Sulo Kirsi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sulo Kirsi (1. joulukuuta 1912 Viipuri9. heinäkuuta 1970) oli suomalainen pesäpalloilija ja jääpalloilija. Siviiliammatiltaan hän oli pankinjohtaja.

Sulo Kirsi aloitti jääpalloilun edustustasolla 15-vuotiaana Reippaan miehistössä. Viipurin Palloseuran joukkueessa ViPS:n tankki saavutti Suomen mestaruuden 1931 ja 1936, jonka lisäksi kerran hopeaa ja kahdesti pronssia. Sotavuosina Kirsi pelasi Susien joukkueessa Helsingissä. Aktiiviura jatkui aina vuoteen 1951 saakka. Kirsi pelasi yhden A- ja yhden B-maaottelun.

Pesäpallossa Kirsi edusti Viipurin Pallonlyöjiä ja valittiin Itä-Länsi -otteluun varamieheksi vuonna 1933. [1] Jalkapalloa hän pelasi VPS:n reservijoukkueessa ja oli lisäksi hyvä golfaaja ja B-luokan tenniksenpelaaja.

Sulo Kirsin poika Martti on pelannut pesäpalloa Kelta-Mustien suomensarjajoukkueessa.

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpalloilijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ammatillinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulo Kirsi suoritti ylioppilastutkinnon Viipurissa. Sen jälkeen hän toimi Viipurin Suomalaisen Sästöpankin palveluksessa vuosina 1936-1939 ja sen jälkeen Välirauhan aikana 1940-1941 Säästöpankkien selvitystoimistossa. Viipurin Suomalaisen Säästöpankin kamreeriksi hänet valittiin 1942. Sotien jälkeen hän toii vuosina 1945-1950 Iisalmen Säästöpankin toimitusjohtajana. Sen jälkeen hän toimi kaksi vuotta Orion Oy:n Keuruun tehtaitten konttoripäällikkönä. Vuonna 1953 hän palasi pankkialalle Suomen Säästöpankkiliiton palvelukseen. Vuonna 1956 hänestä tuli Kuopion Säästöpankin toimitusjohtaja.[4]

Kuopiossa ollessaan hän on toiminut Kuopion Palloseuran johtokunnassa vuodesta 1956, varapuheenjohtajana 1959-1960 ja puheenjohtajana sen jälkeen.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rantala, Risto; Siukonen, Markku; & Tukiainen, Seppo (toim.): Urheilumme kasvot 3, s. 556. Oy Scandia Kirjat Ab.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://mrasilainen.com/scripts/W_IL_vuosi.php?vuosi=1933
  2. Pesäpallon SM-mitalistit Pesäpalloliitto. Arkistoitu 18.9.2017. Viitattu 14.4.2018.
  3. Itä-Länsi-pelaajat joukkueittain, miehet Rasilainen, Matti. Viitattu 22.4.2018.
  4. a b 50 vuotiaita - Sulo Kirsi. Helsingin Sanomat, 1.2.1962, s. 8. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 24.11.2021.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.