William Howe

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
William Howe
Gen. Sir William Howe.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 10. elokuuta 1729
Englanti
Kuollut 12. heinäkuuta 1814
Plymouth Englanti
Sotilashenkilö
Palveluvuodet 1758–1760
1775-1780
1789-1795
Taistelut ja sodat Seitsenvuotinen sota
Yhdysvaltain vapaussota
Ranskan vallankumoussodat
Sotilasarvo kenraali

William Howe (10. elokuuta 172912. heinäkuuta 1814, Plymouth) oli brittiläinen upseeri, joka toimi brittijoukkojen ylipäällikkönä Yhdysvaltain vapaussodassa vuosien 1775 ja 1778 välillä.

Kenraalimajuriksi ylennetty Howe johti kenraali Gagen määräyksestä 17. kesäkuuta 1775 käytyä Bunker Hillin taistelua, mutta ei onnistunut purkamaan Bostonin piiritystä. Saman vuoden lopulla Howe nimitettiin brittiarmeijan ylipäälliköksi. Howen johdolla britit valtasivat New Yorkin Long Islandin taistelussa 27. elokuuta 1776 ja Philadelphian 26. syyskuuta 1777.

Kuitenkin vain kuukautta myöhemmin tapahtunut kenraali John Burgoynen antautuminen Saratogan taistelun jälkeen 17. lokakuuta 1777 johti sotaonnen kääntymiseen lopullisesti ja Howen eroon keväällä 1778. Hänen seuraajakseen nimitettiin kenraali Henry Clinton.

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

William Howe syntyi Englannissa 10. elokuuta 1729 Emanuel ja Charlotte Howen nuorimpana poikana. Charlotten äiti oli kreivitär Sophia von Kielmansegg, joka aikoinaan oli ollut kuningas Yrjö I:n pitkäaikainen rakastajatar. Tämä liitti Howen kuningassukuun ja teki hänestä nuoren kuningas Yrjö III:nnen "laittoman" enon.[1] [2]

Howe valitsi sotilasuran 16-vuotiaana ja osallistui Itävallan perimyssotaan 1740-luvun lopulla. Seuraavalla vuosikymmenellä hän tutustui kenraalimajuri James Wolfeen,ja osallistui tämän alaisena Pohjois-Amerikan mantereella käytäviin seitsenvuotisssa sodan viimeisiin taisteluihin. Howe oli muun muassa valtaamassa Quebeciä. 1750-luvun lopulla hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi.[1]

Kuninkaallinen määräys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1761 parlamenttivaaleissa Howe valittiin House of Commonsin jäseneksi. Tämä ei ollut epätavallinen valinta, sillä britit palkitsivat samoissa vaaleissa kymmeniä tuon aikakauden sotasankareita. Howe ja monet muut seitsenvuotisessa sodassa Amerikan mantereella palvelleet upseerit tunsivat sympatiaa siirtokuntia kohtaan, ja vastustivat kaikkia toimia, joilla pyrittiin vähentämään kaupankäyntiä amerikkalaisten kanssa.[3]

Kun Yhdysvaltain vapaussota alkoi vuonna 1775, Howe ei halunnut lähteä sotimaan itsenäisyystaistelijoita vastaan. Kuningas Yrjö III oli asiasta eri mieltä. Hän määräsi Howen matkustamaan Bostoniin mukanaan noin 4 000 sotilasta käsittävät täydennysjoukot. Howe noudatti saamaansa käskyä ja saapui Bostoniin toukokuun puolivälissä. Kaupunki oli kapinallisten piirittämä, ja Howen joukkojen tehtävänä oli murtaa amerikkalaisten rintama.[4]

Yhdysvaltain vapaussodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 1775 Howe johti joukkonsa Charlestownin niemimaalle, jossa käytiin Bunker Hillin taistelu. Britit voittivat taistelun strategisesti, mutta menettivät yhteenotossa miehiä enemmän kuin kapinalliset. Samana syksynä kuningas aateloi Howen ja hänet ylennettiin kaikkien brittijoukkojen komentajaksi Pohjois-Amerikassa.[5]

William Howe C. Corbuttin mezzotintokuvassa vuodelta 1777.

Maaliskuussa 1776 Howen armeija evakuoi Bostonin, mutta miehitti samana syksynä New Yorkin kaupungin. Vietettyään seuraavan talven kaupungissa Howe suunnitteli hajottavansa siirtokunnat kahteen eri osaan ja hyökkäävänsä Hudsonjoen varren linnoituksiin. Kesällä 1777 hän muutti suunnitelmaansa ja päätti vallata kapinallisten pääkaupungin Philadelphian. Hänen armeijansa rantautui Marylandissa, ja marssi sisämaahan. Kenraali George Washingtonin johtama siirtokuntien armeija koetti pysäyttää Howen joukkojen etenemisen Brandy Winen taistelussa. Brittiläinen tiedustelupalvelu kuitenkin toimi tehokkaammin kuin Washingtonin vastaava, ja Howen joukot miehittivät Philadelphian.[6]

Philadelphian valtaaminen ei Howen kannalta osoittautunut niin merkittäväksi kuin hän oli kuvitellut. Sen sijaan samana syksynä käyty Saratogan taistelu kallisti sodan painopisteen enemmän itsenäisyystaistelijoiden eduksi. Hoween kohdistuva ankara kritiikki Saratogan tapahtumista sai hänet pyytämään eroa ja matkustamaan Englantiin keväällä 1778. Syytökset kohdistuivat Howen ohella kenraali John Burgoyneen, joka oli antautunut Saratogassa. Howen tilalle brittiarmeijan ylipäälliköksi valittiin kenraali Henry Clinton.[7]

Parlamentti tutki tarkkaan Howen toimet, mutta lopulta totesi, ettei tämä ollut vastuussa brittijoukkojen häviöstä Saratogassa.[5]

Myöhemmät elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englantiin paluunsa jälkeen Howe jatkoi armeijan palveluksessa. Ranskan vallankumoussodissa hän palveli monissa hallinnollisissa tehtävissä kotimaansa amiraliteetissa ja 1790-luvulla hänet ylennettiin kenraaliksi.[8] Tämän jälkeen Howe siirtyi Plymouthin kuvernööriksi, jossa virassa palveli kuolemaansa asti 1814.[9]

Howe henkilönä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Howe on kuvailtu keskimittaa pidemmäksi, tavallista tummaihoisemmaksi ja voimakasrakenteiseksi. Hän osoitti nuoruuden taisteluissaan ihailtavaa urheutta ja hallitsi mestarillisesti kevyen jalkaväen sotataktiikan.[10] Hallinnollisissa tehtävissään hänet tunnettiin välinpitämättömäksi ja hän allekirjoitti monet asiapaperit lukematta niitä. Miestensä keskuudessa Howe oli pidetty ja muut upseerit kunnioittivat häntä huolimatta siitä, että häntä moitittiin liian pehmeäksi johtamaan brittijoukkoja. Poliittiselta suuntaukseltaan Howe edusti Whig-puoluetta, ja tunsi myötätuntoa siirtomaita kohtaan. Bunker Hillin taistelussa kaatuneet brittisotilaat saivat hänet menettämään uskonsa sotaan, eikä hän hyödyntänyt brittien voittoja.[5]

Talvella 1776 - 1777 Howen joukoilla olisi ollut mahdollisuus lyödä Siirtokuntien armeija, mutta hän vetäytyi mieluummin rakastajattarensa kanssa asunnolleen ja antoi Washingtonin armeijalle aikaa toipumiseen.[11] Amerikan suurkaupunkien tarjoama sosiaalinen elämä kiinnosti häntä enemmän kuin karut olosuhteet sotakentillä ja kapinallisten takaa-ajaminen maaseudulla.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Beirne, Logan: Blood of Tyrants. Encounter Books, 2013. ISBN 9781594036408. (englanniksi)
  • Ferling, John: Almost a Miracle. OUP USA, 2009. ISBN 978-0195382921. (englanniksi)
  • Lanning, Michael Lee: The American Revolution 100: The People, Battles, and Events of the American War for Independence, Ranked by Their Significanc. Sourcebooks, Inc, 2009. ISBN 978-1402221156. (englanniksi)
  • Mackesy, Piers: The War for America, 1775-1783. University of Nebraska Press, 1993. ISBN 978-0803281929. (englanniksi)
  • Savas, Theodore & Dameron, David: A Guide To The Battles Of The American Revolution. Savas Beatie, 2010. ISBN 978-1932714944. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ferling 2009. s. 53.
  2. Beirne 2013. s. 71.
  3. Lanning 2009. s. 56.
  4. Lanning 2009. s. 86 - 87.
  5. a b c d Lanning 2009. s. 57.
  6. Savas 2010. s. 120.
  7. Lanning 2009. s. 63.
  8. Hickman, Kennedy: American Revolution: General Sir William Howe Viitattu 10.2.2015. (englanniksi)
  9. Lanning 2009. s. 58.
  10. Mackesy 1993. s. 75.
  11. Beirne 2013. s. 138.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.