Yön selkään

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yön selkään
Into the Night
Ohjaaja John Landis
Käsikirjoittaja Ron Koslow
Tuottaja George Folsey Jr.
Ron Koslow
Säveltäjä Ira Newborn
Kuvaaja Robert Paynter
Leikkaaja Malcolm Campbell
Pääosat Jeff Goldblum
Michelle Pfeiffer
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Universal Pictures
Ensi-ilta 22. helmikuuta 1985 (USA)
31. toukokuuta 1985 (Suomi)
Kesto 115 min
Alkuperäiskieli englanti
Tuotto 7 562 164 USD (USA)[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Yön selkään (Into the Night) on vuonna 1985 valmistunut yhdysvaltalainen seikkailu- ja komediaelokuva, jonka ohjasi John Landis ja jossa pääosia näyttelivät Jeff Goldblum ja Michelle Pfeiffer. Elokuvassa on runsaasti cameorooleja, joita tekivät kuuluisat elokuvantekijät ja ohjaajat, myös Landis itse. Ääniraita sisältää laulut In the Midnight Hour ja Lucille, jotka esitti blueskitaristi B. B. King.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Jeff Goldblumin esittämä Ed Okin, unettomuudesta kärsivä ja onneton mies, saa selville että hänen vaimollaan on suhde toisen miehen kanssa, hän lähtee ajamaan päämäärättömästi ympäri Los Angelesia. Hän saapuu lentokentälle, jossa hänet yllättää kaunis jalokivien salakuljettaja, Diana (Michelle Pfeiffer), joka tulee Edin autoon ja pyytää häntä ajamaan pois, että Diana pääsisi pakoon neljältä iranilaiselta poliisiagentilta, jotka jahtaavat häntä. Diana pyytää Ediä ajamaan hänet useisiin paikkoihin, ja Ed tulee sotkeutuneeksi mukaan Dianan ahdinkoon. Ed saa selville, että Diana on salakuljettanut maahan arvottomia smaragdeja ja häntä ovat pitkään ajaneet takaa useat henkilöt, kuten mainitut SAVAKin agentit ja brittiläinen palkkamurhaaja (David Bowie).

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Jeff Goldblum  … Ed Okin  
 Michelle Pfeiffer  … Diana  
 Dan Aykroyd  … Herb  
 Bruce McGill  … Charlie  
 David Bowie  … Colin Morris  
 Richard Farnsworth  … Jack Caper  
 Vera Miles  … Joan Caper  
 Irene Papas  … Shaheen Parvici  
 Clu Gulager  … Liittovaltion agentti  
 Kathryn Harrold  … Christie  
 Stacey Pickren  … Ellen Okin  

Cameoroolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Landis esiintyy elokuvassa itsekin iranialaisen kätyrin sanattomassa roolissa. Hänen lisäkseen elokuvassa ovat myös:

Arvosteluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yön selkään sai arvostelun 38 % Rotten Tomatoesiin, jossa se sai paljon sekalaista kritiikkiä.[2] Vincent Canby New York Timesissa kirjoitti: "Osa Into The Nightista on hauskaa, suuri osa siitä on irvokasta ja se on kokonaan kuin sisäpiirielokuva Bel Air-piirin elokuvantekijöille jotka katsovat toistensa elokuvia." Hän antoi kiitokset kahdelle päänäyttelijälle.[3] Variety-lehti kirjoitti että "elokuva yrittää toisinaan saada naurua aikaiseksi liian kovasti ja toisinaan taas jännitystä", ja myös siinä kiitetään Jeff Goldblumin esiintymistä.[4]

Jotkut kriitikot tekivät suuren numeron useista Landisin ystävien cameo-esiintymisistä. Roger Ebert Chicago Sun-Timesissä kirjoitti: "Jos minä olisin ollut jonkun näyttelijätähden agentti, olisin varmasti valittanut Landisin toiminnasta."[5] Time Out kirjoitti: "Suosittujen elokuvantekijöiden näkeminen pikkurooleissa vaikuttaa merkityksettömältä, mutta David Bowie tekee loistavan esiintymisen brittipalkkamurhaajana, ja kaksi tähtinäyttelijää ovat loistavia."[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]