Tapani Maskula

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tapani Maskula (s. 1941 Turku) on Turun Sanomien elokuvakriitikko. Hän on yksi Suomen pitkäaikaisimmista elokuvakriitikoista ja on yhtäjaksoisesti kirjoittanut Turun Sanomissa vuodesta 1980. Tapani Maskula on mukana myös Helsingin Sanomien NYT-viikkoliitteen "kriitikoiden valinnat" -taulukossa, johon on kerätty kriitikoiden antamat arvosanat teatterielokuvista. Vuosittain Maskula katsoo 500–1 000 elokuvaa.

Maskula aloitti kriitikon uransa jo vuosien 19601961 aikana silloisen SKDL:n lehdessä Uusi Päivä. Tämän jälkeen hän pääsi johtokuntaan Turun elokuvakerhossa, jonka jäsenenä hän oli ollut 16-vuotiaasta lähtien. Vuonna 1961 Maskula oli perustamassa turkulaista Lähikuva-elokuvalehteä yhdessä silloisen Turun ylioppilaslehden kriitikon Pekka Alrothin kanssa. Samana vuonna Maskulasta tuli Suomen elokuvakerhojen liiton (SEKL) Projektio-lehden päätoimittaja, ja Ahlrothista toimitussihteeri. Myöhemmin Maskula erosi liitosta yhdessä Turun elokuvakerhon ja Kinokoplan kanssa vedoten muun muassa sen Helsinki-keskeisyyteen. 1960-luvun lopussa Maskula siirtyi hiljalleen pois Turun elokuvakerhon toimista.[1] Hän on kirjoittanut myös Turun ylioppilaslehteen vuosina 19701980 sekä toiminut elokuvateatterin ovimiehenä.

[muokkaa] Viitteet

  1. Wider Screen: Tapani Maskula - Nuoresta elokuvaharrastajasta elokuvakriitikoksi, luettu 10.3.2007

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut