Tositelevisio

Wikipedia
Ohjattu sivulta Tosi-TV
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hurja remontti -sarjan kuvauksia Houstonissa

Tositelevisio tai lyhyemmin tosi-tv on televisio-ohjelman laji, joka pyrkii esittämään käsikirjoittamattomia dramaattisia tai humoristisia tilanteita, dokumentoi todellista elämää ja suosii ”tavallisia” ihmisiä ammattinäyttelijöiden sijaan. Vaikka laji on ollut jossain muodossa olemassa television varhaisvuosista saakka, se alkoi tulla tunnetuksi vasta vuoden 2000 tienoilla.

Ohjelmalajin yleisiä tunnuspiirteitä ovat aidot ihmiset, vähäinen käsikirjoittaminen ja käsivarakuvaus.[1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisin yhdysvaltalainen tositelevisio-ohjelma oli Allen Funtin Piilokamera, jota näytettiin vuodesta 1948 alkaen lähes viisi vuosikymmentä. Piilokameran ohella Yhdysvaltain televisiossa oli 1960-luvulle tultaessa lisäksi joitain kykyohjelmia.[2]

1970-luvulla alkoi Amerikkalainen perhe (PBS), joka seurasi kalifornialaisen Loudin perheen elämää 12 jakson ajan. Sarjaan toi draamaa vanhempien avioero ja yhden pojan paljastuminen homoksi. Sarjalla oli katsojia lähes 10 miljoonaa. Siinä ei nähty perinteisiä haastatteluja tai kerrontaa, vaan juoni eteni perheen spontaanin toiminnan kautta. Sarjan tekemisessä käytettiin liikuteltavia kameroita ja langattomia mikrofoneja.[2]

Vuosien 1979–1984 välillä NBC näytti sarjaa Real People, jossa esiteltiin epätavallisia ihmisiä. Vuodesta 1988 FOX alkoi esittää sarjaa Lain nimessä, joka seurasi oikeita poliiseja työssään ja aluksi myös työn ulkopuolella. Sarjassa ei ollut kertojanääntä eikä musiikkia.[2]

MTV alkoi näyttää 1990-luvulla suosituksi noussutta tositelevisiosarjaa The Real World, jossa seurattiin samassa asunnossa asuvia nuoria. Sen tekijät mainitsivat Amerikkalaisen perheen esikuvakseen.[3]

Tositelevision läpimurto tapahtui kesällä 2000, kun CBS näytti Selviytyjien ensimmäisen kauden. Sarjasta tuli heti hyvin suosittu, ja ensimmäisen kauden päätösjaksoa katsoi 52 miljoonaa katsojaa. Samana kesänä Selviytyjien kanssa CBS alkoi näyttää myös Big Brotheria. Kummankin sarjan idea oli kehitetty Euroopassa. Kaudella 2001–2002 tositelevisio oli jo vakiintunut isoksi osaksi yhdysvaltalaista televisio-ohjelmistoa.[4] Suomen ilmaiskanavilla tositelevisio oli vuonna 2013 yleisin ohjelmaluokka: sen osuus kaikista ohjelmista on lähes neljännes.[5]

Lajityyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piilokamera[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piilokamera on varhainen tositelevision muoto. Sen tähtiä ovat tavalliset ihmiset, jotka joutuivat yllättäviin tilanteisiin tavallisessa elämässään. Osa ohjelman viehätystä ovat narrattujen ihmisten reaktiot kun tilanteen luonne paljastuu heille. Nykyajan kepposteluohjelmat kuten MTV:n Punk’d perustuvat piilokameran ajatukseen.[2]

Yhteiseloa kuvaava tositelevisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MTV:n yhteisasumissarja The Real World synnytti useita jäljittelijöitä ja spin-offeja. Yksi näistä oli Road Rules (1995–2007), jossa kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä laitettiin suorittamaan tehtävää rahattomana johtolankoja seuraten.[3] The Real Worldin jälkeen esimerkiksi Big Brother on käyttänyt samaa ohjelmaideaa.[2]

Tositelevisiokilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyjissä joukko ihmisiä yrittää selviytyä trooppisella saarella ilman mukavuuksia, ja joka jaksossa yksi äänestetään ulos. Yksi varhaisista tositelevisiokilpailuista ja edelleen jatkuvista on Amazing Race, joka on voittanut useita Emmy-palkintoja parhaan tositelevisiokilpailusarjan kategoriassa.[4]

Kykykilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Canadian Idol -ohjelman finalisteja vuonna 2008

Kykykilpailuja on televisiossa esitetty jo varhain. Kun Star Search loppui 1995, kykykilpailut katosivat Yhdysvaltain televisiosta muutamaksi vuodeksi. Britanniassa alettiin vuonna 2001 esittää Pop Idol -laulukilpailua, jonka yhdysvaltalainen versio American Idol aloitti 2002. Ohjelmasta tuli erittäin suosittu, ja avauskauden finaalia seurasi 50 miljoonaa katsojaa. Pian sitä seurasi muiden alojen kykykilpailuja, kuten mallikilpailuja, koomikkokilpailuja ja jopa bisnesaiheinen kilpailu Diili.[6]

Dokumentaarinen tositelevisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dokumentaarinen tositelevisio seuraa usein jotain ammattikuntaa työssään, kuten poliiseja, sairaalahenkilökuntaa, pelastajia, turistioppaita tai tatuointitaiteilijoita, tai jotain muunlaista ihmisryhmää, kuten vankeja tai luksuselämää eläviä ihmisiä.[7]

Muodonmuutosaiheinen tositelevisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muutosaiheisissa tositelevisio-ohjelmissa keskitytään osanottajan oman elämän kohenteluun.[8] Ne käsittelevät esimerkiksi kaunistautumista, pukeutumista, laihduttamista, ruokatottumuksia, rahankäyttöä, parisuhdetta, eläintenhoitoa, yritystoimintaa, sisustusta tai remontointia.[7]

Julkkistositelevisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkkistositelevisiotähdet Ozzy ja Sharon Osbourne vuonna 2004

Nykyajan varhaisin julkkis-tositelevisiosarja oli MTV:n The Osbournes (2002–2005), jossa seurattiin heavy metal -laulaja Ozzy Osbournea perheineen. Osbourneista tuli esikuva monille muille samankaltaisille julkkissarjoille.[8]

Ihmissuhde-tositelevisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmissuhteisiin keskittyviä tositelevisiosarjoja kuten deittisarjoja näytettiin jo 1960-luvulla. 1990-luvun lopun jälkeen syntyneistä deitti-tositelevisiosarjoista varhaisimpia oli lyhytikäinen Who Wants to Marry a Multi-Millionaire?, jossa 50 naista pyrki oletetun miljonäärin morsiameksi. Ohjelmasta syntyi suuri julkinen skandaali, sillä "miljonääri" paljastui naistenhakkaajaksi todellisessa elämässään, eikä hän ollut miljonäärikään. Senkin jälkeen on syntynyt useita deittisarjoja, jossa miehet ja naiset etsivät kumppania.[9]

Sosiaalinen koe -tositelevisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joidenkin tositelevisio-ohjelmien teemana on sosiaalinen koe, jossa kohde eristetään normaalielämästä tai laitetaan tekemään jotain tavallisuudesta poikkeavaa.[7]

Osanottajien valinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osanottajia tositelevisioon haetaan mainostamalla, värväämällä henkilökohtaisesti, ja ilmoittelemalla ohjelmien lopussa. Hakuohjeet ovat ohjelmien www-sivuilla. Hakijat lähettävät ohjelmaan kirjallisen hakemuksen ja muutaman minuutin videon itsestään. Kiinnostavimpien hakijoiden taustat kuten rikosrekisteri tarkistetaan, ja heidät haastatellaan. Koska hakijoita voi olla kymmeniä tuhansia, vain pieni osa hakemuksista voidaan katsoa läpi. Kykykilpailu American Idol järjestää eri kaupungeissa koelauluja, joiden perusteella tuomarien eteen esiintymään valitaan kaikkein kiinnostavimmat.[10]

Jokaiseen tositelevisio-ohjelmaan etsitään osanottajiksi ohjelman teemaan sopiva ja kiinnostava yhdistelmä persoonallisuuksia, ulkonäköjä ja keskinäistä kemiaa. Yksi suosittu esiintyjätyyppi on sellainen, joka aiheuttaa riitoja tai polemiikkia. Toinen suosittu tyyppi on hermoherkkä ja haavoittuvainen henkilö, joka voi aiheuttaa dramaa esimerkiksi huomatessaan ettei kestä ohjelman aiheuttamia paineita. Myös kaikenlaiset erikoiset tyypit ovat suosittuja valintoja osanottajiksi, ja kykykilpailuissa myös täysin lahjattomat henkilöt, sillä he ovat viihdyttäviä.[11]

Osanottajan täytyy osata puhua ohjelmassa kiinnostavasti itsestään ja siitä mitä on tekemässä, ja hän ei saa pelätä kameraa. Avoimuus omasta elämästään ja persoonallisuudestaan on tärkeää jo castingvaiheessa, jotta ohjelmantekijät tietävät, millaisesta henkilöstä on kyse ja sopiiko hän ohjelmaan. Hakijoista karsitaan etenkin julkisuustyrkyt, valehtelijat ja liian rivosuiset.[11]

Arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tositelevision kriitikot väittävät, että termi on harhaanjohtava, koska ohjelmat esittävät kaikkea muuta kuin todellisuutta. Tositelevision tekijät usein ohjailevatkin osallistujia eri tavoin. Yleisimpiä ohjailutapoja ovat käsikirjoittaminen, tarkoitushakuiset leikkaukset, eri äänipätkien yhdistely, tapahtumien lavastaminen sekä epäaitojen tilanteiden luominen. Kahden henkilön välille voidaan luoda editoinnin avulla draamaa, jota todellisuudessa ei ole. Joskus osanottajia kehotetaan käyttäytymään tietyllä tavalla tai sanomaan tiettyjä asioita. Katsojia ei kuitenkaan useinkaan haittaa, vaikka he tietäisivätkin ohjelmien olevan manipuloituja, sillä se tekee ohjelmista kiinnostavampia.[12]

Kriitikoiden mielestä tositelevisiosarjat ovat usein samantyyppistä sosiaalipornoa kuin mitä niin sanottu keltainen lehdistö harjoittaa: tirkistellään yksityishenkilöiden (joskus todentuntuista mutta lavastettua) arkielämää.

Suomessa esitettyjä tositelevisio-ohjelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tosi-tv:n pitkä historia. Ilta-Sanomat, 6.10.2007, s. 63.
  2. a b c d e Richard Keller: A history of reality television (part one): The Beginning 9.7.2008. AOL-HuffPost TV Group. Viitattu 28.12.2014.
  3. a b Richard Keller: A history of reality television (part two): MTV gets real 9.7.2008. AOL-HuffPost TV Group. Viitattu 28.12.2014.
  4. a b Richard Keller: A history of reality television (part three): Big Brothers, Amazing Races and naked castaways 9.7.2008. AOL-HuffPost TV Group. Viitattu 28.12.2014.
  5. Ilkka Ahtokivi: Tositelevisio-ohjelmat suomalaisten suosiossa 14.8.2014. Verkkouutiset, Nykypäivä. Viitattu 29.12.2014.
  6. Richard Keller: A history of reality television (part four): Show me your talents 9.7.2008. AOL-HuffPost TV Group. Viitattu 28.12.2014.
  7. a b c Laura Juntunen & Aino Koskenniemi: Suomalainen televisiotarjonta 2013 (s. 86–87) 2014. Liikenne- ja viestintäministeriö. Viitattu 29.12.2014.
  8. a b Richard Keller: A history of reality television (part six): Makeovers from body to home 9.7.2008. AOL-HuffPost TV Group. Viitattu 28.12.2014.
  9. Richard Keller: A history of reality television (part five): I take this millionaire bachelor to be my geeky newlywed date 9.7.2008. AOL-HuffPost TV Group. Viitattu 28.12.2014.
  10. Caitlin Cecil: Casting Reality TV Texas Christian University. Viitattu 29.12.2014.
  11. a b Michelle Ye Hee Lee: The reality behind casting for reality television shows 25.6.2009. Chicago Tribune. Viitattu 29.12.2014.
  12. Caitlin Cecil: How Real is Reality Television? Texas Christian University. Viitattu 29.12.2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heikki Kujansivu & Laura Saarenmaa (toim.): Tunnustus ja todistus. Näkökulmia kahteen elämän esittämisen tapaan. Gaudeamus 2007.