Zeitgeist (elokuva)

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
'
Zeitgeist - The Movie
Ohjaaja Peter Joseph
Käsikirjoittaja Peter Joseph
Tuottaja Peter Joseph
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat Yhdysvallat
Ensi-ilta 2007
Kesto 118 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb

Zeitgeist on dokumentaarinen elokuva, joka kertoo elokuvan tekijöiden näkökulman kristinuskon synnystä, WTC:n terrori-iskujen tapahtumista, kuinka yhdysvaltalaiset pankit vaikuttavat maailmaan 1900- ja 2000-luvuilla ja kuinka nämä tekijät ovat vaikuttaneet maailmassa. Elokuvan julkisti Peter Joseph, joka julkaisi elokuvan Google Video -palvelussa kesäkuussa 2007.

Dokumentissa kristinuskon syntyä selitetään tähtitieteeksi. 25. joulukuuta, eli Jeesuksen syntymäpäivä sijoittuu talvipäivänseisauksen aikavälille, jolloin päivä on lyhimmillään. Tämän jälkeen päivät pidentyvät, eli aurinko näkyy pidempään, ja tämä viittaa "valon jumalan" tai "aurinko jumalan" syntymiseen. Kyseisenä ajankohtana myös kolme tähteä orionin vyössä ovat linjassa Siriuksen(taivaan kirkkain tähti)kanssa, tämä linja osoittaa kohdan mistä aurinko nousee horisontista. Kyseiset kolme tähteä tunnetaan nimellä "kolme kuningasta", jotka raamatussa myös mainitaan yleensä itämaan tietäjinä. 25. joulukuuta aurinko nousee neitsyt tähtikuvion läheisyydestä, tämä viittaa Jeesuksen neitsyt syntymään. Monia muitakin yhtäläisyyksiä selitetään dokumentissa.

Elokuvan jatko-osa Zeitgeist: Addendum julkaistiin lokakuussa 2008.

[muokkaa] Katso myös


Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut