Tosi viilee haamujengi
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Tyyli | Animaatio |
| Kestoaika | 23 min. |
| Tekijä | Jeff Kline |
| Pääosissa | Tara Charendoff Maurice LaMarche Jason Marsden Pat Musick Alfonso Ribeiro Rino Romano Billy West |
| Alkuperämaa | |
| Verkko | |
| Esitetty | 1. syyskuuta 1997 – 8. joulukuuta 1997 |
| Tuotantokausia | 1 |
| Jaksoja | 40 |
|
|
|
| Tuottajat | Duane Capizzi Audu Paden |
| Ohjaajat | Scott Wood Chris Berkeley Alan Caldwell |
| Käsikirjoittajat | Duane Capizzi Marty Isenberg Steve Cuden Steven Melching |
| Tuotantoyhtiö | Adelaide Productions Columbia Pictures Television |
|
|
|
| IMDb | |
Tosi viilee haamujengi (Extreme Ghostbusters) on yhdysvaltalainen piirrossarja, joka perustui elokuvaan Haamujengi. Se oli samalla spin-off 1980-luvun The Real Ghostbusters -piirrossarjasta, mutta paljon tosikkomaisempi ja synkempi edelliseen verrattuna.kenen mukaan? Tosi viileestä haamujengistä tuotettiin yhteensä 40 jaksoa, jotka esitetiin alun perin Yhdysvalloissa vuonna 1997. Sarjan tunnusmusiikin lauloi Jim Cummings.
Suomessa sarjaa esitettiin ensi kerran Nelosella vuosina 1998–1999 ja uusintana vuonna 2008 suomenkielisellä tekstityksellä. Suomenkielisestä dubbauksesta vastasi Film & Cartoon Finland. Sarjaa ehdittiin vuonna 2008 esittää vain kuusi jaksoa,mutta huhtikuussa 2009 sitä alettiin näyttää jälleen Nelosella.
Sisällysluettelo |
Juoni [muokkaa]
Tarina sijoittuu vuosia myöhemmin The Real Ghostbusters -sarjasta, jolloin kaikki yliluonnolliset ilmiöt ovat vähentyneet tyystin ja laittaneet haamujengin pois liiketoiminnasta. Jokainen jäsen on lähtenyt omille teilleen paitsi tohtori Egon Spengler, joka asuu edelleen paloasemalla ja opettaa oppilaita paikallisessa yliopistossa paranormaaleista ilmiöistä. Kun haamuja alkaa ilmestyä uudelleen, Egon joutuu nopeasti värväämään neljä oppilastaan uudeksi Haamujengiksi. Uudessä ryhmässä ovat Egonin lisäksi Kylie Griffin; nero tyttö ja asiantuntija salaisuuksien ratkomisessa, Eduardo Rivera; kyyninen latinovetelys, Garrett Miller; pyörätuolilla liikkuva nuori atleetti ja Roland Jackson; mekaanikkonero. Mukaan pääsee myös pitkään mukana ollut Slimer, joka palaa takaisin viihdyttämään ja pilailemaan ryhmän jäsenien kustannuksella.
Jaksot [muokkaa]
| # | Englanninkielinen nimi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen esityspäivä | ||
|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Darkness at Noon, Part 1 | Pimeää keskipäivällä, osa 1 | 1. syyskuuta 1997 | ||
| Metrotunnelia kaivavat työläiset vapauttavat Achira-demonin, joka levittää vaarallista tautia. Entinen haamujengiläinen Egon Spengler on nykyään New Yorkin yliopiston professori. Hän joutuu kokoamaan oppilaistaan uuden Haamujengin. Kylie innostuu Egonin haamupaljastimesta ja lainaa sitä. Seuraukset ovat kuitenkin huonot; Achira saapuu Kylien luo ja riivaa hänet. | |||||
| 2 | Darkness at Noon, Part 2 | Pimeää keskipäivällä, osa 2 | 2. syyskuuta 1997 | ||
| Achira levittää tautiaan riivatun Kylien avulla. Tartunnan saanut Egon kouluttaa Eduardosta, Garrettista ja Rolandista Haamujengiläisiä ja opettaa heille aseiden toimintaa. | |||||
| 3 | The True Face of a Monster | ??? | 3. syyskuuta 1997 | ||
| Rabin poika luo Golemin pitämään vandaalit poissa spraymaalaamasta ja vahingoittamasta synagogaa. Mutta Golem osoittautuu liian voimakkaaksi, jotta sitä voisi hallita. | |||||
| 4 | Fear Itself | Pelko sisälläsi | 4. syyskuuta 1997 | ||
| Haamujengi kutsutaan tutkimaan vasta uudistettua hotellia. He kohtaavat haamun, joka pystyy muuttamaan itsensä jokaisen pahimmaksi peloksi. Garrettia asia ei tunnu haittaavan, koska hän ei omien sanojensa mukaan pelkää mitään. | |||||
| 5 | Deadliners | Kirjallisia kammotuksia | 5. syyskuuta 1997 | ||
| Haamujengi tutkii outoa ihmisten katoamissarjaa. Jäljet johtavat kauhukirjailija J.N Klinen kartanolle. He löytävät syylliset, mutta heihin ei tavalliset keinot toimi. Eduardo tunnistaa demonit Craniaceiksi, hirviöiksi kauhukirjoista. Käy ilmi, että he ovat Vathackeja, haamuja jotka elävät kirjojen kautta. Vathackit ovat pakottaneet kauhukirjailija J.N. Klinen kirjoittamaan heille mieleistä todellisuutta. | |||||
| 6 | Casting the Runes | Riimukivien valitut | 8. syyskuuta 1997 | ||
| Pikkurosvo varastaa pussillisen riimuja Metropolitan Museum of Artista. Pian käy ilmi, että jokainen joka koskee riimua, joutuu Kahlil -nimisen demonin orjaksi toiseen ulottuvuuteen. Haamujengin on löydettävä keino pelastaa uhrit, etenkin kun Eduardo on yksi heistä. | |||||
| 7 | The Infernal Machine | Helvetinkone | 9. syyskuuta 1997 | ||
| Haamujengi taistelee Luco -demonia vastaan, joka pystyy menemään minkä tahansa sähköisen laitteen sisälle.He myös huolestuvat Rolandista, joka on ruvennut intensiivisesti rakentamaan "helvetinkonetta". | |||||
| 8 | Home is Where the Horror Is | Kummitustalo | 10. syyskuuta 1997 | ||
| Kaksi pikkopoikaa katoaa vanhaan taloon. Haamujengi lähtee selvittämään tapausta, koska ihmisten mukaan talossa kummittelee. Huhut osoittautuvat oikeiksi. | |||||
| 9 | Killjoys | Ilonpilaajat | 11. syyskuuta 1997 | ||
| Haamujengi jahtaa vampyyrin kaltaisia pellejä, joita houkuttelee ihmisten nauru. Eduardo vangitsee yhden pelleistä, mutta toiset pellet kostavat muuttamalla Eduardon yhdeksi heistä. | |||||
| 10 | The Unseen | Paha silmä | 12. syyskuuta 1997 | ||
| Eduardo hukkaa Kylien aseen haamujahdissa. Egon määrää hänet ja Kylien etsimään asetta. Samaan aikaan Garrett ja Roland selvittävät, mikä on saanut ihmiset menettämään silmiään. | |||||
| 11 | The Crawler | Ötökkä | 22. syyskuuta 1997 | ||
| Kun Janine ei saa Egonilta huomiota, hän lähtee treffeille komean latinomiehen kanssa, joka on todellisuudessa ötökkämäinen demoni joka etsii kuningatarta.Ötökkä demoni valitsee kuningatarakseen Janinen ja kaappaa hänet pesäänsä, jossa hän muuttaa Janinen hänen ötökkä kuningatarakseen. | |||||
| 12 | The Pied Piper of Manhattan | Aavemainen pillipiipari | 23. syyskuuta 1997 | ||
| Haamujengi ei kykene vangitsemaan kaupunkia terrorisoivia haamuja. Kaupunkiin saapuu outo mies nimeltä Pillipiipari, joka pystyy kontrolloimaan haamuja huilullaan. Pormestari ei kuitenkaan suostu maksamaan Piiparin pyytämää palkkiota haamujen häätämisestä. Tämän seurauksena suuttunut Piipari käyttää huiluaan kaupungin lapsien ohjaamiseen. | |||||
| 13 | Be Careful What You Wish For | Vaarallisia toiveita | 24. syyskuuta 1997 | ||
| Myyntimies saapuu New Yorkiin. Hän pystyy toteuttamaan minkä tahansa toiveen. Toiveet kuitenkin tuottavat enemmän harmia kuin hyötyä. Näin käy myös Eduardolle, joka joutuu Kylien kissan, Paganin sisälle toivottuaan, että Kylie kunnioittaisi häntä enemmän. | |||||
| 14 | Grease | Peikko | 25. syyskuuta 1997 | ||
|
|||||
| 15 | The Jersey Devil Made Me Do It | Jerseyn piru | 26. syyskuuta 1997 | ||
| 16 | Dry Spell | Kuiva loitsu | 29. syyskuuta 1997 | ||
| 17 | Sonic Youth | ??? | 30. syyskuuta 1997 | ||
| 18 | Ghost Apocalyptic Future | Aavemainen apokalypsi | 1. lokakuuta 1997 | ||
| 19 | Bird of Prey | Petolintu | 2. lokakuuta 1997 | ||
| 20 | Seeds of Destruction | Tuhon siemenet | 3. lokakuuta 1997 | ||
| 21 | The Luck of the Irish | ??? | 3. marraskuuta 1997 | ||
| 22 | The Ghostmakers | ??? | 4. marraskuuta 1997 | ||
| 23 | Slimer's Sacrifice | Slimerin uhraus | 5. marraskuuta 1997 | ||
| 24 | Grundelesque | Grundel | 6. marraskuuta 1997 | ||
| 25 | In Your Dreams | Unissasi | 7. marraskuuta 1997 | ||
| 26 | Moby Ghost | Moby-haamu | 10. marraskuuta 1997 | ||
| 27 | Fallout | Radioaktiivinen aave | 12. marraskuuta 1997 | ||
| 28 | Eyes of a Dragon | Lohikäärmeen silmät | 13. marraskuuta 1997 | ||
| 29 | Till Death Do We Start | Kunnes kuolema meidät yhdistää | 14. marraskuuta 1997 | ||
| 30 | Glutton for Punishment | Ahneuden kirous | 24. marraskuuta 1997 | ||
| 31 | Ghost in the Machine | Demoni tankissa | 25. marraskuuta 1997 | ||
| 32 | Dog Days | Kirotut koirat | 26. marraskuuta 1997 | ||
| 33 | Mole People | Myyräihmiset | 27. marraskuuta 1997 | ||
| 34 | A Temporary Insanity | Hullu apulainen | 28. marraskuuta 1997 | ||
| 35 | Rage | Raivo | 1. joulukuuta 1997 | ||
| 36 | Heart of Darkness | Pimeyden sydän | 2. joulukuuta 1997 | ||
| 37 | The Sphinx | Sfinksi | 5. joulukuuta 1997 | ||
| 38 | Witchy Woman | Noidat | 8. joulukuuta 1997 | ||
| 39 | Back in the Saddle, Part 1 | Takaisin ratsaille, osa 1 | 3. joulukuuta 1997 | ||
| 40 | Back in the Saddle, Part 2 | Takaisin ratsaille, osa 2 | 4. joulukuuta 1997 | ||
Äänirooleissa [muokkaa]
| Tara Charendoff | ... Kylie Griffin |
| Maurice LaMarche | ... Egon Spengler |
| Jason Marsden | ... Garrett Miller |
| Pat Musick | ... Janine Melnitz |
| Rino Romano | ... Eduardo Rivera |
| Alfonso Ribeiro | ... Roland Jackson |
| Billy West | ... Slimer |
Suomalaiset ääniroolit [muokkaa]
| Pepe Laaksonen | ... Egon Spengler |
| Christian Lönegren | ... Garrett Miller, Eduardo Rivera, Slimer |
| Kari Tamminen | ... Roland Jackson |
| Katja Ståhl | ... Kylie Griffin |
Sivulta puuttuu