Veijo Hietala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Veijo Hietala
Veijo Hietala Turun kirjamessuilla 2014.
Veijo Hietala Turun kirjamessuilla 2014.
Henkilötiedot
Syntynyt4. lokakuuta 1950 (ikä 73)
Keitele
Kansalaisuus suomalainen
Koulutus ja ura
Tutkinnot Turun yliopisto
Instituutti Turun yliopisto
Tutkimusalue elokuva- ja televisiotutkimus

Veijo Aulis Hietala (s. 4. lokakuuta 1950 Keitele) on Turun yliopiston mediatutkimuksen lehtori ja emeritus vuodesta 2018 alkaen.[1][2] Hän on julkaissut useita kirjoja elokuvasta, televisiosta ja populaarikulttuurista.[2][3]

Hietala toimi Turun yliopiston päätoimisena tuntiopettajana vuosina 1984–1993 ja elokuvan tutkimuksen lehtorina vuodesta 1993 lähtien. Vuodet 1995–1998 hän oli määräaikaisena apulaisprofessorina ja vuodet 2003–2004 määräaikaisena professorina. Hietala on ollut myös Tampereen yliopiston elokuva- ja televisiotutkimuksen dosentti vuodesta 1994. Hietala on toiminut myös Turun Sanomien kirjallisuuskriitikkona vuodesta 1980 sekä Ilta-Sanomien ja Tiede-lehden kolumnistina.[1]

Tohtoriksi Hietala väitteli elokuvan katsojateorioista vuonna 1990 otsikolla Situating the Subject in Film Theory: Meaning and Spectatorship in Cinema.

Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Television animaatiosarjassa Pasila on esiintynyt sivuhahmo Veijo Hietala, joka ulkonäöltään muistuttaa todellista Veijo Hietalaa. Myös sketsisarja Vintiöissä Hietalaa on parodioitu Veijo Hietala Show -nimisissä sketseissä.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Teeveen merkit: Television lukutaidon aakkoset. Helsinki: Yleisradio, opetusjulkaisut, 1990. ISBN 951-43-0482-9.
  • Kulttuuri vaihtoi viihteelle? Johdatusta postmodernismiin ja populaarikulttuuriin. Helsinki: Kirjastopalvelu, 1992. ISBN 951-692-290-2.
  • Kuvien todellisuus: Johdatusta kuvallisen kulttuurin ymmärtämiseen ja tulkintaan. Helsinki: Kirjastopalvelu, 1993. ISBN 951-692-305-4.
  • Tunteesta teesiin. Johdatusta klassiseen ja uuteen elokuvateoriaan. Helsinki: Kirjastopalvelu, 1994. ISBN 951-692-333-X.
  • The end: Esseitä elävän kuvan elämästä ja kuolemasta. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 1996. ISBN 951-692-376-3.
  • Ruudun hurma: Johdatus tv-kulttuuriin. Liittyy samannimiseen televisiosarjaan. Helsinki: YLE-opetuspalvelut, 1996. ISBN 951-430-729-1.
  • Koivunen, Anu & Hietala, Veijo (toim.): Kanavat auki! Televisiotutkimuksen lukemisto. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A 61. Turku: Turun yliopisto, 1997. ISBN 951-29-1046-2.
  • Media ja suuret tunteet: Johdatusta 2000-luvun uusromantiikkaan. Teksti pohjautuu pääosin Peili- ja Lähikuva-lehdissä julkaistuihin kirjoituksiin. Helsinki: BTJ Kustannus, 2007. ISBN 978-951-692-668-4.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kuka kukin on. Helsingissä: Otava, 2006. ISBN 951-1-20606-0.
  2. a b Arkistoitu kopioElokuva- ja televisiotiede elää! -juhlaseminaari saatteli mediatutkimuksen yliopistonlehtori Veijo Hietalan ja professori Jukka Sihvosen eläkkeelle Turun yliopisto, utu.fi. Arkistoitu 12.2.2019. Viitattu 11.2.2019.
  3. Alitalo, Tuike: Mikä ihmisessä tikittää? Acatiimi. 5/2000. Viitattu 7.11.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]