kansainvälistä lehdistöä. Uriben hallinto syytti Mensesin lausuntoa poliittiseksi, koska se annettiin Kolumbian presidentinvaalien aikaan.[22]

Senaattorina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uribe on arvostellut voimakkaasti presidentti Juan Manuel Santosin hallitusta ja Havannan rauhanneuvotteluja. Santosin diplomaattinen lähestymistapa Venezuelan suuntaan ei myöskään ole saanut Uribelta ymmärrystä.[23] Helmikuussa 2015 Uribe vieraili Yhdysvalloissa kertomassa useille kongressin edustajille Kolumbian "todellisesta tilanteesta". Uriben mukaan presidentti Santos on vähätellyt Kolumbian tilannetta, eikä kansainvälinen yhteisö ole tietoinen siitä "näkymättömästä väkivallasta", joka Kolumbiassa hänen mukaansa vallitsee.[24] Uribe on myös väittänyt, että Santosin hallinto on jatkoa "castro-chavismon" ideologialle.[25][26]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Uribe no convocará un referendo para repetir las elecciones de 2006 El País. Viitattu 10.8.2008. (espanjaksi)
  2. ↑ http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2008/06/27/AR2008062700345.html
  3. ↑ a b BBC Profile
  4. ↑ Colombia: Uribe Must End Attacks on Media HRW. Viitattu 01.01.2007.
  5. ↑ Uribe sworn in amid high security BBC. Viitattu 01.01.2007.
  6. ↑ Mediaaccuracy.net - Colombia and Venezuela: Testing the Propaganda Model Viitattu 4.4.2010
  7. ↑ Tapani Lausti - Latinalaisen Amerikan mediariidat Viitattu 4.4.2010
  8. ↑ Colombia's Uribe wins second term BBC. Viitattu 01.01.2007.
  9. ↑ OAS OBSERVATION MISSION: COLOMBIAN ELECTIONS TRANSPARENT, NORMAL OAS.
  10. ↑ http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/6140968.stm
  11. ↑ Colombia probe names Uribe allies BBC. Viitattu 01.01.2007.
  12. ↑ Mario Uribe seeks political asylum trying to avoid arrest for parapolitics Columbia Reports. Arkistoitu 27.4.2008. Viitattu 10.8.2008.
  13. ↑ http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/americas/7489173.stm
  14. ↑ http://colombiareports.com/2008/05/08/uribe-officially-investigated-for-bribery-medina/[vanhentunut linkki]
  15. ↑ http://www.cnn.com/2009/WORLD/americas/10/30/us.colombia.bases/index.html
  16. ↑ http://www.economist.com/displayStory.cfm?story_id=15019912
  17. ↑ http://www.elpais.com/articulo/internacional/fiscalia/colombiana/da/espaldarazo/reeleccionde/Uribe/elpepiint/20100113elpepiint_7/Tes?print=1
  18. ↑ http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tuomioistuin+tyrm%C3%A4si+presidentin+jatkohaaveet+Kolumbiassa/1135253284843 (Arkistoitu – Internet Archive)
  19. ↑ Globalresearch.ca - Colombia: Killing Civilians to Justify Funding from the US Military, Mass Graves Uncovered in Colombia Viitattu 4.4.2010
  20. ↑ New York Times.com - Colombian Army Commander Resigns in Scandal Over Killing of Civilians Viitattu 4.4.2010
  21. ↑ CNN.com - U.N. says Colombian military executing civilians Viitattu 4.4.2010
  22. ↑ Boston.com - Ex-cop claims Uribe's brother led death squad Viitattu 1.7.2010
  23. ↑ Críticas de Uribe a reunión Santos-Chávez encienden polémica El Universal. 26.11.2011. Viitattu 14.2.2015.
  24. ↑ Uribe dice que en Colombia hay un aumento de la "violencia silenciada" El Espectador. 13.2.2015. Viitattu 14.2.2015.
  25. ↑ "Uribe quiere caricaturizar a Santos con supuesta continuidad de castro-chavismo" El Espectador. 11.2.2015. Viitattu 14.2.2015.
  26. ↑ Zuluaga es lo contrario al “castro-chavismo de Santos” Semana. 14.5.2014. Viitattu 14.2.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Álvaro Uribe.
Kansainväliset
Kansalliset
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Álvaro_Uribe&oldid=21761250”