Ydinkäyttöinen jäänmurtaja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ydinkäyttöinen jäänmurtaja Jamal.

Ydinkäyttöinen jäänmurtaja on laiva, joka on varta vasten tehty käytettäväksi jatkuvasti jääpeitteisillä merialueilla. Jäänmurtaja on laiva, joka kykenee liikkumaan jääpeitteisessä vesistössä murtaen jäätä vankalla teräskeulallaan. Ydinkäyttöiset jäänmurtajat ovat dieselkäyttöisiä murtajia paljon voimakkaampia, ja niitä on rakennettu erityisesti Venäjällä pääasiallisesti avustamaan merenkulkua Siperian pohjoispuolisilla arktisilla meriväylillä.

Talvella jään paksuus pohjoisilla laivareiteillä vaihtelee 1,2 metristä 2,0 metriin. Pohjoisen jäämeren keskiosissa jää on keskimäärin 2,5 metriä paksua. Ydinkäyttöiset jäänmurtajat voivat murtaa tätä jäätä 10 solmun (19 km/h) nopeudella. Avovedessä ydinkäyttöisten jäänmurtajien huippunopeus on niinkin suuri kuin 21 solmua (39 km/h).

Yleensä jäänmurtajat yrittävät kulkea sieltä missä on vähiten jäätä voidakseen edetä nopeammin ja varmistaakseen etteivät juutu jäähän, joka on liian paksua niiden murrettavaksi. Maalentokentiltä toimivat lentokoneet tarkkailivat ja kartoittivat jäätä 1970- ja 1980-luvuilla auttaakseen reitin suunnittelussa. Aikojen saatossa suurin osa tästä työstä on alettu tehdä satelliittien avulla, joskus jäänmurtajien kuljettamien helikopterien avulla.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arktika-luokan ydinkäyttöisiä jäänmurtajia käytetään avustamaan rahtilaivoja ja muita aluksia pohjoisilla laivareiteillä. Pohjoisiin laivareitteihin luetaan Barentsinmeren itäosa, Karanmeri, Laptevinmeri ja Itä-Siperian meri Beringinsalmeen. Tärkeitä satamakaupunkeja pohjoisten laivareittien varrella ovat muun muassa Dikson, Tiksi ja Pevek.

Kaksi ydinkäyttöistä Taimyr-luokan jäänmurtajaa, (NS Vaigatš ja NS Taimyr) on rakennettu mataliin vesiin ja niitä käytetään tavallisesti Jenisein suulla Diksoniin asti. Siellä ne murtavat jäätä avustaen näin Igarkasta puutavaraa kuljettavia rahtilaivoja ja Norilsk-yhtiön malmeja ja metalleja Dudinkan satamakaupungista. Näitä ydinkäyttöisiä jäänmurtajia voidaan käyttää myös sammutusaluksina. Niiden nimessä oleva lyhenne NS tarkoittaa ydinkäyttöistä laivaa, englanniksi nuclear ship.

Jäänmurtajia ovat käyttäneet myös muutamat tieteelliset retkikunnat arktisilla alueilla. NS Arktika oli maailman ensimmäinen pinta-alus, joka saavutti pohjoisnavan 17. elokuuta 1977. Vuodesta 1989 lähtien joitakin jäänmurtajia on käytetty arktisiin turistiristeilyihin.

Venäläiset ydinkäyttöiset jäänmurtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaiken kaikkiaan Venäjällä on rakennettu kymmenen ydinkäyttöistä siviilialusta. Kaikki ydinkäyttöiset Arktika-luokan jäänmurtajat on rakennettu Amiraliteetin telakalla Pietarissa. NS Vaigatš ja NS Taimyr rakennettiin silloisella Wärtsilän Helsingin telakalla Suomessa, ja sitten kuljetettiin Venäjälle reaktorien ja kuljetuskoneiston asennustöitä varten.

Laivan nimi Vesillelasku Hankenumero Tyyppi Luokka Kommentti
NS Lenin 1959 92M Jäänmurtaja Lenin Ydinreaktori purettu 1989. Museolaiva.
NS Arktika 1975 1052-1 Jäänmurtaja Arktika Ei toimintakunnossa
NS Sibir 1977 1052-2 Jäänmurtaja Arktika Ydinpolttoaine poistettu eikä toimintakunnossa vuodesta 1993.
NS Rossija 1985 10521-1 Jäänmurtaja Arktika  
NS Taimyr 1989 10580-1 Jokijäänmurtaja Taimyr  
NS Sovetski Sojuz 1990 10521-2 Jäänmurtaja Arktika  
NS Vaigatš 1990 10580-2 Jokijäänmurtaja Taimyr  
NS Jamal 1993 10521-3 Jäänmurtaja Arktika  
NS 50 vuotta voitosta 1993 10521 Jäänmurtaja Arktika Aluksi nimenä NS Ural, valmistui 2007.

Lenin-luokka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

NS Lenin oli vesillelaskettaessa sekä maailman ensimmäinen ydinkäyttöinen pinta-alus että ensimmäinen ydinkäyttöinen siviilialus. Lenin aloitti varsinaisen toiminnan 1959. Se koki kaksi ydinonnettomuutta, ensimmäisen 1965 ja toisen 1967. Toisessa onnettomuudessa yksi Leninin kolmesta OK-150 -reaktorista vaurioitui korjauskelvottomaksi. Kaikki kolme reaktoria poistettiin ja korvattiin kahdella OK-900 -reaktorilla; laiva palasi palveluskäyttöön 1970. Lenin poistettiin käytöstä marraskuussa 1989 ja siirrettiin telakalle Atomflotiin, joka on ydinkäyttöisten jäänmurtajien tukikohta Kuolanlahdella. Leninin muuttaminen museolaivaksi tapahtui 2005.

Arktika-luokka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Arktika-luokka
Näkymä Arktika-luokan jäänmurtajan kannelta.

Arktika-luokan jäänmurtajat muodostavat pääosan Venäjän ydinkäyttöisten jäänmurtajien laivastosta; kuusi Venäjän kymmenestä ydinkäyttöisestä siviilialuksesta kuuluu tähän luokkaan. Koska niitä on rakennettu 30 vuoden ajanjakson aikana, luokan laivojen välillä on melkoisesti vaihtelua; siksi tekniset tiedot on ilmoitettu vaihteluvälinä. Yleisesti ottaen uudemmat laivat ovat suurempia, nopeampia ja tarvitsevat vähemmän miehistöä.

Tekniset tiedot:

  • pituus 148–159 m, vesiviivapituus noin 136 m
  • leveys 30 m, vesiviivalla 28 m
  • syväys 11 m
  • korkeus kölistä mastonhuippuun 55 m
  • uppouma 23 000–25 000 tonnia
  • suurin nopeus 18–22 solmua (33–41 km/h)
  • miehistöä 138:sta yli kahdensadan
  • matkustajia noin 100
  • reaktorit 2 x OK-900A, kokonaisteho 342 megawattia
  • kuljetuskoneisto 3 potkuria, kokonaisteho 55 MW
  • suurin jään paksuus 2–2,8 m
  • toiminta-aika 7,5 kuukautta merellä, polttoaineen ottaminen 4 vuoden välein

Arktika-luokan jäänmurtajissa on kaksoisrunko, jonka uloimmat levyt ovat 48 mm paksuja jäätämurtavilla alueilla ja 25 mm paksuja muualla. Sisemmän ja uloimman rungon välissä on painolastivettä, jota voidaan siirtää laivan kallistamiseksi, jotta laivan jäissäkulku helpottuisi. Jäänmurtoa auttaa myös ilmapuhallusjärjestelmä, joka voi puhaltaa 24 kuutiometriä ilmaa sekunnissa suuttimistaan, jotka ovat 9 metriä veden pinnan alapuolella. Joissakin murtajissa on polymeeripäällysteinen runko kitkan pienentämiseksi. Arktika-luokan laiva voi murtaa jäätä kulkien joko eteenpäin tai taaksepäin. Näiden laivojen pitää liikkua kylmissä vesissä järjestääkseen reaktoreidensa jäähdytyksen. Tämän vuoksi ne eivät voi kulkea eteläiselle pallonpuoliskolle, koska joutuisivat tropiikin lämpimille vesille. Vaikka laivoissa on kaksi reaktoria, niin tavallisesti vain toinen tuottaa tehoa toisen ollessa varalla.

Murtajilla on yksi tai kaksi helikopteria ja useita veneitä. Radio- ja satelliittiviestintäjärjestelmä sisältää suunnistus-, puhelin-, fax- ja sähköpostilaitteet.

Tätä nykyä useimmissa venäläisissä ydinkäyttöisissä jäänmurtajissa on uima-allas, sauna, elokuvateatteri ja kuntosali. Laivojen ravintoloissa on baari ja mahdollisuus eläviin musiikkiesityksiin. Joissakin laivoissa on kirjasto ja ainakin yhdessä on lentopallokenttä.

NS Arktika ja NS Sibir ("Siperia") eivät ole nykyään käytössä, mutta kuuluvat Atomflotille odottaen laajaa korjausta. Muun muassa ydinreaktorit ja turbogeneraattorit kaipaavat parantamista, koska ne eivät täytä turvallisuusmääräyksiä, joita on asetettu uudemmille ydinkäyttöisille jäänmurtajille. Arktikan reaktorit ovat käyneet yli 150 000 tuntia ja nyt tehdään tutkimuksia, jotta voidaan ratkaista voidaanko ne korjata tuottamaan tehoa vielä 25 000–50 000 käyttötunniksi.

Tuskin NS Arktika sen paremmin kuin NS Sibirkään enää koskaan palaavat käyttöön korkeiden käyttökulujen vuoksi. Ellei arktisten alueiden liikennemäärissä tapahdu merkittävää kasvua, ei ole kannattavaa käyttää kaikkia kuutta Arktika-luokan jäänmurtajaa. Odotettavissa on, että vanhimmat murtajat poistetaan ensimmäisinä käytöstä.

NS Rossijalla ("Venäjä") on kaksi helikopteria. Sitä käytettiin kuljettamaan 40 länsi-saksalaisen muodostama tutkimusretkikunta pohjoisnavalle kesällä 1990. Se oli ensimmäinen ei-kommunistinen matka ydinkäyttöisellä jäänmurtajalla. Rossija oli korjattavana joulukuussa 2004.

NS Sovetski Sojuz ("Neuvostoliitto") juuttui jäihin kolmeksi päiväksi vuonna 1998. Vuonna 2004 se oli yksi kolmesta jäänmurtajasta, joita käytettiin arktisiin jäätutkimuksiin ilmastonmuutoksen ja maapallon lämpenemisen selvittämiseksi. Yksi turistimatkatoimisto listaa sen yhtenä mahdollisena laivana käytettäväksi pohjoisnaparisteilyihin.

NS Jamalia käytetään pääasiassa turistien ja tiedemiesten kuljettamiseen. Siinä on 50 matkustajahyttiä, ja se kuljettaa yhtä helikopteria. Miehistöä on 150 henkeä, mukaan lukien 50 insinööriä ja päällystöön kuuluvaa. Jamal oli 12. pinta-alus, joka saavutti pohjoisnavan.

NS 50 vuotta voitosta (venäjäksi 50 let pobedy) on viimeisin Arktika-luokan laiva. Se laskettiin vesille pietarilaiselta telakalta 29. joulukuuta 1993 NS Ural -nimisenä ja luovutettiin Muurmanskiin 1994. Myöhemmin se sai uuden nimen ja se oli viimeistelemättömänä poissa käytöstä rahoitusvaikeuksien vuoksi vuoteen 2006. Miehistön normaaliksi lukumääräksi arvellaan 138. Aluksella on jätteenkäsittelymoduuli, joka pidentää runkoa ja vie 9 metriä laivan 159 metrin pituudesta. Siksi murtaja on Arktika-luokan suurin ja samalla maailman suurin ydinkäyttöinen jäänmurtaja. 50 vuotta voitosta kuljettaa mukanaan kahta Ka-32 -helikopteria.

Ydinkäyttöinen jäänmurtaja Yamal, matkalla Pohjoisnavalle.

Taimyr-luokka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Taimyr-luokka

Taimyr ja Vaigatš rakennettiin Suomessa Wärtsilän Helsingin Telakalla, jonka jälkeen niihin asennettiin ydinreaktorit Neuvostoliitossa leningradilaistelakalla.

Taimyr-luokan tekniset tiedot

  • pituus 150,2 m (Taimyr), 151,8 m (Vaigatš)
  • leveys 29,2 m
  • syväys 8,0 m
  • korkeus 15,2 m kölistä pääkannelle; 8 kerrosta pääkannelta komentosillalle
  • uppouma 20 000 t
  • nopeus 18,5 solmua (34 km/h)
  • miehistöä 120–138
  • yksi KLT-40M -reaktori, joka tuottaa 135 MW
  • kuljetuskoneistona 3 potkuria, kokonaisteho 38 MW

Keulan laivalevyt ovat 32 mm paksuja. Joulukuussa 2004 molemmat alukset olivat menossa korjattaviksi.

Tukilaivasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tukilaivasto käsittää uutta ja käytettyä polttoainetta kuljettavat Imandra- ja Lotta-laivat. Volodarsky-laivaa käytetään kiinteän radioaktiivisen jätteen varastona; se voi varastoida sitä 300 kuutiometriä. Serebryanka-laiva on säiliöalus, jota käytetään nestemäisen radioaktiivisen jätteen varastona, johon mahtuu 1 000 kuutiometriä jätettä. Rosta-1 -venettä käytetään säteilyn tarkkailuun ja valvontaan sekä työntekijöiden puhtauden valvontaan.

Kolmas polttoainetta kuljettava alus on Lepse, joka on täytetty käytetyillä ydinpolttoainesauvoilla, joista monet ovat vaurioituneet ja ovat siksi vaikeita käsitellä. Laivalla olevan materiaalin lisäksi laiva itsessään on voimakkaasti saastunut. Se muodostaakin yhden maailman vaikeimmista ja mahdollisesti vaarallisimmista ydinjätteen hävitysongelmista. Laivalle sattuva onnettomuus vapauttaisi enemmän radioaktiivista säteilyä kuin Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus ja vielä Murmaskin läheisyydessä. Pieni henkilökunta valvoo laivaa tukikohdassa sillä aikaa kun Venäjä yrittää kerätä rahaa ja suorittaa tutkimuksia, joita tarvitaan sen turvalliseksi hävittämiseksi.

Kaiken kaikkiaan 2 000 henkilöä työskentelee jäänmurtajilla, ydinkäyttöisellä konttialuksella sekä huolto- ja varastolaivoilla sijoituspaikkanaan Atomflot-satama. Ydinkäyttöisten siviililaivojen miehistöt saavat erityisopetusta Pietarissa Makarov-opistossa.

Napaturismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1989 ydinkäyttöisiä jäänmurtajia on käytetty myös turistien kuljettamiseen pohjoisnavalle. Jokainen osallistuja maksaa kolmen viikon matkastaan 25 000 Yhdysvaltain dollaria. NS Sibiriä käytettiin kahdella ensimmäisellä risteilyllä 1989 ja 1990. Vuosina 1991 ja 1992 turistimatkan pohjoisnavalle otti tehtäväkseen NS Sovetski Sojuz. Kesän 1993 aikana NS Jamal teki kolme turistiretkeä arktisille alueille. NS Jamalilla on erilliset majoitustilat turisteille. NS 50 vuotta voitosta -murtajalla on majoituskansi, joka on tehty turistien toiveiden mukaiseksi.