Zimbabwe olympialaisissa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sija    Kultaa       Hopeaa       Pronssia    Yhteensä
64. 3 4 1 8

Zimbabwe osallistui olympialaisiin ensimmäisen kerran Amsterdamin 1928 kesäolympialaisissa Rhodesian nimellä. Seuraavan kerran se oli mukana Roomassa 1960 ja Tokiossa 1964, mutta sitten se joutui olympialiikkeestä syrjään rotusortopolitiikkansa vuoksi ja palasi mukaan vasta Moskovan 1980 kisoihin maan muututtua Zimbabweksi. Moskovassa se sai ensimmäisen olympiavoittonsa. Kaikkiaan se on saavuttanut kahdeksan olympiamitalia. Talviolympialaisiin se ei ole osallistunut.

Zimbabwe on saavuttanut olympiamitaleja kahdessa eri urheilumuodossa. Moskovan 1980 kisoissa kultaa voitti naisten maahockeyjoukkue. Uimari Kirsty Coventry saavutti Ateenan 2004 kisoissa yhden kullan, yhden hopean ja yhden pronssin sekä Pekingissä 2008 yhden kullan ja kolme hopeaa.

Zimbabwen olympiamitalit urheilumuodoittain [muokkaa]

Urheilumuoto Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
Uinti 2 4 1 7
Maahockey 1 0 0 1

Lähteet [muokkaa]

  • Siukonen, Markku (toim.): Suuri olympiateos 11. Jyväskylä: Kustannus-Notariaatti, 2001. ISBN 951-98673-0-9.
  • Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 2005. , 2005.