Tigre reale

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tigre reale
Piirros elokuvan mainoslehtisestä.
Piirros elokuvan mainoslehtisestä.
Ohjaaja Giovanni Pastrone
Käsikirjoittaja Giovanni Verga
Perustuu Giovanni Vergan samannimiseen romaaniin
Kuvaaja Giovanni Tomatis, Segundo de Chomón
Pääosat Pina Menichelli, Alberto Nepoti
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia
Tuotantoyhtiö Itala Film
Ensi-ilta 9. marraskuuta 1916 (Rooma)
Kesto 1742/1600 metriä (80 min.)
Alkuperäiskieli mykkäelokuva italiankielisin välitekstein
Aiheesta muualla
IMDb
Pina Menichelli ruhtinatar Natkana.

Tigre reale (”Kuningastiikeri”) on vuonna 1916 valmistunut italialainen mykkäelokuva. Giovanni Vergan romaaniin perustuvan melodraaman on ohjannut Giovanni Pastrone. Sen pääosaa esittää elokuvadiiva Pina Menichelli.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläinen ruhtinatar Natka tapaa diplomaatti Giorgio La Ferlitan, joka rakastuu häneen. Natka kertoo Giorgiolle menneisyydestään. Venäjällä hän oli rakastunut nuoreen vallankumoukselliseen Dolskiin, jonka hänen aviomiehensä onnistui karkottamaan Siperiaan. Natka lähti Siperiaan etsimään Dolskia, mutta löysi hänet toisen naisen luota. Lopulta hylätty ja epätoivoinen Dolski teki itsemurhan.[1]

Tuberkuloosia sairastava Natka jättää Giorgion, joka kihlautuu rikkaan perijättären kanssa. Kuukausien kuluttua Natka palaa takaisin ja kutsuu Giorgion viimeiseen tapaamiseen. Hotellissa syttyy tulipalo, ja Natkan mustasukkainen aviomies lukitsee rakastavaiset huoneeseen. He onnistuvat kuitenkin pelastautumaan, kun taas aviomies menehtyy liekkeihin.[1]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Pina Menichelli  ruhtinatar Natka  
 Alberto Nepoti  Giorgio la Ferlita  
 Febo Mari  Dolski  
 Valentina Frascaroli  Erminia  
 Gabriel Moreau  Rancyn kreivi  
 Ernesto Vaser  apteekkari  
 Enrico Gemelli    
 Bonaventura Ibañez  [1]  

Tuotanto, teemat ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Torinolaisen Itala Filmin tuottaman elokuvan on ohjannut salanimellä Piero Fosco esiintynyt Giovanni Pastrone. Se perustuu Giovanni Vergan samannimiseen romaaniin (1873), jonka kirjailija oli myynyt Italalle välikäden kautta vuonna 1912.[2] Verga ei vielä tuolloin halunnut nimeään julkisuuteen,[1] mutta Tigre realen valmistuttua sitä markkinoitiin juuri hänen teoksenaan[3][4]. Elokuvan loppu on kuitenkin kovin erilainen kuin verismin edustajana tunnetun Vergan romaanissa[5].

Tigre reale on samankaltainen kolmiosainen intohimodraama (kipinä–liekki–tuhka) kuin Pastronen ja Menichellin edellinen menestyselokuva Il fuoco (’Tuli’, 1915), mutta sen rakennetta sekoittaa pitkä Siperian-takauma, joka muodostaa oman tarinansa. Cabirian (1914) myötä maailmanmaineeseen nousseen Pastronen kokemus näkyy taitavana tilan ja liikkeen käyttönä sekä muutamina kuvauksellisina oivalluksina (esimerkiksi auton perässä juokseva Giorgio, jota Natka seuraa käsipeilistä).[2][3] Elokuvan lopusta tehtiin tuolloin yleisen tavan mukaan kaksi eri versiota. Alkuperäisessä italialaisessa versiossa Giorgio menee tahollaan naimisiin ja Natka kuolee yksinäisyydessä heidän viimeisen tapaamisensa jälkeen. Ulkomaille vietäväksi tehdyssä versiossa he pelastuvat tulipalolta ja saavat toisensa. Italian elokuvasensuuri poistatti loppuhuipentumasta kohtauksen, jossa Natka kiemurtelee Giorgion sylissä. Samalla katosi myös väliteksti ”Hänen ruumiinsa lävistivät kauhistuttavat kouristusten purkaukset, jotka saivat heikot luut kirskumaan”.[4]

Menichellin esittämä ruhtinatar Natka on Gabriele D’Annunzion dekadenttia tyyliä edustava femme fatale, joka nähdään sekä seksiobjektina että määrätietoisena ja säälimättömänä miestennielijänä. D’Annunzion romaaniin perustuvaan Il fuocoon verrattuna elokuvan näkökulma on kuitenkin inhimillisempi, ja varsinkin loppua kohden sen päähenkilön kärsimykset herättävät katsojassa myötätuntoa.[5] Edeltäjänsä tavoin Tigre realen viehätys on sen häpeämättömän yliampuvassa, intohimoa, kärsimystä ja kuolemaa ihannoivassa tyylissä, joka henkilöityy elokuvan loisteliaaseen ja lumoavaan diivaan[2][3]. Katsojaa vielä nykyäänkin ällistyttäviä yksityiskohtia ovat kohtaukset, joissa miesten tarkastelema Natka heiluttaa edessään valtavaan helminauhaan sidottua ristiä tai Giorgion jahtaamana ahmii kiihoittuneesti ruusukimppunsa terälehtiä[6].

Juhlavasti lanseerattu Tigre reale oli Italiassa suuri yleisö- ja arvostelumenestys, ja se sai tunnustusta myös ulkomailla. Aikalaiskriitikot ylistivät elokuvaa mestariteokseksi ja kiittivät varsinkin Menichellin näyttelijäsuoritusta.[1][2][3] Il fuocon ja Tigre realen menestys teki Menichellistä Lyda Borellin ja Francesca Bertinin veroisen elokuvatähden[7].

Restaurointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tigre reale on restauroitu vuonna 1993 Italian kansallisessa elokuvamuseossa Torinossa. Restaurointi perustuu Pastronen lahjoittamaan välitekstittömään nitraattikopioon, joka on sävytetty ja värjätty. Italiankieliset tekstit on luotu uudelleen asiakirjojen perusteella. Alkuperäisestä 1 742 metrin pituudesta on säilynyt 1 600 metriä. Kyseessä on ulkomaille tarkoitettu versio, jonka loppua on huomattavasti lyhennetty ja muutettu.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Bianco e Nero, numero speciale: Il cinema muto italiano 1916, seconda parte (1992), s. 209–213. (italiaksi)
  2. a b c d Enciclopedia del cinema treccani.it. Viitattu 7.6.2015. (italiaksi)
  3. a b c d Enciclopedia del cinema in Piemonte torinocittadelcinema.it. Viitattu 7.6.2015. (italiaksi)
  4. a b Sempre in penombra sempreinpenombra.com. Viitattu 7.6.2015. (italiaksi)
  5. a b Cottino-Jones, Marga: Women, Desire, and Power in Italian Cinema, s. 26–28. New York: Palmgrave Macmillan, 2010. ISBN 978-0-230-62287-6. (englanniksi)
  6. 11 East 14th Street 11east14thstreet.com. Viitattu 7.6.2015. (englanniksi)
  7. Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema, s. 206. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5. (englanniksi)
  8. Museo Nazionale del Cinema museocinema.it. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 7.6.2015. (italiaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]