Urheiluvuosi 1948
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1938 • 1939 • 1940 • 1941 • 1942 • 1943 • 1944 • 1945 • 1946 • 1947 – 1948 – 1949 • 1950 • 1951 • 1952 • 1953 • 1954 • 1955 • 1956 • 1957 • 1958 |
| Vuodet |
| 1945 • 1946 • 1947 – 1948 – 1949 • 1950 • 1951 |
Urheiluvuosi 1948 käsittelee vuoden 1948 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Yleiskilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Talviolympialaiset 30.1.–8.2. Sankt Moritzissa, Sveitsissä. Mitalitilaston kärkisijan jakoivat neljä kultaa voittaneet Norja ja Ruotsi.[1]
- Kesäolympialaiset 29.7.–14.8. Lontoossa, Isossa-Britanniassa. Mitalitilaston kärjessä olivat Yhdysvallat 38 kultamitalilla ja Ruotsi 16 kultamitalilla. Taidekilpailut olivat viimeisen kerran olympialaisten ohjelmassa.[2]
Alppihiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sankt Moritzin olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat kolmessa lajissa. Ranskalainen Henri Oreiller voitti kultaa syöksylaskussa ja alppiyhdistetyssä.[3]
Golf[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Masters-turnauksen voitti yhdysvaltalainen Claude Harmon.[4]
- Yhdysvaltain avoimen turnauksen voitti isäntämaan Ben Hogan.[4]
- Britannian avoimen turnauksen voitti isäntämaan Henry Cotton.[4]
- PGA-mestaruuden voitti toisen kerran urallaan Ben Hogan.[5]
Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sankt Moritzin olympialaisissa Kanada voitti kultaa, Tšekkoslovakia sai hopeaa ja Sveitsi sijoittui pronssille. Yhdysvalloilta tuli paikalle kaksi joukkuetta, joista olympiakomitean valitsema marssi avajaisissa mutta paikallisen jääkiekkoliiton lähettämä pelasi lopulta turnauksessa ja sijoittui neljänneksi mutta sen suoritus hylättiin jälkikäteen joukkueen katsottua rikkoneen amatöörivaatimuksia.[6]
- Stanley Cupin voitti Toronto Maple Leafs toisena peräkkäisenä kautena.[7]
Nyrkkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestari Joe Louis puolusti titteliään 25. kerran voittamalla 25.6. New Yorkissa Jersey Joe Walcottin tyrmäyksellä kahdeksannessa erässä. Tämä jäi Louisin viimeiseksi otteluksi maailmanmestarina, sillä seuraavana vuonna hän ilmoitti luopuvansa mestaruudesta.[8]
- Ammattinyrkkeilyn keskisarjan maailmanmestaruus vaihtoi vuoden aikana kahdesti haltijaansa. Tony Zale voitti 10.6. Newarkissa Rocky Grazianon tyrmäämällä tämän kolmannessa erässä ja ranskalainen Marcel Cerdan puolestaan tyrmäsi Zalen 12. erässä 21.9. Jersey Cityssä.[9]
Pikaluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sankt Moritzin olympialaisissa kilpailivat miehet neljällä matkalla. Norjalaiset voittivat kolme kultamitalia ja neljäs kulta meni Ruotsiin.[10]
- Yleisluistelun miesten maailmanmestaruuskilpailut Helsingissä, Suomessa. Mestaruuden voitti norjalainen Odd Lundberg.[11][12]
- Yleisluistelun naisten maailmanmestaruuskilpailut Turussa, Suomessa. Mestaruuden voitti neuvostoliittolainen Marija Isakova.[13][14]
Pohjoismaiset hiihtolajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sankt Moritzin olympialaisissa Ruotsi voitti kaikki kolme miesten maastohiihtolajia, Norjan Petter Hugsted mäkihypyn ja Suomen Heikki Hasu yhdistetyn.[15]
Pyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Italian ympäriajon voitti isäntämaan Fiorenzo Magni.[16]
- Ranskan ympäriajon voitti toisen kerran urallaan italialainen Gino Bartali.[17]
Taitoluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sankt Moritzin olympialaisissa kultaa voittivat miesten yksinluistelussa Yhdysvaltain Richard Button, naisten yksinluistelussa Kanadan Barbara Scott sekä pariluistelussa Belgian Micheline Lannoy / Pierre Baugniet. [18]
- Maailmanmestaruuskilpailut Davosissa, Sveitsissä. Mestaruuden voittivat Richard Button, toisena peräkkäisenä vuonna Barbara Scott sekä pariluistelussa myöskin toisen kerran peräkkäin Micheline Lannoy ja Pierre Baugniet.[19][20]
Tennis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Australian avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti järjestäjämaan Adrian Quist ja naisten saman maan Nancye Bolton viidennen kerran urallaan.[21][22]
- Ranskan avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti yhdysvaltalainen Frank Parker ja naisten järjestäjämaan Nelly Landry.[23]
- Wimbledonin miesten kaksinpelin mestaruuden voitti yhdysvaltalainen Bob Falkenburg ja naisten saman maan Louise Brough.[24]
- Yhdysvaltain avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti järjestäjämaan Ricardo Gonzales ja naisten saman maan Margaret duPont[25]
- Davis Cupin voitti Yhdysvallat kolmannen peräkkäisen ja kaikkiaan ennätyksellisesti 15. kerran.[26]
Uinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lontoon olympialaisissa miehet kilpailivat ratauinnissa kuudella matkalla ja naiset viidellä. Uimahyppylajeja oli kummallakin kaksi. Yhdysvallat voitti kultaa kaikissa miesten lajeissa ja neljässä naisten lajissa. Tanska voitti kaksi kultamitalia ja Alankomaat yhden.[27]
Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lontoon olympialaisten paras yleisurheilumaa oli Yhdysvallat joka voitti 33 kultamitalista 12. Ruotsi ylsi viiteen kultamitaliin ja Alankomaat neljään, joita kaikkia oli voittamassa pikajuoksija Fanny Blankers-Koen (kolme henkilökohtaista ja yksi viestikulta).[28]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
- Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2. Otava, 1970.
- Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Arponen, s. 405–408
- ↑ Arponen, s. 137–139
- ↑ Arponen, s. 409
- ↑ a b c Pihlaja, s. 151
- ↑ Pihlaja, s. 152
- ↑ Arponen, s. 407, 410
- ↑ Pihlaja, s. 262
- ↑ Lounasheimo, s. 227, 229, 697
- ↑ Lounasheimo, s. 251, 258, 701
- ↑ Arponen, s. 409–410
- ↑ Pihlaja, s. 549
- ↑ Virtamo, s. 211
- ↑ Pihlaja, s. 551
- ↑ Virtamo, s. 213
- ↑ Arponen, s. 408–409
- ↑ Pihlaja, s. 605
- ↑ Pihlaja, s. 604
- ↑ Arponen, s. 410
- ↑ Pihlaja, s. 707–708
- ↑ Virtamo, s. 223
- ↑ Pihlaja, s. 739
- ↑ Nancye Wynne Bolton International Tennis Hall of Fame. Viitattu 22.7.2019. (englanniksi)
- ↑ Pihlaja, s. 738–739
- ↑ Pihlaja, s. 736–737
- ↑ Pihlaja, s. 737–738
- ↑ Pihlaja, s. 740
- ↑ Arponen, s. 142–143
- ↑ Arponen, s. 139–142
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 1948 Wikimedia Commonsissa
