Vladimir Lundeqvist
Vladimir (Valdemar) Jalmarovitš Lundeqvist (ven. Владимир Яльмарович Люндеквист, Ljundekvist; 6. tammikuuta 1885 (J: 25. joulukuuta 1884) Pietari, Venäjän keisarikunta – 11. tammikuuta 1920 Pietari, Neuvosto-Venäjä)[1] oli suomalaista sukua ollut venäläinen eversti, joka palveli Venäjän sisällissodan aikana puna-armeijassa, mutta kuului salaa ”Kansallinen keskus” (natsionalnyi tsentr) -nimiseen vastavallankumoukselliseen järjestöön. Hän toimi Pietarin puolustuksesta vastanneen 7. armeijan esikuntapäällikkönä vuonna 1919 kenraali Nikolai Judenitšin Luoteis-Venäjän armeijan uhatessa kaupunkia.
Vladimir Lundeqvistin isä oli kenraaliluutnantti Hjalmar Lundeqvist. Hän aloitti sotilasuransa vuonna 1902 ja valmistui Mikaelin tykistökoulusta aliluutnantiksi vuonna 1905, minkä jälkeen hän palveli Henkikaartin tykistödivisioonassa. Hän suoritti Nikolain yleisesikunta-akatemian vuonna 1912 ja sai esikuntakapteenin arvon. Ensimmäisen maailmansodan aikana Lundeqvist palveli muun muassa Henkikaartin esikunnassa. Hänet ylennettiin keväällä 1917 everstiluutnantiksi. Lundeqvist vetäytyi armeijasta lokakuun vallankumouksen jälkeen ja palasi kotikaupunkiinsa Pietariin, mutta hänet värvättiin puna-armeijaan helmikuussa 1919. Hänet nimitettiin heinäkuun alussa 1919 Pietarin puolustuksesta vastanneen 7. armeijan esikuntapäälliköksi.[1]
Lundeqvist kuului vuonna 1918 perustettuun salaiseen ”Kansalliseen keskukseen”, joka oli kadettimielinen ja monarkistinen järjestö. Hän piti Pietaria lännestä uhanneen valkoisen kenraali Aleksandr Rodzjankon ja myöhemmin tämän seuraajan Nikolai Judenitšin jatkuvasti ajan tasalla kaupungin puolustuksesta. Kansallisen keskuksen olemassaolo tuli neuvostoviranomaisten tietoon kesäkuussa 1919 Yhinmäen linnakkeen sotilaskapinan myötä, mutta Lundeqvist onnistui vielä välttämään paljastumisen. Eino Rahjan väitteen mukaan Lundeqvist olisi myös yrittänyt sabotoida bolševikkien selustahyökkäyksen suomalaista Aunuksen retkikuntaa vastaan määräämällä hyökkäyksen kohdistumaan edullisen Viteleen sijasta suomalaisten pääasemaan Tuulosjoella. Lundeqvistin salaliitto paljastui lopulta lokakuussa 1919 Judenitšin ollessa jo kaupungin porteilla.[2] Lundeqvist oli siirretty syyskuun lopussa 11. armeijan esikuntapäälliköksi Astrahaniin, mutta hän ei noudattanut käskyä ja kirjautui väärällä nimellä erääseen pietarilaiseen sairaalaan odottamaan valkoisten kansannousua. Tšeka löysi ja vangitsi hänet 25. marraskuuta. Hänet teloitettiin muiden salaliittolaisten kanssa tammikuussa 1920.[1][3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Люндеквист Владимир Яльмарович (venäjäksi) Grwar.ru. Viitattu 11.2.2017.
- ↑ Tuomo Polvinen: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920 II: toukokuu 1918–joulukuu 1920, s. 231–232, 236, 283, 285. WSOY, Porvoo–Helsinki 1971.
- ↑ Mirko Harjula: "Ryssänupseerit" – Ensimmäisen maailmansodan Venäjän asevoimien suomalaistaustaiset upseerit 1914–1956, s. 395–396. Books on Demand (omakustanne), Helsinki 2013. Google Books