AUC

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
AUC:n lippu

Autodefensas Unidas de Colombia (AUC) on Kolumbiassa toimiva oikeistolainen puolisotilaallinen liike, joka perustettiin huhtikuussa 1997 yhdistämään erilaiset paikalliset ja alueelliset järjestöt. AUC:n lähtökohtana on suojella taloudellisia intressejä sekä taistella paikallisella tasolla vasemmistolaisia FARC- ja ELN-liikkeitä vastaan. Yhdysvallat ja Euroopan unioni pitävät sitä terroristijärjestönä.

Toiminta-alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

AUC toimii pääasiassa Kolumbian pohjois- ja luoteisosissa Antioquian, Córdoban, Sucren ja Bolívarin departementeissa. AUC on 2000-luvun alusta kerännyt lisää vaikutusta ennestään FARC:n vahvoilla alueilla, johtaen lisääntyviin taisteluihin.

Rahoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

AUC saa rahoituksensa pääasiassa huumekaupasta. Se lienee ainoa liike Kolumbiassa joka vie kokaiinia ja marihuanaa Yhdysvaltoihin. AUC:n johtajan Carlos Castañon mukaan 70 % rahoituksesta tulee huumekaupasta. Osa rahoituksesta tulee liikkeen perustajilta, rikkailta maanomistajilta, liikemiehiltä ja huumekauppiailta. Tiedonvapauslain nojalla julkistetut asiakirjat osoittivat 2017, että Chiquita rahoitti AUC:n toimintaa yli puolellatoista miljoonalla dollarilla.[1]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

AUC toimii Kolumbiassa keräämällä "suojelurahoja" maanviljelijöiltä ja toimii aktiivisesti kokaiinin valmistuksessa. Se pyrkii hajottamaan kommunistiset liikkeet ja vähentämään niiden vaikutusvaltaa Kolumbiassa. AUC perustettiin puolustusaseeksi kommunistisia liikkeitä vastaan. Toisin kuin FARC ja ELN, AUC ei kasvata kokaa tai marihuanaa, mutta se kauppaa niitä eteenpäin. AUC ei kohdista iskujaan ulkomaalaisia kohtaan, mutta käyttää kidnappauksia omien poliittisten päämääriensä saavuttamiseksi. AUC on kuitenkin Kolumbian väkivaltaisin ryhmittymä, joka kohdistaa tappoiskunsa paikalliseen väestöön. Kolumbiassa on pahimpina vuosina kuollut yli 30 000 terroristijärjestöjen konflikteissa ja iskuissa.

Vuonna 2003 AUC ryhtyi rauhanneuvotteluihin Kolumbian hallituksen kanssa ja lupautui luovuttamaan aseitaan armahduksia vastaan. Huhtikuuhun 2006 mennessä yli 30 000 taistelijaa on luovuttanut aseensa valtiolle ja aseriisunta on saatu päätökseen. Eri lähteiden mukaan AUC:lla on kuitenkin vielä 10 000 aseistettua miestä ja se on lisännyt vaikutusvaltaansa Kolumbian eteläosissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]