Thank You for Smoking

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Thank You for Smoking
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Jason Reitman
Käsikirjoittaja Jason Reitman
Tuottaja David O. Sacks
Säveltäjä Rolfe Kent
Leikkaaja Dana E. Glauberman
Pääosat Aaron Eckhart
Maria Bello
Cameron Bright
Adam Brody
Sam Elliott
Katie Holmes
Rob Lowe
J. K. Simmons
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Fox Searchlight
Ensi-ilta 17. maaliskuuta 2006
Kesto 92 min.
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti $ 7 miljoonaa
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
Allmovie

Thank You for Smoking on vuonna 2006 julkaistu yhdysvaltalainen satiirielokuva, joka on palkittu muun muassa Golden Globella. Elokuvan ohjasi Jason Reitman ja tuotti David O. Sacks. Elokuva perustuu samannimiseen, Christopher Buckleyn kirjoittamaan romaaniin. Vuoteen 2007 mennessä Thank You for Smoking oli tuottanut yli 39 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.[1] 24. marraskuuta 2006 televisioyhtiö NBC ilmoitti kehittävänsä televisiosarjaa, joka perustuisi kyseiseen elokuvaan.[2]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Nick Naylor (Aaron Eckhart) on tupakkalobbari, joka puhuu tupakkateollisuuden puolesta. Hän on Tupakka-akatemian (Academy of Tobacco Studies) varapresidentti ja puheenjohtaja. Tupakka-akatemia tutkii tupakoinnin ja eri sairauksien välisiä yhteyksiä, mutta he eivät tietenkään löydä niistä yhteyksiä, sillä akatemian on perustanut suuret tupakkayhtiöt. Nickin tehtävänä on lobbauksen lisäksi tiedottaa akatemian tutkimuksista ja puolustaa tupakoitsijoiden oikeuksia. Joka viikko Nick tapaa lobbariystävänsä Polly Baileyn (Maria Bello) ja Bobby Jay Blissin (David Koechner), Polly puolustaa alkoholia ja Bobby aseteollisuutta.

Eräs poliitikko haluaa varoittaa tupakoinnin vaaroista ja haluaa kaikkiin tupakka-askeihin varoitustarran, jossa olisi pääkallon kuva. Tästä Nick saa idean, jonka esittelee pomollensa BR:lle (J. K. Simmons), Nick haluaa, että näyttelijät Hollywoodissa tupakoisivat enemmän elokuvissa 1920- ja 1930-lukujen tyyliin. BR lähettää hänet Hollywoodiin tapaamaan kykyjenetsijä Jeff Megallia (Rob Lowe) ja he ryhtyvät yhdessä suunnittelemaan tuotesijoittelua elokuvissa. Nick ottaa mukaansa poikansa Joeyn (Cameron Bright), Nickin ex-vaimon vastustuksesta huolimatta.

Matkansa aikana Nick esiintyy Dennis Millerin keskusteluohjelmassa, jossa hän väittelee varoitustarrojen puolestapuhujaa, senaattori Finnisterreä (William H. Macy) vastaan. Nick voittaa väittelyn, mutta ohjelman aikana eräs soittaja uhkaa murhata hänet, mikäli hän jatkaa tupakkateollisuuden lobbaamista. BR suosittelee Nickille henkivartijoita, mutta hän kieltäytyy, sen seurauksena Nick kidnapataan, ja hänet yritetään tappaa useiden nikotiinilaastareiden avulla, jotta hän saisi nikotiinimyrkytyksen. Kuitenkin Nick pelastuu, koska lääkäreiden mukaan tupakoinnin ansiosta hänen elimistönsä sietää paremmin nikotiinia, kuin tupakoimattoman. Tästä Nick saa uuden aseen ja hän kertoo lehdistölle, että periaatteessa "tupakointi pelasti hänet". Nick ei kuitenkaan voi enää koskaan tupakoida, sillä hänen elimistönsä ei enää kestäisi sitä.

Nick on samalla aloittanut seksisuhteen vetävän toimittajan Heather Hollowayn (Katie Holmes) kanssa. Heather on salaa nauhoittanut kaikki Nickin puheet tupakkabisneksistä, ja näistä nauhoituksista kerätystä aineistosta hän julkaisee laajan artikkelin, joka leimaa Nickin sydämettömäksi hirviöksi, paljastaa kolmen lobbarin kokoontumiset lounaalle yhdessä, paljastaa, että Nick on lahjonut syöpäsairaan Marlboro-miehen Lorne Lutchin (Sam Elliott) hiljaiseksi, kertoo kuinka Nick yrittää saada poikansa Joeyn seuraamaan isänsä jalanjälkiä ja lopuksi artikkeli paljastaa, kuinka Nickin suunnitelmiin kuuluu saada enemmän tupakointia elokuviin. BR:n mielestä on parasta antaa Nickille potkut, jutusta syntyneen kohun takia. Nick masentuu tästä, mutta Joey muistuttaa häntä, miksi hän tekee työtänsä: hän vain puolustaa puolustukseen kykenemättömiä "pahoja" yrityksiä.

Nick saa työn ilonsa takaisin, ja lähtee puhumaan lehdistölle Heather Hollowayn tavasta saada aineistoa artikkeleihinsa, näin Nick tuhoaa Heatherin toimittajanuran. Hän myös lähtee mukaan senaatin istuntoon vastustamaan tupakka-askeihin suunniteltuja varoitustarroja, istunto sujuu Nickin ansiosta tupakkayhtiöiden kannalta hyvin ja BR pyytää häntä palaamaan takaisin töihin, mutta Nick kieltäytyy vedoten siihen, että haluaa viettää enemmän aikaa poikansa kanssa.

Elokuvan lopussa paljastetaan, mitä päähenkilöille tapahtui myöhemmin. Tupakka-akatemia lopetettiin ja BR joutui työttömäksi, Heather lähti työskentelemään pienen televisioaseman sääreportterina, senaattori Finnistere taas jatkoi tupakan vastaista työtään, Nick ja hänen ystävänsä Bobby ja Polly tapasivat yhä viikoittain — mutta joukkoon liittyi uusia lobbareita öljy–, pikaruoka– ja ongelmajäteteollisuudesta. Lisäksi Nick perusti uuden tiedotus- ja suhdetoimintaan kouluttavan yrityksen.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Aaron Eckhart  … Nick Naylor  
 Maria Bello  … Polly Bailey  
 Cameron Bright  … Joey Naylor  
 Adam Brody  … Jack Bein  
 Sam Elliott  … Lorne Lutch  
 Katie Holmes  … Heather Holloway  
 Rob Lowe  … Jeff Megall  
 J. K. Simmons  … BR 

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Thank You for Smoking (2006) BoxOfficeMojo.com. Viitattu 17.2.2008. (englanniksi)
  2. NBC Gets in 'Smoking' Habit Zap2it. Viitattu 17.2.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Thank You for Smoking -sitaatteja.