Francesca Bertini

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Francesca Bertini (syntyjään Elena Seracini Vitiello, 5. tammikuuta 1892 Firenze13. lokakuuta 1985 Rooma) oli yksi italialaisen mykkäelokuvan suurimmista naistähdistä.

Bertinin elokuvaura alkoi vuonna 1910 Film D’Arte Italianan klassikkosovituksista. Kaksi vuotta myöhemmin hän siirtyi Cinesille ja Celio Filmille esiintyen lähinnä kepeissä komedioissa ja melodraamoissa. Bertinin ensimmäinen menestysrooli on Pierrot Baldassare Negronin ohjaamassa pantomiimissä Histoire d’un Pierrot (”Pierrot’n tarina”, 1913). Sitä seurasi joukko tunteellisia melodraamoja kuten Sangue Bleu (”Sininen veri”, 1914), Odette (1915) ja La signora delle camelie (”Kamelianainen”, 1915). Erityistä kiitosta Bertini sai pyykkärinroolistaan elokuvassa Assunta Spina (1915), jota pidetään yhtenä neorealismin edeltäjistä.[1]

Vuonna 1918 näyttelijä perusti oman tuotantoyhtiön Bertini Filmin. Vuonna 1919 se liittyi Unione Cinematografica Italianaan, joka teki pian konkurssin. Vuonna 1921 Bertini purki Foxin kanssa tekemänsä sopimuksen Hollywood-elokuvista, meni naimisiin sveitsiläisen kreivin Paul Cartierin kanssa ja vetäytyi elokuva-alalta lyhyttä 1920-luvun lopun comeback-yritystä lukuun ottamatta. Toisen maailmansodan jälkeen hän esiintyi toisinaan pienissä sivurooleissa, joista merkittävin lienee sisar Desolatan osa Bernardo Bertolucciin elokuvassa 1900 (1976). Vuonna 1973 Bertini julkaisi toisen laitoksen omaelämäkerrastaan Il resto non conta (”Lopulla ei ole väliä”). Ennen kuolemaansa hän esiintyi Gianfranco Mingozzin tv-dokumentissa L’ultima diva: Francesca Bertini (”Viimeinen diiva”, 1982).[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Moliterno, s. 33.
  2. Moliterno, s. 34.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]